|
|

Kolmiosainen KUVA MIELESSÄ sarja on jatkoa samojen tekijöiden palkitulle KUVA RUUDUSSA -sarjalle, jossa lapset tarkastelivat taide-, uutis- ja mainoskuvia.
Tässä sarjassa painopiste on taidekuvissa ja taiteen kokemisessa. Nuorten lisäksi omia tulkintojaan kertovat Ateneumin museolehtori Marjatta Levanto ja tutkija Leena-Maija Rossi. Lisäksi jokaisessa osassa on kaksi taiteilijavierasta.
Kaiken kuvatulvan keskellä taidekuvat ovat tavallaan rauhoitettua aluetta, sillä niihin ei välttämätä törmää museoiden ja gallerioiden ulkopuolella. Mainos-, uutis- ja käyttökuvat tunkevat tajuntaamme kaikissa arkisissa yhteyksissä lehdissä, televisiossa, bussipysäkeillä, näyteikkunoissa, kotialbumeissa. Mutta taidekuvien kohdalla täytyy tehdä valinta ja astua museon ovesta sisään. Jo se määrittelee tapaa, jolla taidetta katsotaan.
Sama taidekuva asettuu hyvin erilaiseen asemaan sen mukaan, näemmekö sen museon seinällä vai postikorttina tai t-paitana. T-paita tai postikortti on helppo ohittaa, mutta museon rauhallisuudessa teos tarjoaa mahdollisuuden rauhalliseen tarkasteluun. Myös teoksen koko, värit ja tekotapa paljastuvat vasta alkuperäisen työn äärellä.
Jokainen taideteos herää eloon vasta katsojan edessä. Teos voi herättää kysymyksiä tai tarjota vastauksia, ihastuttaa tai vihastuttaa. Sama teos voi näyttäytyä yhdelle rakkaudenosoituksena ja toiselle kauhistuttavana. Mutta jokainen yksilöllinen tulkinta on yhtä oikea: taideteos on kuin peili, josta jokainen voi etsiä omien tunteidensa heijastuksia. Juuri siinä on taiteen voima ja vaativuus.
|