Olet tässä

Kouluissa puutteita koulukiusaamisen kitkemisessä

julkaistu 19.09.2007 klo 06:08, päivitetty 31.10.2008 klo 00:32
Yli 40 prosenttia opettajista sanoo, ettei heidän koulussaan ole lakisääteistä toimintamallia kiusaamisen kitkemiseen. Kolmatta kertaa tehtyyn Mannerheimin Lastensuojeluliiton kyselyyn haastateltiin ensi kertaa myös opettajia.

Opetusministeri Sari Sarkomaa (kok.) pitää tulosta huolestuttavana.

- Tieto on erittäin vakava. Jokaisessa koulussa täytyy olla suunnitelma kiusaamisen ehkäisemiseksi. Kouluissa täytyy olla nollatoleranssi ja kaikkeen kiusaamiseen täytyy puuttua heti, Sarkomaa sanoo.

Opettajat puolestaan toivovat lisää koulutusta, selkeämpiä toimintamalleja kiusaamisen ehkäisemiseksi sekä pienempiä luokkakokoja. Oppilaat taas haluavat, että opettajat puuttuvat tiukemmin kiusaamiseen.

Koulukiusaaminen on yhä yleistä Suomen kouluissa. Mannerheimin Lastensuojeluliiton kyselyn mukaan kolmannesta oppilaista kiusataan. Vain 60 prosenttia kiusatuista kertoo kiusaamisestaan. Yleisin syy on pelko, että kertominen pahentaa omaa tilannetta.

Avun hakemista ei kuitenkaan koeta enää aivan yhtä toivottomaksi kuin ennen. 45 prosenttia oppilaista kokee, että kiusattu ei saa apua. Vuosi sitten oppilaista jopa 76 prosenttia koki näin.

Lisäksi yhä useampi on sitä mieltä, että kiusaamisesta kertominen helpottaa. Tosin valtaosa opettajista kertoo, ettei kiusaamista ole helppo havaita, vaikka opettajan luo hakeudutaan yhä useammin.

YLE Uutiset

Jatka tästä