Olet tässä

Ekosähkö kiinnostaa yrityksiä

julkaistu 04.11. klo 11:59, päivitetty 06.11. klo 14:38
Tuulivoimalan siipi

Kuva: YLE

Uusiutuvilla energialähteillä tuotettua sähköä ostaa Suomessa noin puoli miljoonaa asiakasta. Tosiasiassa teollisuus tuottaa puhtaampaa sähköä liki miljoonan asiakkaan tarpeisiin.

Suomessa "puhtaamman" sähkön tuotantoa on tällä hetkellä enemmän kuin siitä maksavia asiakkaita.

Uusituvilla energialähteillä tuotetun sähkön käyttäjien määrä on noussut Suomessa portaittain. Vielä 2000-luvun alussa puhtaampaa sähköä osti vain noin kymmenen tuhatta asiakasta. Vuonna 2004 määrä oli jo joitakin satoja tuhansia. Nyt 2010 luvun alkaessa asiakkaita, jotka ostavat puhtaamman energian tunnuksin merkittyä sähköä on reilut puoli miljoonaa.

Tosiasiassa yhtiöt syöttävät puhtaampaa sähköä laskennallisesti liki miljoonalle asiakkaalle, vaikka asiakas ei sitä aina tiedäkään. Kysyntä on siis toistaiseksi tarjontaa pienempää.

Kysyntä kasvaa

Sähkön ympäristömerkkiä myöntävän Suomen Luonnonsuojeluliiton ekoenergiavastaavan Riku Eskelisen mukaan markkinoinnin ja ympäristötietoisuuden myötä ekosähkön kysyntä on kuitenkin kasvussa.

- Kiinnostus lisääntyy jatkuvasti ja nyt näyttää siltä, että isot sähköä käyttävät yritykset ovat kiinnostuneet asiasta, Eskelinen sanoo.

Supertietokone käy ekosähköllä

Espoossa toimiva suurteholaskentapalveluita tarjoava CSC-Tieteen tietotekniikan keskus Oy on yksi niistä suomalaisyrityksistä, jotka ovat siirtyneet käyttämään ekosähköä. Yhtiön tietohallintopäällikön Tero Tuonosen mukaan kysymys on arvovalinnasta.

- Meillä todettiin että ihan pelkästään sähkön hankintasopimuksella voidaan ottaa ympäristöasiat huomioon positiivisesti, sanoo Tuononen.

CSC:n sähkölasku nousi muutoksen jälkeen noin 1,5 prosentilla.

YLE Uutiset / Ville Kolari

Jatka tästä