Maurizio Sajeva: Dublin - Tampere

Saavuin Dubliniin lauantaina 7. heinäkuuta Trinity Collegeen. Ihana historiallinen yliopiston campus, missä käy paljon opiskelijoita ja turisteja. Menin kiertelemään keskustassa, etsimään ruokaa.

Törmäsin ensimmäiseen perinteiseen irlantilaiseen baariin. Siellä istuin pöydän ääressä ja tarjoilija tuli kysymään mikä ruoka olisin halunnut. Heti näin listalta ihana ja aika edullinen sisäfilee, ilman pippuria, girllattua ja todella raaka sisällä! :-) Samalla pyysin guinnessia.

Bändi toisella puolella soitti erinomaisesti perinteistä musiikkia, viulua, harmoniikkaa ja kitaraa. Paikka oli täynnä, siitä huolimatta, tosi isoja irlantilaisia miehiä, kännissäkin olevia, oli iloisia ja ystävällisiä, sekä hymyileviä. Ne jopa istui puhumaan! Kun olin syönyt menin istumaan toiseen paikkaan. Vaikka baari oli ihan täynnä ja ihmisiä oli juonut, ei kukaan koskaan työntänyt mut. Olin yllättynyt että kun tosi iso mies piti päästä minun eteen se vaan pisti käden minun olkapäille ja hymyili, sanomalla: hello!

Ihmettelin: koska Suomessa saisi sellaista meininkia, selliaisia paikkoja missä saa hyvää ruokaa, hyvää musiikkia ja hyvää seuraa.

Kohta ajattelin vaihtaa paikaa. Menin siis ulos ja heti edessä oli toinen baari. Heti kun menin sisälle, huomasin ihmisiä tanssimassa, muttei ollut disco. Pari kaveria soitti erinomaisesti heidän kitaroita, folk perinteinen irlantilainen musiikki sekä muuta amerikkalaista tai englantilaista, joskus myöskin espanjalaista musiikkia. Ja oli tosi helppo tanssia musiikin perään. Eli disco music ei tarvinnut ollenkaan.

Baarin sisällä puhuin espanjaa, italiaa, englantia, ranskaa ja suomeakin. Eli oli hyvin kansainvälinen paikka. Yritinkin ymmärtää brasilialainenkin puhumassa.

Ihmettelin: koska suomalaiset voisivat purkaa, ilmaista tunteita, olla ihmisten kanssa vapaasti, rennosti, pelkäämättä mitään?

Seuraavina päivinä kävin konfferensseissa. Tarjottiin illallinen, isossa salissa. Paljon ja hyvää ruokaa, viiniä vapaasti saatavana, enemmäkin kuin pelkkä pari lasia. Siitä huolimatta ei kukaan huppelissa.

Ihmettelin: koska saisi Suomessakin kun muissa maissa Euroopassa kohdella alkoholijuomia kun ne olisi tavallisia juomia, eikä olisi huumeita, ja nauttia niistä huolimatta?

Tulin kotiin. Oli ollut monta kuukautta että en soittanut kitaraa. Naapuri oli valittanut niin paljon, että soitin akustista kitaraa ja lauloin, omalla äänellä, päiväsaikaan kotona, että olin lopettanut. Vaikka lakimies oli sanonut että on sallittua omassa kodissa kantautua elämisen ääni. Eli lapset saa leikkiä, saa harrastaa musiikkia, kutsua kavereita ja niin pois päin. Ei saa ehkä soittaa bändillä kotona. Mutta oma akustista kitaraa saa soittaa. Saa riidelläkin joskus. Vauvat saa kiljuakin. Eli, yhdellä sana: saa elää!

Kun piti mennä baariin soittamaan, ajattelin soittaa yhden laulun. Kello oli puoli yhdeksän, 20: 30, kun hiljaisuusaika on kello 22:00, kokeilin yhden laulun ennen lähteä ulos. Heti naapuri soitti ovelleni, sanomallla että mun pitää tehdä niin että ne eivät kuule minua ollenkaan.

Ahdistus nousi heti sisältäni. Vastasin: älä enää tule häiritsemään mut! Saman tien soitin isännöitsijälle ja valitin naapurin häritsemisestä.

Ihmettelin: koska suomalaiset voisivat päästä vihdoinkin metsästä ulos?

Näistä neljästä maalista huolimatta, voisin kertoa hienojakin asiota Suomesta. Lupaan joskus kertoakin!

Maurizio Sajeva

• Lue lisää vapaasta foorumista ja osallistu keskusteluun