Hiukkaskiihdytin jälleen käyntiin Sveitsissä

julkaistu 21.11.2009 klo 06:35, päivitetty 22.11.2009 klo 09:33

[näytä kuva:  LHC-hiukkaskiihdytin Cernissä Sveitsissä (Cern) ]

Maailman suurin hiukkaskiihdytin on käynnistetty jälleen Sveitsissä pitkän korjaustauon jälkeen. Hiukkaskiihdytin on ollut toista vuotta pois käytöstä teknisten vikojen takia.

Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskuksen CERNin kiihdytintä päästiin kokeilemaan eilen perjantaina ja kokeita on määrä jatkaa tänään lauantaina.

Ensimmäisen kerran laite otettiin käyttöön viime vuoden syyskuussa. Sen jäähdytysjärjestelmä hajosi kuitenkin yhdeksän päivän kokeiden jälkeen.

CERN pyrkii selvittämään hiukkaskiihdyttimellä aineen rakenteen peruskysymyksiä mallintamalla alkuräjähdyksen jälkeisiä olosuhteita.

Kiihdytintä on rakennettu kansainvälisin voimin 20 vuotta. Laitteelle on kertynyt hintaa lähes neljä miljardia euroa. Sitä on kuvattun maailman suurimmaksi ja monimutkaisimmaksi koneeksi. Kehämäisellä kiihdyttimellä on mittaa 27 kilometriä ja sen tunneli kulkee keskimäärin 100 metrin syvyydessä Ranskan ja Sveitsin alueilla

AFP, YLE Uutiset

Kommentit

Kommentit

Rudolf, 22.11.2009 klo 00:52

Helpompaa on kökkömedian toitottaa sikainfluenssan tuhoavan ihmiskunan kuin Sveitsiin rakennetun megalomaanisen värkin. Jälkimmäisen tuotoksista ei kuitenkaan loppupeleissä osaa kukaan oikeasti sanoa mitään etukäteen. Toivottavasti selviävät selvitettäväksi aiotut asiat mutta kukaan ei pysty aukottomasti kieltämään mahdollisia katastrofaalisia seurauksia.

Juntti, 21.11.2009 klo 22:47

Just. Täällä on sen verran fiksua porukkaa että käytetäänpäs nyt maalaisjärkee välillä. Minulla ei ole mitään hajua suurimmasta osasta noita termejä mitä noista kommenteista luin, mutta tällainen tavallinen pässi niinku minä, käsittää avaruuden asiana mitä ei voi käsittää.

Minulle se on ääretön. Ehkäpä jos menee tarpeeksi kauan johonkin suuntaan, tulee takaisin lähtöpisteeseen? Tai ehkä se vaan jatkuu ja jatkuu aivan loputtomiin? Tai entä jos ei jatkukaan ja tulee seinä vastaan. Niin. Seinä. Eikös seinän takana ole yleensä jotain? Niin no eihän se nyt sitten tietysti enää avaruutta olisi, mutta tätä kokonaisuutta kuitenkin. Ääretön käsitteenä kyllä on asia mitä ei pysty käsittämään vaikka olisi kuinka fiksu ihminen, mutta ihan tällainen tavallinen pulliainenkin pystyy sen toteamaan, että kyllä se nyt on vaan mahdollinen. esim juurikin aikaisemmin mainittu 8 on ääretön, palaa lopussa alkuun.

Eikös myös aika ole ääretön? Olipa tämä maailmankaikkeus sitten pieni kärpäsen***** ostoskeskuksessa ennen alkuräjähdystä tai ei, niin aika on ollut jo miljardeja vuosia ennen sitä. Ja jatkuu miljardeja vuosia tästä eteenpäin. Mutta olisiko mahdollista että ennen alkuräjähdystä olisi ollut joskus jossain joku todellisuus? Voisiko olla mahdollista että piste missä alkuräjähdys syntyi on tullut siihen miljardeja vuosia aikaisemmin kun joku toinen avaruus / maailmankaikkeus on tuhoutunut? ja mitä sen pisteen ympärillä on? Entä jos aika on ääretön sen kiertämisen takia? Että tulee alkuräjähdys, jossa eletään miljardeja vuosia kunnes kaikki vetäytyy takaisin samaan pisteeseen, kunnes taas miljardien vuosien päästä räjähtää taas?

Mistäs ihmeestä me se tiedetään, sillähän sitä tässä tutkitaankin ja tuskinpa meidän 80 vuotinen elämä tuo meille suurtakaan tietoa tästä kaikesta.

Taidanpa jättää nää pohtimiset jollekin fiksummalle ja lähtee kaljalle...

George Orwell, 21.11.2009 klo 20:49

Elmore. On yleensä huono idea lähteä arvailemaan muiden asiantuntemusta. Tarkennan heti etten puhu uskonnosta. Viittaamasi laajentumisprosessi perustuu vain kykyjemme rajoissa tehtyihin havaintoihin. Historiamme on osoittanut toistuvasti, että "viralliset" käsitykset saa kyseenalaistaa ja teen sen mielelläni erityisesti asioista, jotka sisältävät kiistattomasti havaintokykyjemme ulkopuolella olevia tekijöitä ja joissa silti esiintyy...eh...raskauttaviin asianhaaroihin vetoavia asiantuntijoita. On rehellisempää myöntää ettei kukaan tiedä koko totuutta. Jos ”maailmankaikkeus” todella laajenee kiihtyvällä nopeudella kuten väitetään, voitko todellakin vakuuttaa että samanlaista materiaalitonta ja tilatonta hetkeä ei synny enää ikinä uudestaan? Jos vastaat kyllä, mielestäni yrität itse maalailla meille maailmankaikkeuden tai aikakäsitteen rajoja ja väitteesi muuttuu paradoksaaliseksi. Monien tieteiden perusteena on lähes poikkeuksetta nippu yksinkertaistuksia, mutta niihin ei kannata eksyä liian syvälle.

