Albumi:
Ville Leinonen & Valumo: Uuden Aamun Lauluja
Ville Leinonen on Valumo-orkesterinsa kanssa ehtinyt jo kolmanteen studioalbumiinsa. 17. tammikuuta julkaisunsa saavalta Uuden Aamun Lauluja -levyltä poimittiin jo aiemmin syystalvella maistiaiseksi Tää on se ilta -single, joka on taatusti menestynein Valumo-sinkku.
Ville Leinosen & Valumon Uuden Aamun Lauluja ennakkokunnellaan tällä viikolla joka arkipäivä klo 10.45.
Vinyyli:
Se: Se (singlekokoelma) (-82)
Se-yhtye ehti uransa aikana julkaista neljä pitkäsoittoa, mutta albumien lisäksi orkesterilta ilmestyi myös kymmenkunta singleä, jotka sisälsivät kappaleita joita yhtyeen albumeilta ei löydy. Se-albumien Pahaa unta ja Banaaniconga -aikaiset singlet kerättiin yhdelle levylle vuonna 1982 ja tuota singlekokoelmaa kuullaan viinyyliltä tällä viikolla biisi per päivä tahtiin.
Se-vinyyli soi Radiomafiassa päivittäin klo 11.30.
Upteekin 90-luvun klassikkolevy:
Matti Nykänen: Yllätysten yö (1992)
Maailman parasta mäkihyppääjää ei varsinaisesti ole koskaan voinut pitää maailman parhaana laulajana, mutta tulkitsijana Matti hoitaa tämänkin homman paremmin kuin Eddie Edwards.
Viime vuonna Matti teki paluuta myös musiikin pariin, mutta 90-luvun alkupuolella hän ehti julkaista kaksi kokopitkää albumia: Yllätysten yö ja Samurai. Näistä ensinmainittu täyttää varsin mainiosti klassikkolevyn tunnusmerkit.
Levyä myytiin jalometalliin oikeuttava määrä, mikä johtuu varmasti Matista persoonana, mutta myös levyn yllättävän ajattomasta soundimaailmasta ja sen sisältämistä klassikoista: Vain mäkimies voi tietää sen, V-tyyli, Topless...Levyä kuunnellaan tällä viikolla Upteekissa biisi per päivä.
Audiovent: Looking down (Atlantic/Warner)
Audioventin vahvuus on ehdottomasti monipuolisuus. Levyltä löytyy amerikkalaista nykyhardrockia tai metallia, balladiosastoa ja silkkaa kitarapoppia. Jenkeissä kakkossinglenä julkaistu Looking Down edustaa levyn raskainta antia, mutta sekään ei ole ihan puhdas mättöbiisi, vaan vivahteissa piisaa. Dirty Sexy Knights in Paris julkaistaan Suomessa tammikuun lopussa ja Looking Down soi Upteekissa vuoden 2003 ensimmäisenä ja viimeisenä Rautaisannoksena, 3 kertaa päivässä.
» Lue lisää Rautiksesta