Eduskuntavaalit 2007

Tulospalvelu

Vaalit maakunnissa

Kartta

Valitse maakuntaradio

Ainolan vaaliblogi

Olli Ainola

YLE Uutisten politiikan toimituksen päällikkö Olli Ainola seuraa blogissaan vaaleja.

Olli Ainolan vaaliblogiin

Uosukaisen vaaliblogi

Riikka Uosukainen

YLE Uutisten uutispäällikkö Riikka Uosukainen seuraa blogissaan vaaleja.

Riikka Uosukaisen vaaliblogiin

Pernaan vaaliblogi

Ville Pernaa

Poliittisen historian dosentti Ville Pernaa tarkkailee blogissaan eduskuntavaali-kamppailua.

Ville Pernaan vaaliblogiin

Vaaliuutiset

 
Keskusta säilyi suurimpana
Julkaistu 18.03.2007, klo 20.10 (päivitetty 19.03.2007, klo 00.20)
Matti Vanhanen
Kuva: YLE
Vanhasen haastattelu
Vanhasen puhe puolueväelle
Keskustan puheenjohtaja Matti Vanhanen juhli omiensa keskuudessa, vaikka puolueen paikkamäärä laskikin neljällä. Keskusta säilyi kuitenkin edelleen suurimpana puolueena.
- Ensimmäisen kerran 1960-luvun alun jälkeen keskusta on uudistanut suurimman puolueen asemansa. Se on historiaa, Vanhanen huudatti kannattajiaan.

Vanhanen sanoi puheessaan, ettei oikein missään vaiheessa uskonut, että keskusta voisi jatkaa suurimpana puolueena. Vanhanen kiitteli vuolaasti kampanjaväkeään ja sanoi sen olleen ehyt, yhtenäinen joukkue.

Vanhasen mukaan oppositiosta on helppo voittaa vaalit, mutta kaikkein vaikeinta on uudistaa voitto.

- Jos olisimme olympialaisissa, niin meidän aikamme olisi hieman heikompi kuin neljä vuotta sitten, mutta mitalin väri olisi sama, Vanhanen hehkutti.

YLE Uutiset

Vaaliuutisten arkisto