Olet tässä

Orimattilan vanhusten pakkomuuttaminen tutkitaan

julkaistu 01.10. klo 17:39, päivitetty 02.10. klo 07:15
Vanhukset kokoontuneet päiväsaliin Mallusjoen Lepokodissa

Orimattilan Mallusjoen Lepokodista vanhuksia uhkaa siirto Heinolaan.

Kuva: YLE / Juha-Pekka Huotari

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyspiirin päätös hankkia Orimattilan vanhushoitoa kilpailutussyillä oman kunnan ulkopuolelta hämmästyttää omaisia. Vanhuksia siirretään ensi vuoden alussa muun muassa Heinolaan. Hoitopaikkoja etsitään kilpailutuksella jopa 120 kilometrin etäisyydeltä.

Orimattilassa Mallusjoen hoitokodissa hätkähdettiin Päijät-Hämeen sosiaali-ja terveyspiirin laitospaikkapäätöstä. Kodissa asuvista 50 vanhuksesta parikymmentä joutuu muuttamaan kotikuntansa ulkopuolelle vuoden vaihteessa.

Marja Jähi-Salo, jonka äiti asuu Mallusjoen lepokodissa, kuvaa muuttotietoa pahana iskuna. -Se oli valtava shokki kun luin sosiaaliyhtymän päätöstä paikallislehdestä, joka minulle Mäntyharjulle tulee, Äitini on asunut täällä nyt kaksi ja puoli vuotta ja kaikki on ollut hyvin. -Olen voinut nukkua yöni rauhassa, mutta nyt kaikki on toisin, Marja Jähi-Salo kuvaa.

Lepokodissa asuvien vanhusten uusi koti saattaa olla jopa 60 kilometrin päässä Heinolassa, mutta matka olisi voinut olla jopa 120 kilometriä. Sosiaali-ja terveyspiirin koti-ja asumispalvelujen johtaja Anu Olkkonen-Nikula vetoaa nyt ensisijassa kilpailulakiin.

-Meidän täytyy toimia niin, että emme syrji ketään kilpailuun osallistuvaa. Se tulee siitä tuo 120 kilometriä ja näin taataan mahdollisimman laaja kilpailutuskenttä, sanoo Olkkonen-Nikula.

Erikoista kilpailutuksessa on se, että kaksi yritystä, jotka voittivat pelissä, ovat vasta perustamassa laitoksiaan Mäntsälään ja Heinolaan. Ja tämä ihmetyttää Orimattilan Mallusjoen Lepokoti-säätiön hallituksen puheenjohtajaa Pertti Laaksosta.

-Tuntuu vähän epäoikeudenmukaiselta se, että sellaiset yritykset , joilla ei vielä ole edes henkilökuntaa, tiloja ja toimintaa, niin nämä voittavat. Meiltä sitä toimintaa mitataan koko ajan ja häviämme, Laaksonen sanoo.

Uudenlainen kilpailutus ajaa kunnat erikoisiin ratkaisuihin ja mahdollista on, että Heinolan vanhuksia siirretään puolestaan Orimattilaan kun hoitoa haetaan pitkienkin matkojen takaa.

Orimattilassa omaiset ovat käynnistämässä oikeustoimet, joissa tutkitaan vanhuspalvelujen rajat.

YLE Lahti

Jatka tästä