Aino-Kaisa Saarinen: Onnellinen mutta väsynyt

Olo on juuri nyt onnellinen mutta väsynyt. Viime aikoina on tapahtunut niin paljon että en oikeen oo meinannu tajuta kaikkea. Saattaa olla parempikin niin:)

Tämän vuoden Tour de Ski sujui osaltani hyvin sillä kisoissa suksi kulki hyvää vauhtia ja itse asiassa koko Tourin päätyttyä olo ei ollut lopen uupunut. Tour oli viime vuotta jonkin verran pidempi. Viime vuonna aikaa osaltani kului 2:06:48,6 ja tänä vuonna 2:39: 29,2.

Pidentyminen johtui uudesta kilpailusta Cortina-Toblach-välillä. Itse en kyseisestä kilvasta juuri pitänyt sillä siinä edellisten neljän kisan merkitys hävisi melkein kokonaan ja porukka saatiin taas yhteen. Käytännössä Tour alkoi uudestaan Toblachin 5 km perinteisen kisasta. Varsin tyytyväinen olin päätöskisaan, jossa hävisin nopeimmalle nousijalle Kristen Steiralle vain 55 sekuntia. Aikaisempina vuosina olen hävinnyt parin minuutin verran nopeimpaan aikaan. Kärki karkasi minulta parin epäonnistuneen kisan takia.

Tasaisuus oli taas kerran valttia Tourilla.

Kymmenen päivän, kahdeksan kilpailun ja kahden tuhannen ajokilometrin jälkeen oli aika palata Suomeen. Ajoimme kisan jälkeen Müncheniin lentokenttähotelliin, sillä koneen piti lähteä maanantaiaamuna kello 10.20. Yöllä näin unta että nukuin pommiin enkä ehtinyt koneeseen. Onnekseni uni ei toteutunut. Heräsin aamulla jo 6.20, kurkistin ikkunasta ja totesin että lunta sataa.

Toivoin hartaasti että kone pääsisi ajoissa lähtemään sillä Suomeen päästyäni minulla olisi todella kiire, sillä olin luvannut olla meikattavana Urheilugaalaa varten kello 15 Helsingin keskustassa. Kone laskeutui 35 min myöhässä Vantaalle. Juoksin koneesta suoraa päätä taksiin. Matti Heikkinen oli luvannut ottaa matkatavarani hihnalta ja tuovansa ne illalla Gaalaan. Kiitos Matti.

Saavuin klo 15 perille. Aloitin valmistautumisen iltaan sovittamalla iltapukua, jonka luottosuunittelijani Johanna Lätti oli minulle tehnyt. Vähän jännitti kuinka puku istuu, sillä olin vain pyytänyt Johannaa tekemään minulle puvun enkä ollut entinyt sitä kiireisen aikatauluni takia aikaisemmin sovittamaan. Sovituksen jälkeen Johanna jäi tekemään muutaman korjauksen pukuun ja minä kiirehdin Minna Kaketin meikattavaksi ja kammattavaksi. Johanna toi valmiin puvun ja hiuskoristeet kampaamoon, jossa viimein saatiin koko iltalookki kuntoon. Kiitos Johanna ja Minna ammattitaitoisesta työstä.

Avopuolisoni Tom saapui hakemaan minua. Minä toimin navigaattorina ja tietysti ohjasin kerran meidät harhaan ja piti tehdä u-käännös. Jouduin soittamaan mediavastaavalleni Heidi Lehikoiselle että myöhästymme ja hän tiedotti asiasta eteenpäin.Kiitos Heidi. Perille ehdimme 30 minuuttia myöhässä aiotusta 17.40 ajasta. Meidät ohjattiin pöytään, jossa saimme kunnian istua itse kuningas Jari Litmasen seurassa. Oli mukava jutella Jarin kanssa, sillä myös hän on syntyjään Hollolalainen.

Ruokailusta ei meinannut tulla yhtään mitään sillä koko ajan joku tuli kyselemään haastattelua. Onneksi muu pöytäseurue puolusti urheasti ruoka-annostani tarjoilijoilta.

Kaiken hulinan keskellä minua jännitti todella paljon. Yllätyin erityisesti siitä kun viestijoukkueemme valittiin vuoden joukkueeksi. Se taisi olla ensimmäistä kertaa koskaan kun yksilöurheilijoista koostuva joukkue sai tämän kunnian. Hienoa tytöt!

Tämä oli vasta alkusoittoa huikealle illalle. Sykähdyttävin hetki -palkinto sai minut liikuttumaan aivan täysin. En osannut odottaa tätä palkintoa, sillä ajattelin Sami Hyypiän pokkaavan tämän tittelin. Olin niin yllättynyt ja liikuttunut etten meinannut saada sanaa suustani. Kiitos kaikille äänestäjille.

Vuoden urheilija -pystiä pitikin mennä pokkaamaan juoksujalkaa, sillä minut oli kuljetettu hallin toiselle puolelle. Vuoden urheilija -palkinnon saaminen oli minulle yhden lapsuuteni haaveen toteutuminen. Loppuilta meni haastatteluissa ja kuvia otettaessa. Palkintoja tuli niin paljon että itseni ja Tomin lisäksi meidän piti pyytää kantoapua järjestysmieheltä. Kiitos tälle miehelle.

Automme kaartoi kohti kotia kello 23.30 Illan aikana oli tullut 39 tekstiviestiä ja niitä oli mukava lukea kotimatkalla. Autossa tajusin että minulla oli aivan hirvittävä nälkä. Päätin soittaa äiskälle ja Iskälle kotiin josko sinne vois mennä syömään yöpalaa. Äiti sanoi heti että saa tulla. Kiitos äiskä ja Iskä. Nukkumaan pääsin kello 02.00 Olin rätti väsynyt mutta todella onnellinen sekä kiitollinen. KIITOS.

Aino-Kaisa Saarinen