Olet tässä

Picasso on maailman varastetuin taiteilija

julkaistu 20.11.2009 klo 15:07, päivitetty 20.11.2009 klo 15:23

Norjassa ryöstettiin viime viikon lopulla jälleen yksi Edvard Muchin teos. Varas rikkoi oslolaisen gallerian ikkunan ja vei mukanaan Munchin litografian. Viime kesänä galleriasta katosi toinenkin litografia, ja vuosina 2004 ja 1994 puhuttiin paljon Munchin Huuto- ja Madonna-maalausten varastamisesta. Munch ei kuitenkaan ole maailman varastetuin taiteilija, vaan ykkönen on Pablo Picasso.

Art Lost Register on kansainvälinen rekisteri kadonneista taideteoksista. Sen edustaja Maja Bernard kertoo saksalaisen Deutsche Welle -mediayhtiön haastattelussa, että lokakuun lukujen mukaan teillä tietymättömillä on 683 Picasson työtä. Maalausten ja piirrosten lisäksi kateissa on muun muassa keramiikkaa.

- Itse asiassa Munch ei ole 50 varastetuimman taiteilijan joukossa, Bernard kertoo. Väärä käsitys lienee syntynyt Munchin asemasta Norjan maineikkaampana taiteilijana ja myös siitä, että hänen työnsä ovat rahallisesti sangen arvokkaita. Oslossa varastettujen litografioiden hinnaksi arvioidaan 240 000 ja 300 000 euroa.

Bernard ei syytä varkauksista gallerioiden turvajärjestelyjen puutteita. Hänen mukaansa jo se, että kunnon vakuutus edellyttää kunnon valvonnan, saa galleriat pitämään kameransa ja muut turvalaitteensa toimivina.

Varastettu teos on yleensä menetetty teos

Art Lost Register käyttää skannaustekniikkaa, jonka ansiosta se voi tarkastaa kaikki huutokauppoihin ja muuhun avoimeen myyntiin tulevat työt varastettujen teosten varalta.

Jos maalaus on kallis, vähintään 200 000 euron arvoinen, se löytyy 15 - 30 prosentissa tapauksista. Muiden teosten omistajien ei kannata toivoa liikoja: palautumisen todennäköisyys on vain yksi prosentti.

Ellei teos löydy heti, uusi mahdollisuus tulee yleensä parinkymmenen vuoden päästä. Bernardin mukaan se johtuu joko siitä, että teos on tuolloin vaihtanut käsiä niin monta kertaa, ettei uusin omistaja tajua sitä varastetuksi, tai siitä, että rikoksen luullaan jo unohtuneen. Teoksen pulpahtaessa avoimille markkinoille Art Lost Register skannereineen on odottamassa.

YLE Uutiset

Jatka tästä