Digiaikaan siirtyminen heiluttaa kanavien katsojalukuja
Kuva: YLE
Vanhoista pääkanavista MTV3 on menettänyt katsojaosuuttaan noin seitsemän prosenttiyksikköä ja Nelonen neljä. Voittajaksi on selviytynyt puolestaan Ylen TV1 noin 2 prosenttiyksikön katsojamäärien nousulla.
Viikoilla 36-37 TV1:n katsojaosuus oli 24,3 prosenttia. Toiseksi katsotuin oli MTV3, 23,6 prosentin katsojaosuudellaan.
Kanavarunsaus tarkoittaa, että yleisöosuudet jäävät aiempaa pienemmiksi. Mikään ohjelma ei enää kerää puolta Suomea television ääreen.
Esimerkiksi Nelosella vetonaulana ovat olleet menestyssarjat. Uudessa tilanteessa ohjelmien yleisöt eivät kuitenkaan ole enää entistä luokkaansa.
Nelosen liiketoimintajohtaja Juha-Pekka Louhelainen uskoo, että myös uutuuden viehätys vetää katsojia tällä hetkellä uusille kanaville. Pienet kanavat digisiirtymän voittajia Voittajia löytyykin etenkin pienemmistä kanavista. Ylen Teema sekä MTV3:n kanavaperheeseen kuuluva SubTV ja Nelosen ryhmään kuuluva JIM ovat kasvattaneet selvästi katsojaosuuksiaan. Kaupallisilla kanavilla pääkanavien huono menestys ei huoleta, vaikka mainostulot jakautuvatkin uusiksi. - On selvä, että tällaisessa tilanteessa suurin joutuu osastaan luopumaan. Mutta sen, minkä MTV3 on hävinnyt niin meidän Subtv on sitten uutena tulokkaana voittanut, sanoo MTV OY:n varatoimitusjohtaja Heikki Rotko Samalla YLEn TV1:n kaltainen peruskanava on aiempaa merkittävämmässä roolissa. TV1:n kanavapäällikkö Riitta Pihlajamäki uskoo, että kanavan vahvuudet eli asiajournalismi ja uutistoiminta ovat korostuneet digiaikaan siirryttäessä. Digiaikaan on siirtynyt antennitalouksista yli 80 prosenttia. Kaapeliverkossa olevista taloukista digiboksi on noin 65 prosentilla. YLE Uutiset