sot.past., 21.11.2009 klo 19:56

Atlantin takana nimeltä mainitsemattomassa maassa pyritään samaan päämäärään,kilpailu on kovaa.Kyseisen maan "tutkijat"ovat olleet alusta asti mukana auttamassa eurooppalaisia kilpailun voittamisessa,heidän suuresta avustaan huolimatta ongelmat tuntuvat lisääntyvän.

Elmore, 21.11.2009 klo 19:41

Jari hyvä, en keksi mistä olet oletuksesi omaksunut, mutta eivät ne ihan oiken kyllä ole. "Fuusiopommi" on ydinenergian räjähdysmäinen purkaus siinä missä fissiokin. Se, että prosessi on hiukkastasolla käänteinen, ei tarkoita että seuraukset ovat käänteisiä; Ei enempää legopalikkalogiikkaa sopiiko?

Mitä tuohon universumikeskusteluun tulee, olette yhtä viisaita kuin parhaat kosmologitkin :) Toistaiseksi on huomattavasti.. eh.. raskauttavammat todisteet rajallisesta, alkuräjähdyksessä syntyneestä universumista, kuin äärettömästä jatkumosta. Alkuräjähdysteoriaa vatvottaessa on tärkeää muistaa että räjähdys ei tapahtunut avaruudessa/tilassa vaan tila itse syntyi räjähdyksessä. Siispä on turha spekuloida "missä" räjähdys sattui.
Se, että laajentumisprosessia taaksepäin kelattaessa päädytään singulariteettiin ei ns. "virallisen" käsityksen mukaan riitä todisteeksi oletukselle, että musta aukko (singulariteetti) synnyttäisi uuden aliuniversumin eli metaversumin. Tietenkin mahdollisuus on kaikkea muuta kuin poissuljettu, mutta kannattajansa tulee voida perustella kantansa, jos hän odottaa arvostavaa vastaanottoa.

Demokratiamme puutteet ovat erillinen keskustelunaihe, 21.11.2009 klo 15:53

Pelkojen ja massahysterian luomista sekä päätösten tekemistä niiden perustella kutsutaan politiikaksi. Sillä ei ole mitään tekemistä tieteellisen tutkimuksen kanssa. Mullistavimmatkin tieteelliset läpimurrot muuttuvat joukkotuhoaseiksi vasta sitten kun asiaan sotkeentuu poliitikot sekä muut vastaavanlaiset sosiopaatit ja psykopaatit. CERN:in työ on hyvää ja välttämätöntä.

3=mc^2, 21.11.2009 klo 15:18

Fuusiopommi on jo keksitty. Lämpöydinpommi eli vetypommi. Siinä on se "fissiopommi" sytyttimenä.

George Orwell, 21.11.2009 klo 15:01

Jari. Miksi maailmankaikkeus ei voisi olla ääretön? Jos tutkimme asiaa pelkästään kolmiulotteisessa avaruudessa ja liikumme eri mittakaavassa x-,y- ja z-akselien suhteen, mihin avaruus loppuisi? Ehkä lopputulos riittävän kauas mentäessä on vain toinen rinnakkainen, mutta eri mittakaavassa oleva maailma? Niitä voi olla loputtomiin ja ne voivat olla jopa lähes identtisiä. Voimme tutkia vain siinä mittakaavassa, jossa itse olemme.

”Alkuräjähdyskin” on todennäköisesti tapahtuma, joka toistaa itseään loputtomiin maailmankaikkeuden eri osissa ajan funktiona tarkasteltuna. Materiaali on epätavallisten yhteensattumien summa, muutenhan maailmankaikkeus olisi pelkkää energiaa tai enintään ideaalikaasutilassa. Se vaikuttaa minusta todennäköisemmältä selitykseltä kuin loputtomat ja ikuiset mustat aukot. Hubbles pystyy tarkastelemaan vain meitä ajallisesti ja paikallisesti lähimpänä olevaa ”alkuräjähdystä”. Vaikka alkuhypoteesi olisi rajallinen tai jopa osittain virheellinen, CERN:in tutkimus keskittyy epätavallisten yhteensattumien summaan ja voi hyvinkin olla neljän miljardin kysymykseen vastauksen antava.

Jari, 21.11.2009 klo 14:59

Lolled! En kommentoi sinulle vaikka kommentoinkin tässä YLEn palstalla. Minä olen Thomas Kuhnini lukenut. Tuo oli pieni vihje. Enää en vastaa muihin minua koskettaviin väitteisiin.

Lolled, 21.11.2009 klo 14:52

Jarille tiedoksi, että fuusiopommi on ollut laajassa käytössä jo atomipommin alkuajoista lähtien. Lisäksi kranaatti kirjoitetaan K:lla. Ihan ymmärrettäväähän tämä on että mustiin aukkoihin lähdetään sekoittamaan kaikenlaista kun ei asioista tiedetä. Sama asia ydinvoiman vastustamisen kanssa.

Tuoreimmat uutiset