Kirjastolainoista tekijöille korvauksia
Presidentti Tarja Halonen antaa esityksen eduskunnalle tiistaina.
Korvausta annetaan tekijöille lainausmäärien mukaan, ja myös ulkomaiset kirjailijat saisivat korvausta. Uusi tekijänoikeuskorvaus ei kuitenkaan vaikuta harkinnanvaraisiin kirjastokorvauksiin, joista päättää valtion kirjastoapurahalautakunta. Kirjailijoiden kirjastoapurahaa myönnetään vuosittain parin miljoonan euron edestä.
Hallituksen lakiesityksestä aiheutuvat korvaukset on tarkoitus rahoittaa valtion talousarvioon otettavalla määrärahalla. Ensi vuonna korvauksiin on varattu 2 miljoonaa euroa.
Lakiesitys liittyy vuoden 2007 valtion talousarvioesitykseen. Lain on tarkoitus tulla voimaan ensi vuoden alusta. Kirjailijaliitto tyytyväinen lakiesitykseen Suomalaiset lainaavat vuosittain kirjoja noin 80 miljoonaa kappaletta. Kirjailijaliiton puheenjohtaja Kari Levola on ilahtunut erityisesti siitä, että uudet tekijänoikeuskorvaukset eivät tule vaikuttamaan harkinnanvaraisiin kirjastokorvauksiin. - Liitto on korostanut juuri tätä seikkaa, kun korvauksista on keskusteltu. Kaiken kaikkiaan on hyvä, että kirjallisuus saa lisää määrärahoja, vaikka alun perin opetusministeriön esitys olikin kolme miljoonaa euroa. Tästä on kuitenkin hyvä lähteä, tämä on hyvä välipäätös. Levolan mielestä lainausmäärien mukaan maksettavat korvaukset nostavat kirjastojen hankinnat entistä merkittävämpään asemaan. - Hankintamäärärahat ovat alentuneet kauheasti. Ja on katsottava myös, mitä kirjastot vähillä rahoillaan hankkivat. YLE24, STT Lisätietoja tekijänoikeudesta opetusministeriön sivuilla