Jalkapallon EM 2008

Lohko A: Sveitsi sekoittaa pakkaa

päivitetty 27.05.2008 klo 14.05

Portugalin Cristiano Ronaldo. Portugalin Cristiano Ronaldo.
Kuva: YLE

Jalkapallon EM-kisojen toinen isäntämaa Sveitsi lähtee rohkeasti haastamaan Portugalia ja Tshekkiä A-lohkossa. Lohkon täydentää arvokisoihin palaava Turkki.

Sveitsi

Isäntäjoukkueena ilman karsintoja EM-lopputurnaukseen selvinneen Sveitsin valmistautuminen olisi voinut sujua paremminkin. Saksan MM-turnauksessa komeasti neljännesvälieriin selviytyneen ryhmän harjoitusottelut viimeisen vuoden aikana ovat sujuneet osin alakanttiin, ja avainpelaajia on ollut sivussa loukkaantumisten vuoksi.

Muun muassa hyökkääjät Alexander Frei ja Marco Streller sekä puolustaja Philippe Senderos ovat olleen jossakin vaiheessa toipilaina. Marraskuun Nigeria-tappion jälkeen päävalmentaja Jakob Kuhn myönsi, että joukkueella on vielä paljon töitä tehtävänä.

- Vuosi 2007 oli negatiivinen, se on selvää. Jokainen pelaaja tietää erittäin hyvin, että millä alueilla on parantamisen varaa. Sveitsi on pelannut myös muutaman onnistuneen harjoitusottelun. Joukkue kaatoi Hollannin ja pelasi tasan Argentiinan kanssa.

Valinnanvaraakin Kuhnilla on ollut, sillä kotikisojen alla joukkueeseen on kuulunut peräti 40 pelaajaa. Lopputurnausryhmään mahtuu ainoastaan 23 nimeä.

Automaattinen pääsy arvoturnaukseen on usein ollut kirous isäntäjoukkueille tosipelien jäätyä vähiin. Kuhn voi ainoastaan toivoa, että sveitsiläispelaajat löytävät kotikisoihinsa vuoden 2006 kaltaisen vireen. Muutoin kovien odotusten alla pelaavien isäntien taival päättyy tylysti jo alkulohkoon.

Tshekki

Maaliskuussa 2007 Tshekin maajoukkueen tilanne vaikutti erittäin hankalalta. Ryhmä hävisi karsintapelin kotonaan Saksalle ja onnistui muutamaa päivää myöhemmin vain vaivoin kaatamaan Kyproksen. Kokeneen päävalmentajan Karel Brücknerin päätä vaadittiin tuolloin vadille, mutta niin vain Tshekki selvitti lopulta tiensä EM-lopputurnaukseen lohkovoittajana.

- Se oli hänen maajoukkueuransa vaikein hetki. Mutta nyt hän on palannut takaisin huipulle, tshekkiläinen urheilutoimittaja Adam Nenadal sanoo.

Joukkueen tärkeimmät pelaajat ovat maalivahti Petr Cech, keskikenttäpelaaja Tomas Rosicky, puolustajat Tomas Ujfalusi ja Marek Jankulovski sekä kärkimies Jan Koller. Etenkin turnauksesta loukkaantumisen takia pois jäävän Rosickyn poissaolo näkyy pelikentällä.

- Joukkue voi olla erittäin hyvä, jos pelaajat pysyvät terveinä. Muutaman avainpelaajan loukkaantuminen voi kuitenkin jo muuttaa asian, Nenadal huomauttaa.

Maalla on yksi EM-titteli Tshekkoslovakian nimellä vuodelta 1976, mutta Sveitsiin ja Itävaltaan joukkue lähtee nöyrällä asenteella.

- Lähdemme sinne nöyrästi. Ensimmäinen tavoite on aina selviytyä lohkovaiheesta jatkoon. Se on aina menestyksen tai pettymyksen mitta, Tshekin tiedottaja Lukas Tucek pohtii.

Portugali

Päävalmentaja Luiz Felipe Scolarilla on kova työ tehtävänään, jotta neljän vuoden takaisissa kotikisoissaan toiseksi sijoittunut Portugali on parhaassa mahdollisessa iskussa tämän kesän EM-lopputurnauksessa.

Karsintapeleissä ryhmä kärsi loukkaantumisista, eivätkä nuoret pelaajat onnistuneet aivan toivotulla tavalla paikkaamaan kokeneempia tähtiä. Lohkokakkoseksi Puolan jälkeen jäänyt Portugali varmisti kisapaikkansa pelaamalla päätöskierroksella kotonaan maalittoman tasapelin Suomen kanssa.

- Meidän täytyy antaa nuorille enemmän peliaikaa ennen lopputurnausta, jotta heillä on enemmän kokemusta tältä tasolta, Scolari toteaa.

Mielenkiintoisia uusia nimiä joukkueessa ovat puolustajat Pepe ja Bruno Alves sekä keskikenttäpelaajat Miguel Veloso ja Nani. Scolarin miehistön ehkä laadukkain osa-alue on laitapeli, sillä vaihtoehtoina laidoille ovat muun muassa Cristiano Ronaldo, Ricardo Quaresma, Simao Sabrosa ja Nani.

Kärjestä puuttuu kuitenkin huippuluokan viimeistelijä, sillä Nuno Gomesista tai Hugo Almeidasta ei siihen rooliin taida olla. Taitoa joukkueesta kuitenkin löytyy, ja onnistuessaan Scolarin ryhmällä on eväät selviytyä aina loppuotteluun asti.

Turkki

Turkin kaksi edellistä arvoturnauskarsintaa oli päättynyt pettymykseen, mutta tällä kertaa Fatih Terimin luotsaama nuori joukkue onnistui tavoitteessaan.

Maan edellinen visiitti arvoturnauksessa oli vuoden 2002 MM-kilpailuissa, ja tuloksena oli upea kolmostila. Terim on yksi turkkilaisen jalkapallon suurista nimistä, sillä mies johdatti maajoukkueen myös vuoden 1996 EM-lopputurnaukseen.

Sen jälkeen Terim valmensi Galatasarayta, Fiorentinaa sekä Milania, ja paluu maajoukkueluotsiksi oli edessä vuonna 2005. Seuraavan vuoden MM-turnaus meni sivu suun, mutta Terim lupasi joukkueensa selviytyvän Sveitsin ja Itävallan kisoihin.

- Jos olisimme epäonnistuneet, jonkun olisi pitänyt ottaa vastuu. Se olisin ollut minä. Lupasin meidän selvittävän karsinnan ja pelaavan hyvin lopputurnauksessa. Ensimmäinen osa tehtävästämme on suoritettu, nyt on aika keskittyä siihen toiseen osaan, hän toteaa.

Kokeneemmista maajoukkuemiehistä mukana ovat edelleen maalivahti Rüstü Recber ja keskikenttäpelaaja Emre Belözoglu.

- Uusia kasvoja tulee edelleen. Meidän on tehtävä lopputurnauksessa vaikutus, ja meillä on kyllä taitoa siihen. Pelaajat ovat olleen kovien paineiden alla, mikä on vaikeaa niin nuoressa iässä, Terim huomauttaa.

- EM-lopputurnaus on vaikeampi kilpailu kuin MM-turnaus, jossa on mahdollisuus edetä lohkovaiheesta jatkoon voittamalla Arabimaan tai Afrikan maan. EM-kisoissa 16 parasta maata kamppailee mestaruudesta.

YLE-DPA

Ajankohtaisia urheiluaiheita