|
Rita Trötschkes
Ylipaino voi tappaaTunnetusti epäterveelliset elämäntavat vaikuttavat ylipainon, sydänsairauksien ja verenkiertohäiriöiden syntyyn. Muita ylipainoon liittyviä sairauksia ovat vähentyneen liikunnan seurauksena syntynyt verenpainetauti, huono yleiskunto, diabetes, sydänsairaudet, korkeat verenrasvat ja nivelten rasittuminen. Kaikista voi kasvaa varsinainen noidankehä. Satu joutui toukokuun 7.päivä Tampereen yliopistolliseen keskus- Neurologian erikoislääkäri Jyrki Ollikainen diagnosoi
Sadulla hetkellisen aivoverenkierto- Erityisesti LDL eli ns. paha kolesteroli oli koholla. Aivojen-, kaulasuonten- ja sydämen kuvantatutkimuksessa ei todettu poikkeavaa eikä perinnöllistä hyytymistekijähäiriötä tai muuta perinnöllistä syndroomaa. Suvussa on kuitenkin ollut runsaasti sydän- ja verisuonisairauksia, jopa alle 30-vuotiaan sydämen ohitusleikkaus.
Kun Satu tajusi, että hän voisi kuolla 26-vuotiaana ylipainoon, empaattinen lääkäri Jyrki Ollikainen rauhoitteli häntä sanomalla, että lihavathan ovat leppoisia! Ehkä huumoriasenne suojaakin sairauksilta. Onneksi Sadun aivoverenkiertohäiriö ei jättänyt mitään pysyvää jälkeä tai arpea. Tietysti aivoverenkiertohäiriö on hankala tauti. Suomessa ja muissa länsimaissa aivoverenkiertohäiriö on yksi yleisempi kuolinsyitä, mutta alle 30-vuotiailla se ei ole kovin yleinen. - Lääkärikunta hoitaa aktiivisesti veren-painetautia, mutta ylipainon hoitoon ei edes suhtauduta kovin vakavasti, vaikka ylipaino on merkittävin kansantautimme. Suomalaiset ovat todennäköisesti maailman toiseksi lihavin kansa Yhdysvaltojen jälkeen. Vaikka Euroopan väestö on vain 10-20% ylipainoista, se on hoikempaa kuin suomalaiset, toteaa Jyrki Ollikainen. -Toisaalta uskon myös, että oma panos ylipainon hoidossa on eri tavalla tärkeä kuin esimerkiksi verenpainetaudissa. Verenpaine ja korkeiden verenrasvojen merkitys on helpompi todeta kuin ylipainon. Potilas usein torjuu tai vastustaa ylipainosta puhumista. Myös lääkäri saattaa epäillä, että ylipainoon puuttuminen haittaa luottamuksellisen potilassuhteen syntymistä.
- Jos riskitekijöitä halutaan vähentää, tulee ylipainoasia ottaa vastaanotolla kuitenkin esille. - Sairauksien yhteydessä on tärkeää, että potilas ymmärtää hoidon merkityksen ja motivoituu painonhallinnasta. Kun potilas suhtautuu myönteisesti hoitoon, hän myös toteuttaa sitä, Ollikainen kuvailee.
Jyrki Ollikaisen mielestä ylipaino hyväksytään osaksi persoonaa. Katsotaan, että ihmiset ovat erilaisia ja lääkäreiden vaikutusmahdol- lisuudet ovat rajalliset. Hänen mielestä on tärkeintä, että ihminen hyväksyy itsensä ylipainoisena. Ollikainen toteaa myös, ettei nykyajan kauneusihanteita tulisi tuijottaa liikaa.
-Todennäköisesti on hyödyllisempää olla muutaman kilon yli- kuin alipainoinen. Ihannepainorajat saattavat joissain tapauksissa olla hieman liioiteltuja. Terveydelle haitallisia ovat useiden kymmenien prosenttien ylipaino, joka on hoidettava pois. Paino-ongelmien taustalta löytyy usein myös psykologisia syitä. Lääkärit eivät tietääkseni koskaan näe asioita siten, että on olemassa erikseen ruumis ja mieli. Ei toista voi hoitaa, hoitamatta toista, Ollikainen toteaa, silä rasva asuu samassa ruumiissa kuin mielikin. Ylipaino voi aiheuttaa myös huonoa itsetuntoa ja masennusta ja siihen liitetään ennuste lyhentyneestä elinajasta. Käypä hoito käytännössä Lihavuuden hoidon ensimmäinen suositus julkistettiin toukokuussa 2002. Suositustyöryhmän puheenjohtaja, professori Pertti Mustajoki on kehottanut lääkäreitä ja yleensä terveydenhuollon ammattilaisia puhumaan ylipainosta vastaanotolla. Jopa 5-10 prosentin painonpudotus riittää, kunhan kilot vain pysyvät poissa. Ylipainosta on syytä puhua tavalla, joka ei syyllistä eikä suututa. Ylipainon muita vaaratekijöitä
Entä kaikki riippuvuudet kuten tupakka, alkoholinkäyttö ja syömishäiriöt? Niiden vaikutus ylipainoon on myös huomioitava, luetteli Ollikainen. Ruokavalion muutos ja liikunta ovat olennaisia ylipainon hoidossa. Joissakin tapauksissa voidaan käyttää myös lääke- tai jopa kirurgista hoitoa. Mahalaukkua pienentävään leikkaukseen liittyy muutaman prosentin komplikaatioriski. Tämän vuoksi leikkaushoitoa ei juuri tällä hetkellä käytetä. Tänä päivänä tarjolla useita laihdutuslääkkeitä, mutta laihduttamisen lähtökohdat eivät ole silti muuttuneet. Perusedellytys on pysyvä elämäntapamuutos, sillä ihmedieetit eivät auta. Sairaalan jälkeen Satu aloitti ruokavalion muutoksella, jotta painoa putoaa ja kolesterolitaso normalisoituu. Hän sai myös aspiriinilääkityksen, joka ohentaa verta. Muuttuneen elämäntapansa ansiosta hän on ollut 3 kk oireeton. Verenpainearvot ovat korjaantuneet ja verenrasvat ovat parantuneet. Painoakin on jo pudonnut. Kirjavinkki: Laihdu pysyvästi - hallitse painoasi, Pertti Mustajoki - Ulla Leino (Kustannus Oy Duodecim 2002)
Lue sairaalan jälkeen kirjoitetut Sadun päiväkirjat: |
. . . . . . . . . . . |
| . . . . . . . . . . . | |
| Takaisin |