17 Runoilija Aleksandr Pushkin

Aleksandr Pushkin (1799-1837) on Venäjän kuuluisin runoilija.

Hän on venäläisen kirjalisuuden hämmästyttävä ilmiö!

Pushkin merkitsee venäläiselle ihmiselle hyvin paljon. Hänen nimensä venäläisille on melkein samaa kuin Aleksis Kiven ja Eino Leinon nimet ovat suomalaisille. Venäläisen kirjallisuuden perustajana hän on ja nykyään maamme suosituin ja rakkain runoilija.

Pushkinin maailma on valtavaa ja erinomaista. Pushkinin perinto on varsin monipuolista: tämä on runoja, ihania tarinoita ja satuja, kuolematomia tragedeja ja draamoja.

Jo varhaisesta lapsuudesta tutustumme hänen teoksiinsa ja ennen kaikkea hänen satujaansa ja runoihinsa. Me kaikki olemme kasvaneet hänen saduistaan. Meidän äidimme lukivat meille hänen satujaan yöksi. Ja unelmoissamme me näimme kultaisilla pähkinöillä leikkiva orava, tammipuun ympärillä kultaketjulla meneva kissa, meresta nouseva kolmekymmentäkolme ritareita ja kaunotar, joilla tähti loistaa otsalla. Ja tietysti me tiedämme, että Pushkinin satujen innoittajana oli hänen hoitajansa Arina Rodionovna, joka kertoi pienelle Aleksanderille kansatarinoita ja lauloi hänelle kansalauluja. Pushkin itse kirjoisi hoitajastansa ”köyhan nuoruudeni hyvä ystävä”.

”Minun vauvan seimen keinuttaen
olet innoittanut minut lauluistasi...”

Hänen ehkä maailmaan kuuluisin sadunsa ovat ”Satu tsaari Saltanista” ja ”Satu kalastajasta ja kalasta”. Lapsuudestamme Pushkin tulee meidän hyväksi ystäväksi ja kumppaniksi. Hän on meidän ensimmäinen lapsellinen runollinen rakkaus.

Pushkin todellakin voitti aikaa ja tilaa. Ja vaikka Pushkinin aikakausi menee ohi, mutta sitä huolimatta Pushkin tulee lähemmäksi meille. Hän tulee luoksemme hyväna tarinankertojana, hän koskettaa lapsen sydäntä ja jää elämäämme ainiaaksi.

Pushkin asuu meidän luona ilon, auringon ja vapauden laulajana, isänmaan patrioottina ja rehellinen taistelijana vastaan kiihkoilua, tekopyhyyttä, vastaan kaikea, jota hajottaa ihmisten persoonallisuuta. Pushkinin ylpeä ja majesteettinen runous kirkasttaa kaikkia ihanaa, kilttia, ikuista.

Lukien ja uudelleen lukien Pushkinin teoksia joka venäläinen luultavasti ajattele: ”Tämä todellakin on minun Pushkin”. Ja tämä on aivan ymmärrettävää, koska meillä kaikella on oma Pushkin. Täsmälleen Pushkinin teoksissa avautuu venäläisen kulttuurin pääidea ja venäläisen sielun pääpiirteita: elämään usko, humanismi, myötätunto. Ja tämä on sitä, jota houkuttelee meitä Pushkinin lyriikkään.

Me kaikki pidämme Pushkinin rakkausrunoista: ”Rakastin sinua...”, ”Hyvästiksi”, ”Poltettu kirje”, ”Tunnustaminen”, ”Kaunotar” ja niin edelleen. Pushkinin runo ”Minä muistan ihana hetki...” on epäilemättä Venäjän rakkauslyriikän mestariteos. Tämä on hyvin heleä runo. Runoilijan löytymät sanat ovat hyvin yksinkertaisia, mutta ne näyttävät, mitä runoilija tuntui:

Ja sydän hakkaa halukkaasti,
Ja siihen on jälleen noussut
Ja jumala ja innoitus,
Elämä, kyyneleitä, rakkaus.

Samalla me kaikki olemme panneet muistiin runoilijan runoja, joita hän omisti ystävilleen.

Ystäväni, liittomme on erinomainen!
Se on kuten sielu niin ikuinen ja jakamaton -
Luja, vapaa ja huoleton ...

Mutta Pushkinin suurin ansio on siitä, että hän itse uskoen elämään ja onneen, oppii meitä voittamaan surua, pessimismia. Puskinin runoissa optimismi aina voittaa:

Jos elämä pettää sinua.
Älä huoli, älä suutu!
Surun päivänä ole nöyrä
Hauska päivä tulee, usko.

Pushkin uskoi ihmisten järkiin, ja siihen, että ihmisten järjen nero voittaa pimeyden voimia, tietämättömyystä. Hän uskoi, että elämämme pitää perustua vankkaan alustaan:

Eläköön aurinkoa,
Mutta pimeys katoaa!

Pushkinin runous opettaa meitä arvostamaan ihmisiä ja luontoa. Se antaa ihmisille rohkeutta ja voimaa, syvää ja vilpitöntä rakkautta isänmaata, opettaa ymmärtämään kauneutta ja hyvyyttä.

Pushkin runous on niin selkeä ja niin rakas meille – hänen kiitollisille jälkeläisilleen.

Elena