Rangers taltutti Tampan NHL-avauksessa
Markus Näslund teki NHL-kauden avausmaalin. (Arkistokuva) Kuva: YLE
New York Rangers oli joka osa-alueella valmiimpi kuin vastustajansa Tampa Bay Lightning jääkiekon NHL-kauden 2008-2009 avausottelussa. Rangers korjasi pisteet maalein 2-1 Tshekin Prahassa pelatussa ottelussa.
Maalittoman ensimmäisen erän hahmoja olivat nuoret ja energiset pelaajat – ja maalivahdit. Etenkin erän alussa nuoruuden into oli kokemusta väkevämpää.
Rangersin paras ketju avauserässä oli NHL-runkosarjadebytantti Lauri Korpikosken johtama ketju, jonka laidoilla pelasivat Petr Prucha ja Ryan Callahan. Korpikoski pelasi Victoria Cupin voiton Rangersille keskiviikkona venäläistä Magnitogorskia vastaan ratkaisseelle Callahanille ottelun ensimmäisen tekopaikan loistosyötöllään.
Toisessa päässä ensimmäinen paikka siunaantui kohutulokas Steven Stamkosille. Viime kesän ykkösvaraus pääsi nokikkain Rangers-vahti Henrik Lundqvistin kanssa, mutta ruotsalainen torjui.
Erä oli kaksijakoinen, sillä Lundqvist loisti ensimmäisen puolikkaan, Tampa Bayn Mike Smith toisen. Erän lopulla Tampa Bay pääsi vielä hyökkäykseen kahdella yhtä vastaan mutta Jevgeni Artjuhinin veto meni ohi. Toisessa päässä samankaltainen tilanne siunaantui Rangers-kapteeniksi nimetylle Chris Drurylle – Smith torjui.
Näslund teki NHL-kauden avausmaalin
Toinen erä oli rikkonainen lukuisten jäähyjen vuoksi. Tampa Bay otti erässä kolme jäähyä, joten erä oli varsin Rangers-painotteinen, ja loisto-ottelun pelannut Smith joutui venymään peräti 15 kiekon eteen.
Koska erässä pelattiin paljon erikoistilannepeliä, Lauri Korpikosken jääaika romahti. Rangersin superketjua Markus Näslund-Scott Gomez-Chris Drury kuormitettiin rajusti. Kun erää oli viitisen minuuttia jäljellä, Markus Näslund nousi röyhkeästi maalille. Hän veivasi Tampa-puolustuksen solmuun mutta ujutti kiekon epäonnekseen tolppaan.
Ajassa 38.09 nähtiin viimein NHL-kauden 2008-2009 avausmaali. Scott Gomez kieputteli näyttävästi keskialueella, ylitti siniviivan ja heitti upean lättysyötön Näslundille, jonka painava laukaus painui Tampa-maaliin Smithin varusteiden kautta.
Tampan erän paras paikka osui uransa ensimmäistä NHL-ottelua pelanneelle Janne Niskalalle, joka sai loistosyötön Vincent Lecavalierilta, mutta Henrik Lundqvist torjui hänen yrityksensä maalin edestä.
Dubinsky tykitti Melroselle tappiollisen paluun
Kolmas erä lähti jälleen käyntiin Rangersin komennossa, mutta Smith jatkoi loisto-otteitaan. Kesken Rangers-painostuksen Tampa Bay pääsi vastahyökkäykseen, josta kauden 2003-2004 pistepörssin voittaja Martin St. Louis nosti komeasti rystyltä kiekon maaliin ja tasoitti lukemat 1-1:een.
Joukkueet näyttivät odottelevan täyden ajan umpeutumista, kunnes Tampan konkari Gary Roberts otti kahden minuutin jäähyn. Rangers käytti ylivoimansa ajassa 54.15, kun Brandon Dubinsky laukoi hurjalla lämärillä Rangersin 2-1-johtoon.
Tampa sai heti perään tilaisuutensa, kun Rangers-kapteeni Chris Drury lähti jäähylle. 12 vuoden tauon jälkeen NHL-valmentajaksi palannut Barry Melrose sai kuitenkin tappiollisen paluun, kun Lightning ei onnistunut enää maalinteossa.
Paras paikka osui Jussi Jokiselle maalin edessä, mutta kiekko ei löytänyt ruuhkan läpi tietään maaliin.
YLE