Olet tässä

Tutkimus: Pikkulapsen isällä ei ole helppoa

julkaistu 25.10.2005 klo 21:31, päivitetty 29.10.2008 klo 07:14
Leikki-ikäisen lapsen isillä on uskottua useammin ongelmia, tekeillä oleva väitöstutkimus osoittaa.

Tampereen yliopiston tutkija Nina Halme selvitti väitöstyötään varten yli 800 suomalaisen isän näkemyksiä. Tutkituilla isillä oli leikki-ikäinen eli 3 - 6-vuotias lapsi.

- Se on tiedetty, että että pikkulapsiperheissä esimerkiksi alkoholinkäyttö on ongelma. Mutta ongelman laajuus ja samoin parisuhdeongelmien yleisyys yllättivät, Halme kertoo.

Puolet tutkimuksessa olleista isistä kertoi, että parisuhteessa on suuria ongelmia ja että eroa on harkittu.

Tutkijan mukaan tämä heijastuu myös lapsen kanssa käytettyyn aikaan, joka on keskimäärin yksi tai kaksi tuntia päivässä.

Lisäksi noin 40 prosenttia isistä voidaan laskea alkoholin riskikäyttäjiin.

Tutkimuksessa eniten isyyttään arvostivat eronneet miehet, jotka myös viettävät enemmän aikaa lastensa kanssa.

Halme onkin sitä mieltä, että äidit voisivat antaa isille enemmän tilaa ja mahdollisuuden olla lasten kanssa omalla tavallaan.

YLE24

Jatka tästä