Nettipiratismijutun syytetyt jäivät rangaistuksetta
Kuva: YLE
Lahden käräjäoikeus katsoi kahden vertaisverkon käyttäjän syyllistyneen tekijänoikeusrikkomukseen.
Oikeus kuitenkin jätti vuosina 1988 ja 1989 syntyneet syytetyt ilman rangaistusta näiden nuoren iän vuoksi. Korvauksia he joutuivat maksamaan yhteensä 3 500 euroa ja nelisentuhatta oikeuskuluja.
Finreactor-vertaisverkkoa ylläpitänyt ydinjoukko on haastettu Turun käräjäoikeuteen syyskuun lopussa. Pienempiä oikeusjuttuja käsitellään ainakin Vantaalla, Imatralla ja Tuusulassa. Kaikkiaan käräjillä istutaan noin parillakymmenellä paikkakunnalla.
Tekijänoikeusrikoksista syytteisiin vastaa syksyn mittaan noin 60 miestä.
Vuonna 2004 paljastetulla Finreactor-vertaisverkolla oli kaikkiaan 10 000 rekisteröityä käyttäjää.
Keskusrikospoliisin mukaan käyttäjät levittivät vertaisverkon välityksellä laittomasti tekijänoikeuden suojaamaa materiaalia kuten musiikkia, elokuvia, tietokoneohjelmistoja ja -pelejä.
Nettijutussa on parikymmentä asianomistajaa, joiden joukossa on muun muassa tekijänoikeusjärjestöjä ja amerikkalaisia elokuvatuottajia.
Asianomistajat vaativat Finreactor-jutuissa yhteensä 3,5 miljoonan euron korvauksia.