Olet tässä

Jussi Veikkanen ajoi etappivoittoon

julkaistu 24.08.2006 klo 11:47, päivitetty 14.12.2009 klo 08:19
Jussi Veikkanen.

Kuva: YLE

Jussi Veikkanen otti komean voiton Ranskassa ajettavan Tour du Poitou Charentes et de la Vienne -etappikisan toisella 191-kilometrin mittaisella etapilla. Hän siirtyi samalla kokonaiskilpailun johtoon.

Veikkanen oli noin 30 ajajan irtiottoryhmässä, joka lähti karkuun reilun tunnin ajon jälkeen. Kun matkasta oli jäljellä noin 25 kilometriä, ryhmästä irtosi nelikko, jossa suomalainen oli mukana. 25 -vuotias Jussi Veikkanen ratkaisi pelin 300 metriä ennen maalia aloittamalla pitkän kirin. Kukaan ei pystynyt vastamaan hyväkuntoisen Suomen mestarin iskuun.

- Tämä voitto tuli hyvään aikaan. Minulla ei ole vielä lopullista sopimusta ensi kaudelle ja tämän voiton avulla pitäisi pystyä asioita edistämään, kertoi iloinen Jussi Veikkanen.

- Taistelen tietysti kokonaiskilpailun voitosta, mutta se tulee olemaan kovan työn takana, jatkoi Veikkanen.

Sen lisäksi, että Jussi Veikkanen otti nyt kilpailun johtajan paidan, niin hänellä on myös nuorten ajajien paita. Hän johtaa myös aktiivisimman ajajan kilpailua.

YLE

Jatka tästä