Olet tässä

Iran syyttää Yhdysvaltoja sekaantumisesta

julkaistu 17.06.2009 klo 23:31, päivitetty 18.06.2009 klo 10:47

Iran syyttää Yhdysvaltoja Iranin vaalitulokseen liittyvistä provokatiivisista lausunnoista. Iranin ulkoministeriö on kutsunut kuultavaksi Yhdysvaltojen etuja Teheranissa valvovan Sveitsin lähettilään, kertoo iranilainen uutistoimisto Fars.

Iranin ulkoministeriö on kutsunut kuultavaksi myös useiden muiden maiden, muun muassa Kanadan, lähettilään.

Yhdysvallat kiistää sekaantuneensa Iranin sisäisiin asioihin. Ulkoministeri Hillary Clinton sanoo, että Yhdysvallat puolustaa iranilaisten oikeutta rauhanomaisiin mielenosoituksiin.

- Iranilaiset ansaitsevat tulla kuulluiksi, Clinton sanoi.

Jo viidettä päivää jatkuvissa mielenosoituksissa Teheranissa kymmenet tuhannet ihmiset ovat vaatineet viime viikon presidentinvaalien uusimista. Mieltä on osoitettu myös muualla; Lontoossa ainakin 750 ihmistä osoitti tukea Iranin oppositiolle Iranin Britannian-lähetystön edessä.

AFP, Reuters

Jatka tästä