TEKNIIKAN TIEDOTUSLEHTI Marraskuu 2006   no 4 
 
Takaisin
Graafikoiden koyaanisqatsi
Juha Saari, YLE Tuotanto, Grafiikka
Lapsuudenystäväni päätyi samalle alalle kuin minäkin; tai ainakin melkein. Hänestä tuli taidegraafikko, joka tekee grafiikkaa laitteilla ja tekniikoilla, jotka ovat pääpiirteissään säilyneet samanlaisina jo satoja vuosia. Hänen työssä oppimisensa on ollut lähinnä ilmaisun kehittämistä ja oman tyylinsä hiomista.
Minä sitä vastoin päädyin töihin televisioon. Yleisradiolla graafikot ovat joutuneet yhtiön leivissä viettämäni vajaan kahdenkymmenen vuoden aikana opettelemaan lukuisia uusia tietokonejärjestelmiä ja -ohjelmia sekä oppimaan pois vanhoista totutuista tavoista uusien korvatessa ne. Ainakin osa luovasta energiasta kuluu jatkuvaan välineosaamisen päivittämiseen.

Pohjimmiltaan graafikon työ ei siitä toki miksikään muutu: sommittelu on sommittelua ja värioppi sekä typografia samoin, vaikka välineet muuttuvatkin. Niin ikään vaikkapa kuvaaja hallitsee varmasti kuvakerronnan salat, olipa kamera digitaalinen tai analoginen ja käytettiinpä tallennusformaattina mitä kolmikirjaimista lyhennettä tahansa. Aina tärkeimmän työvälineen vaihtuminen vaatii kuitenkin uuden oppimista ja tietojen päivittämistä, vaikka perustaidot ja kielioppi samana säilyvätkin.

Tuleva vuosi on koko televisiotoiminnassa suurten muutosten aikaa. Graafinen suunnittelu Yleisradiolla läpikäy ehkä historiansa suurinta ja dramaattisinta työvälineiden uusimista. Jo vuodesta 1986 graafikoiden tärkeimpinä työvälineinä olleet Quantelin laitteet ovat jäämässä pois yhtiön käytöstä ja tilalle tulee lukuisia uusia PC-pohjaisia softia mm. Adoben Video Collection tuoteperhe ja Autodeskin 3d-ohjelmat Max ja Maya. Samoin luovutaan vuodesta 1995 palvelleista TypeDekoista tekstigrafiikkalaitteina ja käyttöön otetaan ajanmukaisemmat ja monipuolisemmat VizRt:n laitteet. Pitkien käyttökokemusten pohjalta aikaisemmat laitteet ovat graafikoille tuttuja niin hyvässä kuin pahassa; tunnetaan perinpohjaisesti sekä niiden vahvuudet että heikkoudet.
Grafiikat nuorennusleikkauksiin
Uudet laitteet tuovat mukanaan uusia mahdollisuuksia. Esimerkiksi 3-ulotteisen grafiikan käyttö varmasti lisääntyy ja animaatioiden käyttö sekä helpottuu että monipuolistuu. Uusien laitteiden takia osa vanhoistakin grafiikoista joudutaan tekemään kokonaan uudelleen tai ainakin siirtämään uusiin järjestelmiin. Tässä olisikin mainio tilaisuus ohjelmien ilmeiden kirkastukseen ja grafiikoiden nuorennusleikkauksiin.

Uudet laitteet ja uudet ohjelmat tuovat mukanaan myös massiiviset koulutustarpeet. Jos investoinneista halutaan saada kaikki hyöty irti, täytyy myös käyttäjien osaamisesta huolehtia. Nykyaikaisista, monipuolisista ja laajoista tietokoneohjelmista ei koskaan pystytä hyödyntämään kaikkia resursseja oman toimen ohella tapahtuvalla opettelulla.
Templatepohjaiset grafiikat käyttöön
VizRT.n myötä siirrytään templatepohjaisiin tekstigrafiikoihin, joissa graafikko omalla työasemallaan luo visuaalisen ilmeen ja journalisti omallaan kirjoittaa sisällön: urheilutulokset, mahaplanssit, lopputekstit. Siksi graafikoiden lisäksi VizRt:n saloihin on vihittävä suuri joukko muitakin yleläisiä, kuvanauhoittajia, toimittajia, kuvaussihteereitä ja niin edelleen.

Grafiikka on merkittävässä ja keskeisessä roolissa nykyaikaisen televisiokanavan identiteetin luomisessa. Tätä ei oikeastaan voi liikaa korostaa. Ohjelmien väliin jäävä aika, joka on yhtiön- ja kanavaidentiteetin sekä kanavien oman promootion kannalta merkittävää ohjelma-aikaa, perustuu suurelta osin grafiikalle. Uudet laitteet tarjoavat uusia mahdollisuuksia vaikkapa trailerointiin ja ohjelmapuffeihin. Vaikka muutokset tuovat mukanaan uusia mahdollisuuksia, vaatii niiden valjastaminen hyötykäyttöön aktiivista toimintaa.

Suunnittelun merkittävin väline on kuitenkin ajattelu. Ilman hyvää ideaa ei hienoillakaan laitteilla pystytä tuottamaan hyvää lopputulosta. ”Vanhoina hyvinä aikoina” televisiolaatuiseen jälkeen pystyviä laitteita on ollut vain harvoilla. Esimerkiksi Quantelin grafiikkalaitteet olivat markka-aikaan hinnaltaan miljoonaluokkaa, eikä niitä juuri ollut isoimpien televisioyhtiöiden ulkopuolella. Nykyisin vastaavat laitteet ovat hintansakin puolesta helposti kenen tahansa hankittavissa. Erinomaisuuden, ”Yleisradiolaadun” takeeksi ei enää riitä tekninen etumatka vaan ainutlaatuisuuden täytyy löytyä nimenomaan henkilöstöpuolelta, osaavista ja motivoituneista tekijöistä.

Samaan aikaan vaaditaan luovuutta, monimutkaisten prosessien hallintaa, epävarmuuden sietokykyä ja korkeaa toiminta-astetta. Muutostilanteessa luova työ vaatii kuitenkin aikaa myös asioiden omaksumiselle, kokeilulle, yrittämiselle ja erehtymiselle, näennäiselle tehottomuudellekin. Luova tila on mahdollista saavuttaa kun taidot ja haasteet ovat tasapainossa.
koyaanisqatsi (hopi-kieltä, Pohjois-Amerikka; substantiivi)
Hopit elävät vanhimmassa jatkuvasti asutussa yhteisössä Pohjois-Amerikassa, ja koyaanisqatsi tarkoittaa ”tasapainosta suistunutta elämää”. Niin ikään se voi merkitä ”elämää, joka on niin hullua, että se vaatii uudenlaista elämäntapaa”. Christopher J. Moore, Oudot sanat, Otava 2006