Kuntavaalit 2008

Maakuntaradioiden vaalisivustoilta mm. aluekohtaiset vaaliuutiset, -blogit ja -keskustelut. Listaa täydennetään sitä mukaa kun maakuntaradiot avaavat vaalisivustojaan.

Valitse alue:

VAALIKONE

Tarvasjoki: Vastausten vertailu

Avaa ohje

9 Isotalo, Lauri

Puolue
Suomen Keskusta
Koulutus/oppiarvo
Sosionomi
Ammatti
Sosiaaliohjaaja
Ikä
25
 
Taustatiedot Taustatiedot
Ammattiasema
työntekijä
Nykyinen työnantajanne tai työnantaja, jonka palveluksessa viimeksi olitte
yritys
Kuulutteko johonkin kirkkoon tai uskonnolliseen yhteisöön?
Evankelis-luterilaiseen kirkkoon
Oletteko Suomen kansalainen?
Syntyperäinen Suomen kansalainen
Äidinkielenne
suomi
Toimitteko nykyisin valtuutettuna kunnanvaltuustossa?
En toimi valtuustossa
Missä seuraavissa kunnallisissa luottamustehtävissä olette toiminut? (Merkitkää kaikki.)
Toimin tai olen toiminut jäsenenä tai varajäsenenä kunnan lautakunnassa
Minkä vuoksi olette ehdokkaana?
Haluan osallistua kunnan palvelujen kehittämiseen
Kuinka suureksi arvioitte oman ehdokaskampanjanne kustannukset tulevissa kunnallisvaaleissa? (Maksettavien laskujen yhteissumma)
0-500 euroa
Kuinka suuren osa ehdokaskampanjanne kustannuksista rahoitatte muista kuin omista varoistanne tai henkilökohtaisesti ottamallanne lainalla?
0 %
Mikä seuraavista lähinnä kuvaa tärkeintä ulkopuolista rahoituslähdettänne?
ei ulkopuolista vaalirahoitusta
1 Isotalo, Lauri
 

1. Liedon, Auran ja Tarvasjoen kuntaliitosselvittely kariutui. Jatkossa Tarvasjoen pitää edelleen olla Lietoon päin kallellaan.

  täysin samaa mieltä
  jokseenkin samaa mieltä
1   jokseenkin eri mieltä
  täysin eri mieltä
Isotalo, Lauri:
"Tarvasjoen pitää säilyä itsenäisenä tai liittoutua samankokoisen ja tyylisen kunnan kanssa. Suuntana lieto on luonnollinen, mutta myös muut vaihtoehdot on otettava huomioon."
 

2. Yritystontteja on kaavoitettava kuntaan lisää, jotta kunnan elinkeinoelämä kehittyy.

1   täysin samaa mieltä
  jokseenkin samaa mieltä
  jokseenkin eri mieltä
  täysin eri mieltä
Isotalo, Lauri:
"Kunnan tulee hyödyntää hyvä maantieteellinen sijainti Turun, Salon ja Forssan välissä."
 

3. Kunnan veroprosenttia voi nostaa, jotta lähipalvelut kunnassa säilyvät.

  täysin samaa mieltä
1   jokseenkin samaa mieltä
  jokseenkin eri mieltä
  täysin eri mieltä
Isotalo, Lauri:
"Tiettyyn rajaan saakka, mutta on katsottava ja tehtävä myös yhteistyötä muiden kuntien kanssa."
 

4. Kunnan tulevaisuus näyttää alijäämäiseltä. Kuntarajat ylittävästä yhteistyöstä on jo kokemusta mm. lastensuojeluasioissa. Kuntarajat ylittävää yhteistyötä tulee edelleen lisätä.

1   täysin samaa mieltä
  jokseenkin samaa mieltä
  jokseenkin eri mieltä
  täysin eri mieltä
Isotalo, Lauri:
"Olennainen asia, jos Tarvasjoki sekä lähikunnat haluavat säilyttää itsenäisyytensä."
 

5. Auranmaan alueelle tehty vesihuollon kehittämissuunnitelma on tarpeeksi kattava Tarvasjoen alueella.

1   täysin samaa mieltä
  jokseenkin samaa mieltä
  jokseenkin eri mieltä
  täysin eri mieltä
 

6. Jos on pakko, on parempi korottaa kunnallisveroa kuin karsia kunnallisia palveluita.

  täysin samaa mieltä
1   jokseenkin samaa mieltä
  jokseenkin eri mieltä
  täysin eri mieltä
 

7. Sosiaalihuollon asiakkaaksi ja tuelle pääsee nykyisin liian helposti.

  täysin samaa mieltä
  jokseenkin samaa mieltä
  jokseenkin eri mieltä
1   täysin eri mieltä
 

8. Mielestäni ympäristö- ja luontoarvoista on joustettava, jos siten voidaan lisätä kunnan työpaikkoja tai asukkaiden taloudellista hyvinvointia.

  täysin samaa mieltä
  jokseenkin samaa mieltä
1   jokseenkin eri mieltä
  täysin eri mieltä
 

9. Kotikuntani palkkalistoilla olevien työntekijöiden määrää on vähennettävä, koska heitä on liikaa.

  täysin samaa mieltä
  jokseenkin samaa mieltä
1   jokseenkin eri mieltä
  täysin eri mieltä
Isotalo, Lauri:
"Mielummin kehittäisin työntekijöiden toimenkuvia, jotta jokainen työntekijä olisi tarpeellinen."
 

