Olet tässä

Nepalissa maolaiskapinalliset johdossa ääntenlaskun edetessä

julkaistu 12.04.2008 klo 10:41, päivitetty 31.10.2008 klo 22:05
Nepalissa entiset maolaiskapinalliset ovat jatkaneet johtoasemissa maan parlamenttivaalien ääntenlaskennan edetessä. Myös entinen sissijohtaja Prachanda on varmistanut paikkansa parlamentissa.

Ääntenlaskenta on kuitenkin hidasta, ja viime torstaina järjestettyjen vaalien lopullisia tuloksia joudutaan odottamaan useita päiviä tai jopa viikkoja. Lisäksi ääntenlaskenta on pahasti kesken maan eteläosissa, jossa kommunistien pääkilpailijana pidetty kongressipuolue on vahvoilla.

Vaalitarkkailija ja Yhdysvaltain entinen presidentti Jimmy Carter vaatii, että Yhdysvallat poistaa Nepalin maolaiset terroristiryhmien listalta. Carter toivoi Nepalin pääkaupungissa Kathmandussa, että myös Yhdysvallat uskoo maolaisten sitouneen väkivallattomuuteen.

Vaalit osa rauhansopimusta Vaaleissa valitaan kaikkiaan 601 edustajaa kansankokoukseen. Jo ennakkoarvioissa Nepalin kongressipuolueelle ja kommunistiselle puolueelle ennustettiin vaalivoittoa. Torstaiset parlamenttivaalit olivat ensimmäiset Nepalissa pidetyt vaalit yhdeksään vuoteen. Vaalit olivat keskeinen osa maolaisten ja Nepalin johtavien puolueiden vuonna 2006 solmimaa rauhansopimusta, joka päätti kymmenen vuotta kestäneen sisällissodan osapuolten välillä. Väkivaltaisuuksissa kuoli vuosikymmenen aikana ainakin 13 000 ihmistä. Nepalin parlamentin eli kansankokouksen ensimmäisinä tehtäviä ovat yksinvaltaisen hindumonarkian lakkauttaminen ja perustuslain uudistaminen. AP, Reuters, AFP

Jatka tästä