Olet tässä

"Tanssi on peili" - Tanssin viikko huipentuu kansainväliseen juhlapäivään

julkaistu 29.04.2008 klo 14:41, päivitetty 31.10.2008 klo 22:51
Tanssijoita

Kuva: AP Graphics Bank

Tiistaina vietetään kansainvälistä tanssin päivää. Suomessa tanssitapahtumia on järjestetty tiiviiseen tahtiin jo viikon ajan, sillä meillä tapahtuma on laajennettu tanssin viikoksi. Esityksiä järjestetään tiistaina erityisesti pääkaupunkiseudulla.

Viikon mittainen tanssitapahtumien rykäys huipentuu Vantaalla Konserttitalo Martinuksessa järjestettävään Tanssin päivän gaalaan, jossa nähdään esityksiä moneen makuun. Ohjelmistossa ovat muun muassa Jorma Elon koreografia Two Fast, kaksintanssi baletista Prinsessa Ruusunen sekä nuoren Maria Baranovan tanssinumero Twisted. Tamperella kansainvälistä tanssin päivää juhlitaan Jyrki Karttusen uusimmalla teoksella Situation Room. Mahdoton muuttuu mahdolliseksi Tämänvuotisen tanssin päivän julistuksen laatinut eteläafrikkalainen tanssija Gladys Faith Agulhas sanoo, että tanssi on peili, josta näkee kuinka mahdoton muuttuu mahdolliseksi. Tanssista nauttimisen ohella siitä onkin myös puhuttu paljon tanssiviikon aikana. Tiistaina päättyvä kaksipäiväinen TaikaLoikka -seminaari kokosi asiantuntijoita pohtimaan tanssin merkitystä kasvatuksessa. YLE Kultakuumeen haastattelema tanssipedagogiikan professori Eeva Anttila sanoo, että tanssiharrastus tuo parhaimmillaan oppilaille uskallusta oman liikkeellisen mielikuvituksen ja ilmaisuvoiman käyttöön. Tanssin päivää vietetään 1700-luvulla vaikuttaneen ranskalaisen koreografin ja tanssiteoreetikon Jean-Georges Noverren syntymäpäivänä.

Päivää vietettiin ensimmäisen kerran Suomessa vuonna 1981. Maailmanlaajuisesti tanssin päivää on vietetty vuodesta 1982 alkaen.

YLE Uutiset

Jatka tästä