10. Kunnallisia palvelu- ja käyttömaksuja on porrastettava nykyistä voimakkaammin siten, että hyvätuloiset maksaisivat palveluista enemmän.

  täysin samaa mieltä
  jokseenkin samaa mieltä
1   jokseenkin eri mieltä
  täysin eri mieltä
 

11. Jos toinen vanhemmista on kotona, perheen lapsilla ei pidä olla oikeutta kunnalliseen päivähoitoon.

  täysin samaa mieltä
  jokseenkin samaa mieltä
  jokseenkin eri mieltä
1   täysin eri mieltä
Isotalo, Lauri:
"Jokaisen lapsen subjektiivinen oikeus päivähoitoon tulee säilyttää. Päivähoito on ensimmäinen porras myös mm. ennakoivassa lastensuojelutyössä ja näin voidaan tarpeeksi aikaisin puuttua sekä kyetään tukemaan koko perheen hyvinvointia. Säästäminen tuottaisi vain lisääntyviä kuluja myöhemmässä vaiheessa."
 

12. Jos kotikuntani kirjastotoimen määrärahoja lisätään, on varat käytettävä ennen muuta: (valitse vain yksi)

1   tietokirjallisuuteen
  kaunokirjallisuuteen
  musiikkiin, elokuviin, nettiin
  kirjastonhoitajien palkkaukseen
 

13. Jos on pakko valita, määrärahoja on parempi leikata ennemmin terveyskeskuksen palveluista kuin peruskouluilta, sillä yksityistä sairaanhoitoa on tarjolla joka tapauksessa mutta yksityisiä peruskouluja ei käytännössä ole.

  täysin samaa mieltä
1   jokseenkin samaa mieltä
  jokseenkin eri mieltä
  täysin eri mieltä
Isotalo, Lauri:
"Koulussa tehtävä kasvatustyö ja opetustyö maksaa itsensä moninkertaisena takaisin."
 

14. Jotta kotikuntani saisi lisätuloja, on (valitse kaksi tärkeintä):

1   korotettava asuinkiinteistöjen kiinteistöveroprosenttia
  korotettava vapaa-ajan asuntojen kiinteistöveroprosenttia
  korotettava palvelumaksuja
  myytävä omaisuutta
1   houkuteltava yrityksiä edullisin ehdoin tai kunnan tuella
  houkuteltava uusia hyvätuloisia veronmaksajia tarjoamalla tontteja
  on anottava valtiolta lisärahaa
  harkittava kuntaliitosta
  otettava käyttöön uusia palvelu- tai käyttömaksuja
 

15. Mitä seuraavista palveluista on järkevä ulkoistaa yksityisille aloille, jolloin niitä ei tarvitse tuottaa pelkästään kunnan tai kuntayhtymän itsensä palkkaaman oman henkilöstön voimin. (valitse niin monta kuin haluat, mutta ainakin yksi)

  peruskoulu
  terveyskeskus
1   vanhustenhoito
  lasten päivähoito
1   kunnallistekniikka
1   sosiaalihuolto
1   päihdehuolto
  palo- ja pelastustoimi
1   kaavoittaminen
1   erikoissairaanhoito
  vesilaitos
  mitään yllä luetelluista palveluista ei ole järkevä ulkoistaa
Isotalo, Lauri:
"Pienen kunnan on raskasta järjestää palvelut itse, jolloin voi ostaa palveluja yktyiseltä sektorilta omien tarpeiden mukaan."
 

16. Pitäisi määrätä, että kuntalaisten on lajiteltava kaikki kotitalousjätteensä, vaikka se aiheuttaisi lisätyötä.

  täysin samaa mieltä
1   jokseenkin samaa mieltä
  jokseenkin eri mieltä
  täysin eri mieltä
Isotalo, Lauri:
"Määräys on "kova" sana, mutta kannustaa tähän pitäisi ehdottomasti."
 

17. Automarkettien perustamista kauas taajamien ulkopuolelle on hillittävä ja uudet kaupat on ohjattava keskustaan, vaikka kauppojen valikoimat supistuisivat ja hinnat olisivat kalliimmat.

  täysin samaa mieltä
1   jokseenkin samaa mieltä
  jokseenkin eri mieltä
  täysin eri mieltä
Isotalo, Lauri:
"Oman kunnan kauppojen hyödyntäminen muutoin kuin maidon ostamiseen tukee palvelujen säilymistä kunnassa."
 

18. Jotta ilmastopoliittiset tavoitteet saisivat vauhtia, kotikuntani virastojen ja laitosten pitäisi näyttää esimerkkiä: Niiden pitäisi viimeistään vuonna 2012 ostaa vain sellaista sähköä, joka on tuotettu uusiutuvalla energialla kuten esimerkiksi metsähake-, tuuli- tai vesivoimalla. Näin siitäkin huolimatta, että kunnan energialasku kasvaisi.

  täysin samaa mieltä
1   jokseenkin samaa mieltä
  jokseenkin eri mieltä
  täysin eri mieltä
 

19. On tärkeää säilyttää Suomi kaksikielisenä maana. Kunnallisten palvelujen saanti on turvattava sekä suomeksi että ruotsiksi, vaikka se olisi kalliimpaa.

  täysin samaa mieltä
1   jokseenkin samaa mieltä
  jokseenkin eri mieltä
  täysin eri mieltä
Isotalo, Lauri:
"Tarvasjoella ei kovin oleellinen kysymys, mutta jokaisen asukkaan tulee saada oikeutetut palvelut kielestä riippumatta."
 

20. Asuinalueen asukkaiden mielipiteitä on noudatettava päätettäessä esim. kunnallisen laitoksen sijoittamisesta, vaikka se estäisi laitoksen perustamisen.

1   täysin samaa mieltä
  jokseenkin samaa mieltä
  jokseenkin eri mieltä
  täysin eri mieltä
Isotalo, Lauri:
"Tarvasjoella on aina kuunneltu asukkaiden mielipidettä ja niin tulee tehdä myös jatkossa."