Kansallisooppera saattaa lomauttaa henkilökuntansa
Kansallisoopperan pääjohtajalla Erkki Korhosella on kolme viikkoa aikaa laatia oopperan hallitukselle uskottava säästöohjelma, joka vakauttaisi Kansallisoopperan pahasti kuralla olevaa taloutta.
Säästöihin pyritään esimerkiksi yhteistuotannoilla, halvemmilla produktioilla ja henkilökuntaa vähentämällä. Koko henkilökunnan lomautus on luvassa, mutta sen pituus on toistaiseksi auki. Lomautukset on tarkoitus toteuttaa ensi vuonna, kun päänäyttämö on remontissa.
Kävijämäärissä liikaa toiveikkuutta Viime vuonna Kansallisooppera teki tappiota liki 1,8 miljoonaa euroa lipputulojen laskun vuoksi. Pääjohtaja Korhonen löytää ongelmien syyn optimismista: - Yksinkertaisesti sanottuna virheenä on ollut liiallinen toiveikkuus kävijämäärissä. Toscasta ja Turandot'sta lähtien väkeä on ollut vähemmän. Johtuuko tämä lipun hinnasta, onko teoksia joita yleisö ei halua nähdä vai jostakin muusta syystä, se meitäkin askarruttaa. Nyt SKO teettää Taloustutkimuksella tavallista kattavamman kyselyn siitä, mikseivät ihmiset tule Kansallisoopperaan - vaikka kävijät ovatkin olleet tyytyväisiä. Ensi kauden ohjelmistossa ovat mm. suosikkiteokset Fidelio ja Matka Reimsiin sekä mukana tähtiesiintyjiä kuten Karita Mattila, Soile Isokoski ja Matti Salminen. Ensi-iltojakaan ei vähennettä, mutta irtisanomisilta ei silti vältyttäne: pääjohtaja Korhonen sanoo, että kyse olisi tällöin korkeintaan kymmenistä. Omaa eroamistaan hän ei pidä ratkaisuna ongelmaan: - Mielestäni on parempi hoitaa asiat kuntoon, kuin jättää soppa muille, Korhonen sanoo. TV:n Kulttuuriuutiset