Maanantaisin klo 11.00 - 11.58, uusinta lauantaina klo 14.00.
Välilevyjen kulttuuripääkaupunkivieraana Jarmo "Korkki" Korhonen
Kuinka voi soittaa fagottia turkulaisessa virkamiesorkesterissa kolmekymmentä vuotta ja pysyä järjissään? Jarmo "Korkki" Korhonen sanoo, että se on asennekysymys. Korkin puheista käy ilmi, että myös itämaiselle filosofialle on ollut käyttöä. Joka tapauksessa nämä turkulaiset Välilevyt julistavat kaksoisruokolehtisoittimien ilosanomaa, koska niin tekee myös Korkki.
Ohjelmassa hiippaillaan hiljaisessa konserttitalossa, käydään Puutorin Vessassa ja kuunnellaan Bellmania ravintola Koulun Bellman-salissa. Lisäksi ihmetellään fagotin esi-isän dulcianin sointia sekä erityisesti sitä, että muutama vuosi sitten Turun tuomiokirkosta löytyi alkuperäinen dulcian, jolla lienee aikanaan säestetty virsiä.
Toimittajana on Kare Eskola.
1. Leroy Anderson: Fagotistin loma (Caliban-fagottikvartetti)
2. Jouni Kaipainen: Serenade: Full Moon, Lunatic Bassoon (Jaakko Luoma)
3. B. H. Crusell: Potpourri (Taito Perunka, Jarmo Korhonen ja Olli Hirvonen)
4. Henning Dedekind: Kolme juomalaulua 1500-luvulta (Ensemble Terpsichore)
5. Bartolomeo de Selma y Salaverde: Festiva i Colli Passeggiato (Wouter Verschuren ja Kathryn Cok)
6. Carl Michael Bellman: Epistola 35 (Bellman Ensemble)
7. Pentti Viherluoto: Vår lilla stig (M.A. Numminen ja Universumin Kamarisolistit)
8. Timo Rautiainen ja fagottiyhtye Vekotin: Ikääntynyt soittomies
Levyhyllyjen ja tyylilajien väleistä löytyy musiikkia, joka ansaitsee tulla kuulluksi; musiikin seasta löytyy kulttuuria ja tarinoita.
Välilevyjä loksauttelevat paikoilleen musiikkitoimittaja Kare Eskola sekä tarvittaessa säveltäjä Olli Virtaperko.


