Eduskuntavaalit 2007

Tulospalvelu

Vaalit maakunnissa

Kartta

Valitse maakuntaradio

Ainolan vaaliblogi

Olli Ainola

YLE Uutisten politiikan toimituksen päällikkö Olli Ainola seuraa blogissaan vaaleja.

Olli Ainolan vaaliblogiin

Uosukaisen vaaliblogi

Riikka Uosukainen

YLE Uutisten uutispäällikkö Riikka Uosukainen seuraa blogissaan vaaleja.

Riikka Uosukaisen vaaliblogiin

Pernaan vaaliblogi

Ville Pernaa

Poliittisen historian dosentti Ville Pernaa tarkkailee blogissaan eduskuntavaali-kamppailua.

Ville Pernaan vaaliblogiin

Vaaliuutiset

 
Mäenpää: Tuposta ja kolmikannasta keskusteltava
Julkaistu 24.03.2007, klo 14.21
Mikko Mäenpää
Kuva: YLE
Toimihenkilöiden STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää pitää tärkeänä tulopoliittiseen järjestelmään ja kolmikantaiseen valmisteluun liittyvää keskustelua.
Sen sijaan Mäenpää torjuu EVA:n toimitusjohtajan Sixten Korkmanin kriittiset näkemykset kolmikannan ja tupon tarpeellisuudesta.

Mäenpään mukaan päinvastoin tulevat haasteet, erityisesti väestön ikääntyminen ja siitä aiheutuvat julkisten menojen kasvupaineet, edellyttävät entistä parempaa yhteistyötä työmarkkinaosapuolilta ja maan hallitukselta.

Miksi hyvin toiminut järjestelmämme joutaisi romukoppaan juuri nyt, kun tulevista ongelmista selviäminen edellyttää vakaata talouspolitiikkaa, hyvää työelämän kehittämistä ja työllisyysasteen nostamista, Mikko Mäenpää kysyy.

YLE Uutiset

Vaaliuutisten arkisto