YLE TV1   |  YLE TV2   |  YLE TEEMA   |  YLE FST5   |  OHJELMAOPAS    Tiistai 21.5.2013

SARJAT A - Ö
SARJAT LAJEITTAIN
USEIN KYSYTTYÄ
PALAUTE
HAKU

ELOKUVAT
LAPSET

|YLE| ETUSIVU



RYHMÄ PULLMAN (12) (New Tricks, S6-7) Yle TV1
[ JÄNNITYS ] Muokattu viimeksi: 14.05.2013

Yle TV1 lauantaisin 25.5.13 alkaen klo 19.30
[Tarkista esitysaika Ohjelmaoppaasta]

Kesän aikana uusitaan Ykkösen lauantai-illan jännityssarjapaikalla kaksi kautta suosikkisarjasta Ryhmä Pullman.

Sandra Pullmanin pappapoliisien tutkimusten kuudennella kaudella monen alan rötöstelijät ovat vakavassa vaarassa jäädä kiinni, ja ryhmä on kaiketi saavuttanut jotain meriittiä myös poliisivoimien piirissä, sillä kaksi ryhmän jäsentä määrätään avustamaan normaalien aktiivi-ikäisten murharyhmää. Sanomattakin on selvää, ettei komennus ole heille mieleen.

Seitsemännen tuotantokauden kymmenessä jutussa selvitellään vaille ratkaisua jääneitä vanhoja rikosjuttuja muun muassa yliopistomaailmassa, muodin ja taiteen alalla sekä tehdään pikavisiitti suklaatehtaaseen, jonka tuotteilla tuntuu olevan kitkerä jälkimaku.

Kauden viimeisessä jutussa Sandra Pullmanin joukot huomaavat astuneensa väärille varpaille, sillä vanhan tallelokeroryöstön jäljet näyttävät viittaavan korkealla poliisilaitoksen sisällä vallitsevaan korruptioon, jonka moni soisi pysyvän salassa edelleenkin.

Pääosissa: Amanda Redman, James Bolam, Alun Armstrong, Dennis Waterman. Käsikirjoitus: Roy Mitchell, Nigel McCrery.

Tuotanto: BBC/Wall to Wall, Britannia 2010.

Ohjelma on katsottavissa Yle Areenassa 7 päivän ajan.

Lue jaksokuvaukset, 6. kausi






- YLE ei vastaa ulkopuolisten linkkien sisällöstä -

[Takaisin]