YLE TV1   |  YLE TV2   |  YLE TEEMA   |  YLE FST5   |  OHJELMAOPAS    Torstai 23.5.2013

SARJAT A - Ö
SARJAT LAJEITTAIN
USEIN KYSYTTYÄ
PALAUTE
HAKU

ELOKUVAT
LAPSET

|YLE| ETUSIVU



MAKUJEN MATKASSA: RUOKASAFARI (Food Safari) YLE TV2
[ KOKIT JA RUOKAMATKAILU ] Muokattu viimeksi: 00.00.9999

YLE TV2 SARJA PÄÄTTYNYT
[Tarkista esitysaika Ohjelmaoppaasta]

Ruokasarjojen parhaimmistoa tulee nykyään Australiasta asti, niin tämäkin uusintana esitettävä sarja.

Ruokasafari esittelee eri maiden herkullisia ruokia juontaja Maeve O'Mearan johdolla. Sarjassa pysytään koko ajan Australian laajalla mantereella, jonne mahtuu paljon eri kansallisuuksia ja ruokakulttuureja.

Tutustumiskierros erilaisiin ruokakulttuureihin antaa kattavan kuvan kunkin maan parhaista pöydän antimista, sillä O’Meara vierailee ennakkoluulottomasti sekä fiinien ravintoloiden että tuiki tavallisten amatöörikokkien keittiöissä. Jaksojen alussa tutustutaan aina kyseisen maan tyypillisiin raaka-aineisiin.

Alkusyksyn aikana nähtävien kymmenen jaksoa painottuvat meidän näkövinkkelistämme käsin kaukomaihin, mutta Eurooppaakaan ei ole unohdettu. Tutuiksi tulevat seuraavien maiden keittiöt: Japani, Ranska (kahden jakson verran), Indonesia, Pakistan, Kroatia, Singapore, Unkari, Brasilia ja Korea.

Tuotanto: Kismet Productions, Australia.

4.5. Japani
Osa 1/10. Aivan ensimmäisessä jaksossa selviää muun muassa, kuinka japanilaissyntyinen kotikokki taikoo makuja misokeittoon.
Reseptit

5.5. Ranska, osa 1
Osa 2/10. Tänään Maeve O’Meara tutustuu Australian ranskalaiskeittiöihin. Mestarikokki Guillaume Brahimi paljastaa hyvän burgundinpadan salat. Entä miten perinteinen sipulikeitto tehdään?
Reseptit

6.5. Ranska, osa 2
Osa 3/10. Mestarikokki Guillaume Brahimi jatkaa ranskalaisherkkujen esittelyä. Hän valmistaa Pariisin bistrojen perusruokaa, pihviä ja perunoita. Maeve O'Meara tutustuu myös juustoihin ja kreppeihin.
Reseptit

7.5. Indonesia
Osa 4/10. Maeve O'Meara tutustuu indonesialaisen keittiön maustekirjoon ja keittiömestari Rohanna Halim tekee tulista chilikastiketta. Balin kuningasperheen jäsen valmistaa ankkaa perinteiseen tapaan.
Reseptit

11.5. Pakistan
Osa 5/10. Mitä aineksia tarvitaan pakistanilaisiin herkkuihin? Maeve O'Meara saa oppitunnin biryanin ja tandoorikanan valmistuksessa sekä leivän merkityksestä pakistanilaisessa kulttuurissa.
Reseptit

12.5. Kroatia
Osa 6/10. Artisokkaa, keitettyjä perunoita ja härkäpapuja - siitä alkaa Maeve O'Mearan tutustuminen kroatialaiseen keittiöön. Kroaatit ovat tuoneet myös kuorettoman makkaransa Australiaan.
Reseptit

13.5. Singapore
Osa 7/10. Maeve O'Mearan ruokaretket jatkuvat tänään singaporelaisten herkkujen parissa. Tarjolla on vahvasti maustettuja taskurapuja, kanaa inkiväärin ja chilikastikkeen kera sekä trooppinen hedelmäsalaatti.
Reseptit

14.5. Unkari
Osa 8/10. Tänään Maeve O'Meara kurkistaa unkarilaisen keittiön salaisuuksiin ja saa heti uutta tietoa paprikoista. Peruna-makkarapadan ja gulassin jälkeen oppaallemme avautuu unkarilaisten jälkiruokien taivas.
Reseptit

18.5. Brasilia
Osa 9/10. Tänään tutustutaan Brasilian herkkuihin. Caipirinha-drinkin jälkeen tarjolla on kalapataa ja perinteistä feijoadaa, jota kunnon brasilialaisten on syötävä vähintään kerran viikossa.
Reseptit

19.5. Korea
Osa 10/10. Päätösjaksossa Maeve O'Meara tutustuu korealaisen keittiön herkkuihin. Hän maistaa perinteistä bulgogia sekä kaalista maitohappokäymisellä valmistettua kimchiä. Lopuksi poiketaan riisikakkutehtaassa.
Reseptit


RESEPTIT AAKKOSISSA

Sarjan englanninkieliset kotisivut






- YLE ei vastaa ulkopuolisten linkkien sisällöstä -

[Takaisin]