Tieteen ajankohtaisasioita.
Pohjavedet vähenevät ja nostavat merenpintaa
JULKAISTU 27.09.2010 KLO 19.00
Pohjaveden pumppaaminen on enemmän kuin kaksinkertaistunut viimeisten 40 vuoden aikana, osoittavat belgialaistutkijat. Vuosien 1960-2000 välillä maapallon pohjavesivarantojen vuosittainen kulutus on noussut 126 kuutiokilometristä 283 kuutiokilometriin. Juomavedeksi, viljelymaiden kasteluun tai muuhun käyttöön nostetaan nyt niin paljon vettä, että se vastaa noin neljäsosaa merenpinnan noususta.
Maapallon pohjavesivarantojen tarkkaa määrää ei tiedetä, mutta ne ovat arviolta 30% kaikesta maapallon makeasta vedestä. Pintavesissä, järvissä ja joissa on noin yksi prosentti. Loput makeasta vedestä on vuoristojen ja napa-alueiden jäätiköissä. Pohjavettä ei riitä loputtomasti. Jos väestömäärä jatkaa kasvuaan ja tarvittavan ruuan viljely perustuu pohjaveteen, tulee vesi jossain vaiheessa loppumaan. Tämä johtaa nälänhätään ja levottomuuksiin, tutkijat varoittavat.
Utrechtin yliopiston tutkijat arvioivat pohjaveden vähentymistä yhdistämällä kulutustiedot mallintamalla saatuun arvioon pohjaveden syntymisestä. Pohjavesi on peräisin sateesta, josta osa haihtuu suoraan maan pinnalta, osa virtaa vesistöihin mutta osa imeytyy maahan ja muuttuu pohjavedeksi. Tätä arvioitiin mallilla jossa perustietoina olivat maapallon laajuiset tiedot sademääristä, lämpötiloista ja haihtumisesta vuosina 1958-2001. Kulutus voidaan laskea keinokasteluun, juomavedeksi sekä muuhun käyttöön pumpatusta vedestä.
Näin saatiin arvio pohjaveden vähenemisestä vuosina 1960-2000. Alueellisesti erot ovat suuria. Eniten pohjavesi on vähentynyt tärkeillä viljelyseuduilla: Intian luoteisosassa, Koillis-Kiinassa ja Pakistanin koillisosassa sekä Yhdysvalloissa Kalifornian keskuslaaksossa ja keskilännessä.
Väheneminen oli lähes lineaarista vuodesta 1960 aina 1990-luvun alkuun mutta sen jälkeen pohjaveden käyttö on kiihtynyt. Tämä johtuu ennen kaikkea Kiinan ja Intian väestön kasvamisesta sekä elintason noususta.
Kun pohjaveden määrä pienenee liiallisen kulutuksen takia, tullaan jossain vaiheessa tilanteeseen jossa vettä ei yksinkertaisin keinoin enää saa ylös. Apua saadaan kehittyneillä tekniikoilla kuten valmistamalla keinotekoista pohjavettä tai poistamalla suolaa merivedestä. Tämä on kalliimpaa kuin yksinkertainen pumppaus eikä siksi ole mahdollista kaikkialla.
Suurin osa pohjavedestä päätyy lopulta mereen. Tutkijat arvioivat, että pohjavedestä pumpattu vesi nostaa merenpintaa nyt noin 0,8 millimetriä vuodessa eli noin neljänneksen arvioidusta 3 millimetrin vuotuisesta noususta. Se on yhtä paljon kuin jäätiköiden sulamisesta aiheutuva nousu, ilman Grönlannin ja Etelämantereen mannerjäätiköitä.
(YLE tiede, Geophysical Research Letters)
Lähetä:
Tieteen ajankohtaisasioita.

