Olet tässä

Mysteerinainen piilotti Radiokätkön Rajakaari-patsaaseen

julkaistu 25.6.2012 klo 10:53, päivitetty 25.6.2012 klo 14:11

Taas lähtee jälleen reilu paketillinen Yle-kamaa Radiokätkön löytäjälle.

Kuva: Miki Wallenius / Yle

Suomen radiossa etsitty Radiokätkö löytyi tällä kertaa Torniosta, Rajakaari-patsaasta. Sateessa paikalle autoili Sulo, joka voitti potin

Radiokätkön ensimmäisessä vihjeessä haettiin maakuntaa eli Lappia, ja toisessa maakunnan eteläisintä aluetta Meri-Lappia ja siinä vihjattiin jo kaupunkiin, jossa tehdään terästä , siis Outokummun jättiterästehtaalla.

Kolmannessa vihjeessä selvisi, että kaupunki on Tornio, joka sijaitsee aivan Ruotsin rajalla. Neljännessä vihjeessä päädyttiin aivan valtakunnan rajan tuntumassa sijaitsevalle Victorian torille, jonka kruununprinsessa siis itse kävi vihkimässä viime syksynä, raskaana ollessaan.

Itse Radiokätkö koodeineen oli piilotettu torilla sijaitsevan Rajakaari-taideteoksen oikeanpuoleiseen päätyyn, lampun alle. Rajakaari on kaksoiskaupungin merkiksi kolmivärinen eli kelta-sini-valkoinen.

Sulo kuunteli Suomen radiota heti alusta ja kun tajusi että nyt ollaan Torniossa, otti hän auton alleen ja lähti vinkkien perusteella jälijättämään.Kelta-sini-valkoinen -vihje toi hänet sitten sateessa Victorian torille ja Rajakaari -patsaalle.

Hän saa Yle-tuotepaketin täysimääräisenä.

Uusi Radiokätkö taas ensi maanantaina.

Alla kuulijoiden vinkkejä sitä mukaan kun paikka alkoi pikkuhiljaa paljastua ja varmistua.

Muualla Yle.fi:ssä