Patrian Egyptin lahjusjupakassa neljä pidätystä
Kuva: YLE
Pidätetyt neljä suomalaista ovat toimineet Patria-konserniin kuuluvien yhtiöiden ylempinä toimihenkilöinä. Heistä kolme on poliisin mukaan edelleen Patrian palveluksessa.
Poliisi teki tiistaina tutkintaan liittyviä kotietsintöjä Patrian toimipisteissä Vammalassa, Hämeenlinnassa, Tampereella ja Helsingissä. Lisäksi poliisi kertoo tehneensä muita kotietsintöjä muun muassa Pirkanmaalla ja pääkaupunkiseudulla.
Wiitakorpi: Selvitysten mukaan lakeja noudatettu
YLE Uutisten Puolasta tavoittama Patrian toimitusjohtaja Jorma Wiitakorpi totesi, että hänelle annettujen selvitysten mukaan kaupanteossa on toimittu sekä Suomen että Egyptin lakien mukaan.
Wiitakorpi tuli Patrian palvelukseen vuonna 2001, kun taas Egyptin epäilty lahjustapaus sattui vuonna 1998. Wiitakorven mukaan poliisi ei ole ainakaan toistaiseksi ollut rikostutkimusten johdosta häneen henkilökohtaisesti yhteydessä.
- Olemme avoimia yhteistyölle viranomaisten kanssa ja haluamme todella selvittää asiat sekä löytää ratkaisut kysymyksiin, Wiitakorpi sanoi.
Rikostarkastaja Janne Järvinen keskusrikospoliisista kertoo, että tapauksen koko tutkinta on vielä alkuvaiheessa. Keskusrikospoliisi tutkii yhä myös epäiltyä törkeän lahjuksen antamista Patrian ja Slovenian valtion välisessä panssariajoneuvokaupassa.