Olet tässä

Suomessa ei muuntuneita sikainfluenssaviruksia

julkaistu 21.11.2009 klo 17:06, päivitetty 22.11.2009 klo 09:35
Mikroskoopilla tutkitaan H1N1-virusta.

H1N1-virusta vastaan annettavan rokotteen on myös todettu antavan suojaa myös muuntuneita viruksia vastaan.

Kuva: AP GraphicsBank

Suomessa ei ole toistaiseksi tavattu merkittävästi muuntuneita sikainfluenssaviruksia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan tilannetta kuitenkin tarkkaillaan. Sosiaali- ja terveysministeriössä katsotaan, että annettujen rokotusten voidaan jo todeta hillinneen epidemian kulkua Suomessa.

Ylijohtaja Juhani Eskola Terveyden ja Hyvinvoinnin laitokselta pitää hankalimpina virusmuunnoksina Norjassa tavattuja syvälle hengitysteihin tunkeutuvia viruksia sekä Walesissa todettuja viruksia, joihin Tamiflu-lääke ei tehoa. Eskolan mukaan vaikuttaa kuitenkin siltä, että muuntuneet virukset eivät ole herkästi leviäviä.

Eskola sanoo, että virusmuunnokset, joita on löydetty eri puolilla maailmaa, vaikuttavat yksittäistapauksilta, eivätkä ne näytä levinneen laajalle. Itse asiassa H1N1 ei näytä niin herkältä muuntumaan kuin influenssavirukset yleensä.

Myöskään Tamiflu-lääkkeelle vastustuskykyiset virusmuunnokset eivät näytä levinneen laajalle ja potilaat voidaan hoitaa toisella lääkkeellä, Relenzalla. H1N1-virusta vastaan annettavan rokotteen on myös todettu antavan suojaa myös muuntuneita viruksia vastaan.

Tamiflu-lääkkeen määrääminen potilaille ei ole enää yhtä säänneltyä kuin vielä jokin aika sitten. Ylijohtaja Eskola sanoo, että itse asiassa lääkäreitä rohkaistaan käyttämään niitä vaikeampien tapausten ja riskiryhmään kuuluvien potilaiden hoitoon.

Sen sijaan Eskola ei pidä hyvänä, että niitä käytettäisiin ilman selvää lääketieteellistä tilannearviota, koska tarpeeton käyttö lisää riskiä, että virus kehittää vastustuskyvyn lääkkeille

STM: Rokotteen tehosta jo näyttöä

Lääkintöneuvos Merja Saarinen sosiaali- ja terveysministeriöstä sanoo, että terveydenhuoltohenkilökunnan ja riskiryhmien rokotusten voidaan jo todeta hillinneen epidemian kulkua Suomessa. Terveydenhuoltohenkilökunta esimerkiksi on sairastanut itse hyvin vähän ja vaikeita sairaalahoitoa tarvitsevia potilaita on ollut vähemmän kuin alkuun pelättiin.

Koko kansan rokottamisesta päätetään ensi viikolla. Suomeen on myös ensi viikosta lähtien luvassa aiempaa suurempia määriä rokotetta.

Pääsääntöisesti jokainen rokotetaan kotipaikkakunnallaan. Koululaiset ja opiskelijat vaihtoetoisesti myös oppilaitospaikkakunnalla. Saarinen sanoo, että koko kansan rokotuksiin rokotetta tarjotaan myös työterveyshuollossa annettavaksi.

Toisessa EU-maassa asuvat suomalaiset rokotetaan asuinmaassaan siellä noudatettavan käytännön mukaisesti, vastavuoroisesti Suomessa asuvat ulkomaalaiset voivat saada rokotteen täällä asuinpaikkakunnallaan.

YLE Uutiset / Leena Räihälä

Jatka tästä