Olet tässä

Teuronen ja Eteläpelto nyrkkeilivät EM-pronssille

julkaistu 07.09.2006 klo 18:29, päivitetty 14.12.2009 klo 09:45
Nyrkkeilykuvaa

Kuva: YLE

Maarit Teuronen ja Mia Eteläpelto hävisivät välieräottelunsa nyrkkeilyn naisten EM-kilpailuissa Varsovassa. Kumpikin pokkaa näin pronssimitalit.

Teuronen sai vastaansa 52-kiloisten välieräottelussa Turkin Sumerya Kayan. Liukasliikkeinen Kaya hankkiutui kahdessa ensimmäisessä erässä johtoon, joka piti kolmannenkin erän. Voitto tuli turkkilaiselle pistein 14-5.

- Oli kyllä niin liukas vastustaja, ettei tällaisella kropalla kiinni saanut, selkäkivuista viime aikoina kärsinyt Teuronen summasi.

Eteläpelto jäi ilman mahdollisuuksia 75 kilon sarjassa Venäjän Maria Javorskajaa vastaan. Javorskaja otti ylivoimaisen pistevoiton, kun toisen erän lopussa lukemat olivat jo 19-4.

- Javorskaja oli ylivoimaisesti parempi, ei siinä ole selittelemistä, Eteläpelto totesi.

Teurosen ja Eteläpellon mitalit olivat Suomen ainoat mitalit EM-kisoista.

STT

Jatka tästä