[näytä kuva: Nokian kännyköitä valmistetaan. (YLE) ]
Nokia aikoo vähentää enintään 230 työntekijää Oulun tuotekehitysyksiköstään. Myös Nokian Kööpenhaminan-yksikössä aloitetaan yt-neuvottelut sadan työntekijän vähentämisestä.
Vähennykset liittyvät Nokian suunnitelmiin Oulun ja Kööpenhaminan matkaviestintuotekehityksen virtaviivaistamisesta.
Nokia sanoo pyrkivänsä tukemaan työpaikkansa menettäviä vaihtoehtoisilla ratkaisuilla, muun muassa sijoittamalla niin monta kuin mahdollista uusiin tehtäviin. Yt-neuvotteluissa käsitellään myös muun muassa vapaaehtoisia tukipaketteja.
Oulun tuotekehitysyksikössä on yli 2 000 työntekijää ja Kööpenhaminassa yli tuhat. Maailmanlaajuisesti Nokian tuotekehityksessä työskentelee yli 17 000 henkilöä.
Tuotteiden karsintaa
Nokian viestintäjohtajan Arja Suomisen mukaan suunnitellut väenvähennykset Oulussa ja Kööpenhaminassa johtuvat siitä, että osa tuoteohjelmista lopetetaan.
- Olemme tarkastelleet tulevaisuuden tuotevalikoimaa ja vähän sitä karsineet. Juuri näillä paikkakunnilla on ollut näitä tuoteohjelmia, jotka päättyvät, Suominen sanoi uutistoimisto Startelille.
Yhtiö ei paljasta sitä, minkätyyppisistä tuotteista on kysymys.
Nokia ilmoitti vasta maaliskuussa vähentävänsä Suomessa 700 työpaikkaa matkapuhelinyksikön tuotekehityksestä ja muista toiminnoista.
Yhtiön tutkimus- ja kehityskulutsupistuivat heinä - syyskuussa, mutta tutkimuksen osuus liikevaihdosta on kuitenkin kasvanut. Nokia käytti heinä-syyskuussa 14,1 prosenttia liikevaihdostaan tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Vuotta aiemmin osuus oli 12 prosenttia.
Vuoden 15. yt-neuvottelu
Nokian tänään ilmoittamat yt-neuvottelut yllättivät täysin Oulun luottamusmiehen. Ylempien toimihenkilöiden luottamusmies Mikko Merihaaran mukaan hän ei saanut kunnon vastausta, miksi yhtiö karsii tuotekehitystä ja vähentää väkeä nimenomaan Oulussa.
- Meillä sanottiin vain, että nyt pitää järkeistää tuotteita. Pitää tehdä vähemmän, mutta parempia tuotteita, Merihaara totesi.
Nokian työntekijät Oulussa ovat tottuneet organisaatiomuutoksiin ja väen vähennyksiin. Merihaaran laskee, että vuoden aikana työpaikalla on käyty 14 yt-neuvottelut. Edellinen organisaatiomuutos päättyi muutama kuukausi sitten.
Osa laajempaa ohjelmaa
Nyt ilmoitetut leikkaukset ovat jatkoa vuoden alussa kerrotulle tehostamissuunnitelmalle, jota perusteltiin sopeutumisella markkinatilanteeseen.
Nokia kertoi helmikuussa aikovan keskittää Suomen matkaviestinkehityksen Tampereelle, Ouluun, Saloon ja pääkaupunkiseudulle ja sulkevansa Jyväskylän toimipisteen asteittain tämän vuoden kuluessa.
Isku Oulun taloudelle
Oulun taloudelle väen vähentäminen tulee vähintään kiusallisella hetkellä. Kaupunki on yksi niistä 181 kunnasta, jotka nostavat tuloveroprosenttiaan ensi vuodeksi.
Veroprosentti Oulussa nousee yhden prosenttiyksikön 19,0 prosenttiin eli hiukan yli koko maan keskiarvon.
YLE Uutiset