Olet tässä

Kohu Ruotsin kulttuuriministerin ympärillä jatkuu

julkaistu 11.10.2006 klo 19:01, päivitetty 30.10.2008 klo 01:59
Cecilia Stegö Chilò

Kuva: Nina Rosenkvist

Ruotsin tuoreen porvarihallituksen kulttuuriministeri Cecilia Stegö Chilò ei aio erota häneen kohdistuneesta voimakkaasta kritiikistä huolimatta. Myös pääministeri Fredrik Reinfeldt on asettunut tukemaan Stegö Chilòa.

Televisio- ja radiopolitiikasta vastuussa oleva kulttuuriministeri Cecilia Stegö Chilo on jättänyt lupamaksunsa maksamatta 16 vuoden ajan. Jo aiemmin häntä ja tuoreen porvarihallituksen kauppaministeriä on arvosteltu pimeiden palkkojen maksamisesta kotiapulaisille.

Lehdistötilaisuudessa Stegö Chilò sanoi katuvansa, ettei ole kertonut Reinfeldtille jättäneensä tv-luvat maksamatta. Hänen mukaansa luvattomuus oli harha-askel, johon ei ollut periaatteellista syytä.

Stegö Chilò pitää osasyynä paria vuotta, jotka vietti 1990-luvulla poissa Ruotsista. Hän lupaa hoitaa maksut nyt taannehtivasti.

Jo aiemmin Stegö Chilò joutui selittelemään tekojaan, kun kävi ilmi, että hän oli jättänyt maksamatta työnantajamaksut lapsenvahtiensa palkoista. Pimeästä palkanmaksusta jäi samalla kiinni myös kauppaministeri Maria Borelius.

Keskiviikkona hänkin ilmoitti, että tv-lupa on jäänyt maksamatta ulkomailta palattua. Borelius asui elokuuhun asti Lontoossa.

Kymmenen vuotta tv-lupaa vailla on puolestaan ollut siirtolaisuusministeri Tobias Billström. Syynä oli nuoruuden ajattelemattomuus, sanoo 33-vuotias Billström. Vuonna 1996 olin sitä mieltä, ettei yleisradioyhtiö SVT:ltä tullut mitään katsomisen arvoista, Billström perusteli.

Dagens Nyheter, SVT, Aftonbladet

Jatka tästä