Uusnatsikonsertit peruttiin Porissa ja Tampereella
Kansainvälinen uusnatsien verkosto ja suomalaiset uusnatsit aikoivat järjestää kolmen konsertin kiertueen Suomessa. Kolmas konserttipaikka on Helsinki.
Porilaiseen Kulttuuritalo Annankatu 6:een sovittu uusnatsihenkisten bändien konsertti peruttiin konserttitilan vetäjän ja poliisin käymien keskustelujen jälkeen. Konsertti oli tarkoitus järjestää helmikuun alussa.
Tampereen konsertti peruttiin konserttitilan edustajan toimesta.
Järjestäjät kutsuvat itseään musiikin kanssa tekemisissä olevien arjalaiseksi veljeskunnaksi, joka haluaa luoda kansallisten arjalaisten valtioiden liiton.
Keikat järjestävä Furore Finnum kiisti myöhään perjantai-iltana tiedotusvälineille välittämässään kannanotossaan olevansa uusnatsien järjestö tai poliittisesti aktiivinen. Järjestäjän mukaan esimerkiksi Tampereelle on jo varattu jo uusi konserttipaikka.