1/5 Pihan suunnitteluMiten luoda mahdollisimman helppohoitoinen, kestävä
suomalainen puutarha?
Suunnitelma käy yhtä hyvin rivitalon pikkupihaan kuin tilavaan luonnon ympäröimään puutarhaankin. Tähän puutarhasuunnitelmaan ei kuulu leikattavia pensasaitoja eikä yhden lajin massaistutuksia. Ei myöskään yksittäiskasveja keskellä nurmikkoa. Ei pelkkiä perennoja kasvavia kukkapenkkejä eikä paljasta maanpintaa. Oleellisia sen sijaan ovat yhtenäiset ja monilajiset kasvullisuusalueet. Luonnossakin erilaiset kasvit kasvavat toistensa joukossa erikokoisina ryhminä 1. Puu- ja pensasvyöhyke Pensaita ei istuteta säännöllisiin riveihin, vaan luonnollisiin muutaman kappaleen ryhmiin. Myös marjapensaat menestyvät mainiosti tämän suojavyöhykkeen valoisilla reuna-alueilla. 2. Kukkatarha Kukkatarhaan sopivat myös koristeheinät, matalat kukkivat pensaat ja havukasvit. Lisää näyttävyyttä saa yksivuotisilla kesäkukilla, joiden voi antaa kylväytyä aurinkoisimmille reuna-alueille vuodesta toiseen. 3. Avoin alue Tämä on yksi tapa vähentää työmäärää, sillä nurmikonhoito vaatii kesän mittaan monasti eniten kotipuutarhurin aikaa. Oleellista kuitenkin on, etteivät nurmikkoheinät pääse kasvamaan perennojen tai puu- ja pensasvyöhykkeen kasvien joukkoon. Alueet kannattaakin eristää toisistaan pengerrysten, reunusten tai vaikkapa laattakäytävien avulla. Puutarhaa voi vähitellen ruveta muuttamaan tähän
suuntaan vaikkapa varjoisimmilla paikoilla puiden ja pensaiden alla. Esimerkiksi isojen
omenapuiden katveinen alusta sopii useimmille maanpeitekasveille ja varjoperennoille,
jotka viihtyvät hyvin ja kukkivat pitkään. PUUTARHAMATKAILUKOHTEITAIdeoita puutarhaansa voi hakea myös puistoista,
malli-istutuksista ja arboretumeista. Puistoissa ja puutarhoissa kannattaa vierailla
useampaan otteeseen. Silloin on mahdollisuus seurata kasvien luontaista kasvua eri
vuodenaikoina. Esimerkiksi Haagan rodopuistossa Helsingissä
ja Mustilan arboretumissa
Elimäellä voi tutustua moniin alppiruusuihin ja atsaleoihin niiden oikeaoppisilla
kasvupaikoilla. Halsuan
Perennaario on ensisijaisesti perennojen eli monivuotisten ruohovartisten
koristekasvien esittelypuisto. Runsaasti eri puolilla Suomea sijaitsevia puutarhamatkailukohteita on koottu Puutarhaliiton www-sivuille. [Etusivu] [Pihan suunnittelu] [Kasvupaikka] [Kasvien alkuperä] [Koristekasvit] [Koristetarhan vuosi] |