Madonna konsertoi Moskovassa suuren kohun ympäröimänä
Megatähti Madonnan konsertti on herättänyt Venäjällä suurta huomiota, olihan Madonnaa odotettu maahan jo vuosia.
Vierailun turvatoimet olivat äärimmäisen tiukat, ja konserttia edelsivät muun muassa huhut mafian aikeista siepata 48-vuotias tähti ja hänen kaksi lastaan. Lisäksi ortodoksinen kirkko vaati konsertin siirtämistä pois kahden kirkon läheisyydestä.
Muun muassa turvallisuussyistä konsertti siirrrettiin alkuperäisestä päivästä eli maanantaista tiistaiksi ja lisäksi uuteen paikkaan, vuoden 1980 Moskovan olympiakisoista tutulle Lužnikistadionille.
Lopulta Madonna saapui Moskovaan ilman lapsiaan, ja vierailua turvasi yhteensä jopa 7 000 miliisiä, ratsupoliisia, sotilasta ja sisäministeriön omon-joukkojen erikoissotilasta. Käytössä oli myös kaksi poliisihelikopteria. Kirkko paheksui ristillä laulavaa poptähteä
Venäjän ortodoksiaktivistit moittivat Madonnan showta jo etukäteen, sillä esiintymisensä aikana hän laulaa valtavalla peililasista kootulla ristillä orjantappurakruunu päässään.
Ortodoksiaktivistien mielestä sellainen on rienausta. Ennen konserttia miliisi pidättikin kymmenen ortodoksimielenosoittajaa.
Madonnan ensimmäiseen ja tällä erää ainoaan Venäjällä pitämään konserttiin saapui eri arvioiden mukaan 35 000 - 50 000 katsojaa, ja tilaisuus sujui rauhallisesti. Katsojat olivat sitä mieltä, että konsertissa oli kyse vain popmusiikista ja että ortodoksinen usko on Madonnan konsertista erillinen osa venäläisten elämää. Madonna aloitti Confessions-kiertueensa toukokuussa. Moskovan-konsertti oli Euroopan viimeinen. Moskovan jälkeen kiertue suuntaa Japaniin.