Eduskuntavaalit 2007

Tulospalvelu

Vaalit maakunnissa

Kartta

Valitse maakuntaradio

Ainolan vaaliblogi

Olli Ainola

YLE Uutisten politiikan toimituksen päällikkö Olli Ainola seuraa blogissaan vaaleja.

Olli Ainolan vaaliblogiin

Uosukaisen vaaliblogi

Riikka Uosukainen

YLE Uutisten uutispäällikkö Riikka Uosukainen seuraa blogissaan vaaleja.

Riikka Uosukaisen vaaliblogiin

Pernaan vaaliblogi

Ville Pernaa

Poliittisen historian dosentti Ville Pernaa tarkkailee blogissaan eduskuntavaali-kamppailua.

Ville Pernaan vaaliblogiin

Vaaliuutiset

 
Kokoomus haluaisi tiedeministerin
Julkaistu 23.01.2007, klo 13.23 (päivitetty 23.01.2007, klo 13.47)
Nainen katsoo mikroskoopilla.
Kuva: Matias Uusikylä / Tekes
Kokoomus haluaisi seuraavaan hallitukseen tutkimus- ja tiedeministerin. Kokoomuksen tänään julkistaman raportin mukaan tutkimus- ja tiedepolitiikka jakautuu nykyisin kahden tai kolmen ministeriön vastuulle, jolloin kokonaisvastuu hämärtyy.
Kansanedustaja Marjo Matikainen-Kallströmin johdolla tehdyssä raportissa pidetään huolestuttavana, että hallitus on päättänyt jättää osan yliopistoissa eläkkeelle siirtymisen kautta vapautuvista viroista täyttämättä tuottavuuden parantamiseksi.

Kokoomuksen mukaan tuottavuus ei kuitenkaan ole parantunut, vaan keskeyttäneiden määrä on noussut,opiskeluajat pidentyneet ja tutkimuksen taso pudonnut.

YLE Uutiset

Vaaliuutisten arkisto