Painija Jarkko Ala-Huikku mitalijahdissa
Kuva: YLE Kreikkalais-roomalainen painija Jarkko Ala-Huikku on Pekingin molskilla tavoittelemassa mitalia. Paluulennolla kaulassa pitää roikkua muutakin kuin pelkkä kisapassi.
Ala-Huikun 2000-luvun arvokisaputki on silmiinpistävän nousujohteinen. Tuorein saavutus tämänvuotinen EM-kulta Tampereelta.
- Olen koko ajan parantanut sekä painia että tulosta, 28-vuotias voimapesä kertasi uraansa torstaina Pekingissä.
Ala-Huikku kertoo satsanneensa viime ajat mattopainiin. Taktiikkaa on hiottu mm. tutkimalla videolta vastustajien edesottamuksia.
- Varsinaisia uusia kikkoja on vaikea keksiä, mutta vanhoihin kikkoihin voi keksiä uusia variaatioita. Pitää muistaa, että vastustajat ovat tutkineet minun temppuni Tampereella, Ala-Huikku muistuttaa.
Sparraaja kovassa käytössä
Suomalaispainija on harjoitellut Pekingissä jo kaksi viikkoa yhdessä Ville Pasasen kanssa.
Suomen olympiakomitea saa Ala-Huikulta lämpimät kiitokset sparraajasta. – Se on tärkeimpiä palasia tässä projektissa.
60-kiloisissa painivalla ilmajokelaisella oli vielä torstaina 5-6 kiloa painoa liikaa. Viimeiset kolme päivää Ala-Huikku aikoo ”runtata” painoa alas.
60-kiloiset punnitaan ja arvotaan kaavioon maanantaina 11.8. Sarja painitaan seuraavana päivänä.
YLE, Lauri Sihvonen, Peking