Olet tässä

Alankomaat vähentää päästöjä autojen kilometrimaksulla

julkaistu 14.11.2009 klo 09:53, päivitetty 15.11.2009 klo 09:42
Henkilöautoja peräkkäin liikennevalioissa.

Kuva: YLE

Alankomaiden hallitus esittää siirtymistä kilometripohjaiseen tiemaksuun. Satelliittipaikannukseen perustuva järjestelmä kerää tiedot jokaisen auton liikkeistä ja lähettää teiden käytöstä laskun auton omistajalle.

Järjestelmä tulee käyttöön vuonna 2012 jos Alankomaiden parlamentti hyväksyy hallituksen eilen perjantaina antaman esityksen. Paikannusjärjestelmä olisi maailman ensimmäinen tässä laajuudessa.

Uusi kilometrimaksu korvaisi nykyiset autoverot, jotka kohdistuvat auton ostamiseen ja omistamiseen. Käyttömaksun tavoitteena on vähentää Alankomaiden hiilidioksidipäästöjä 10 prosenttia ja puolittaa ruuhkat.

Maksu riippuu uudessa järjestelmässä auton koosta ja päästöistä. Tavallisella perheautolla ajettu kilometri maksaisi alkuvaiheessa 3 eurosenttiä, mutta taksaa on tarkoitus nostaa 6,7 senttiin vuoteen 2018 mennessä.

Suomessakin selvitetään paikannusjärjestelmää

Järjestelmä edellyttää paikkatietoja keräävän GPS-laitteen asentamista jokaiseen autoon. Ulkomaille rekisteröidyille autoille on tulossa oma järjestelmänsä. Linja-autot, taksit ja moottoripyörät on vapautettu maksusta.

Suomessa vastaavaa paikannusjärjestelmää on esitetty pääkaupunkiseudun ruuhkamaksujen keräämiseen. Kaksi muuta vaihtoehtoa perustuvat kameratekniikkaan. Ruuhkamaksun toteuttamisesta ei ole tehty päätöksiä.

AFP

Jatka tästä