Olet tässä

Itämerestä löytyi uusi myrkyllinen sinileväsuku

julkaistu 18.08.2007 klo 10:47, päivitetty 30.10.2008 klo 23:18
Sinilevää

Kuva: Eila Haikarainen / YLE

Itämerestä on löytynyt uusi myrkyllinen sinileväsuku, jonka on aikaisemmin oletettu olevan myrkytön. Helsingin yliopiston tutkijaryhmä havaitsi, että Itämeressä esiintyvä Anabaena-sinileväsuku saattaa tuottaa mikrokystiini-maksamyrkkyjä.

Aiemman tutkimustiedon mukaan Nodularia spumigena -sinileväsuvun tuottama nodulariini olisi ainoa Itämeren sinilevien myrkky.

Akatemiaprofessori Kaarina Sivosen tutkimusryhmän mukaan Anaabena-esiintymät tulisi kuitenkin jatkossa huomioida sinilevämyrkkyjen tarkkailussa Nodularia-esiintymien rinnalla.

Tutkija Katrianna Halinen kertoo, että Anabaena-esiintymiä on erityisesti matalan suolapitoisuuden vesissä.

- Tämä tarkoittaa sitä, että erityisesti rannoilla mahdollisesti maksamyrkylliset Anabaena-esiintymät tulisi ottaa huomioon, Halinen sanoo.

Tutkimusryhmä eristi laboratoriossaan kymmeniä Anabaena-suvun kantoja Suomenlahden eri osista, mikä mahdollisti ensimmäistä kertaa leväsuvun järjestelmällisen myrkkytutkimuksen.

Halisen mukaan sinilevien myrkkytutkimukset ovat tähän mennessä painottuneet Nodularia- ja Aphanizomenon-sukuihin, mutta jostain syystä Anabaena-suku on jäänyt vähemmälle huomiolle.

- Tämä tutkimus osoittaa, että Itämeren osalta edes moniin peruskysymyksiin tiede ei ole vielä antanut vastaustaan. Tehokkaiden poliittisten toimien rinnalla Itämeren pelastaminen vaatii kuitenkin myös sen biologian ymmärtämistä, Halinen toteaa.

YLE Uutiset

Jatka tästä