Kuuntele lähetystä

Korkea laatu Tietoa nettilähetyksistä

radio1.fi

Lisää ohjelmatietoja

 

Perjantaisin klo 14.00 - 15.00

Kokemuksen varmuutta - ja epävarmuutta

Sopraano Tuula-Marja Tuomela teki 90-luvun alkupuolella samaa kuin Anu Komsi nykyään, eli lauloi tarkalla, lyyrisellä sopraanolla vaativimmat nykymusiikkipuuhat. Sittemmin Tuomela on keskittynyt oopperaopetukseen Sibelius-Akatemialla. Mutta nyt hän on levyttänyt Olivier Messiaenin vaativan lemmenlaulusarjan Harawi - kuin näyttääkseen opiskelijoille osaamistaan ja kokemustaan.

 

Lumoavaa jousisointia Bulgariasta

ECM New Series -yhtiötä on helppo syyttää saman kaavan toistamisesta, ja syytän nytkin: samat kansikuvat, sama esittäjien piiri ja ennen kaikkea sama musiikin estetiikka toistuu vuosikymmenestä toiseen. Mutta musiikkihan perustuu vanhojen elementtien toistamiseen, vain järjestys vähän vaihtelee, ja sen vaihtelun määrän hallinnoimisessa ECM osaa asiansa. Bulgarialaissyntyisen Dobrinka Tabakovan musiikki toistaa tuttua estetiikkaa mutta onnistuu silti kuulostamaan itseltään.

 

Heinisen parasta musiikkia?

Levy-yhtiö Alba myöhästyi täpärästi Paavo Heinisen 75-vuotisjuhlista. Saimaa Sinfoniettan eli Lappeenrannan kaupunginorkesterin levytys Heinisen huilukonsertosta olisi ollut tervetullut täydennys Heinisen säveltäjäkuvaan. Parin vuoden takainen konsertto on nimittäin poikkeuksellisen kevyttä, sointuisaa, melodista ja eleganttia Heinistä - jopa siinä määrin, että sen pariksi levytetty Carl Nielsenin huilukonsertto vuodelta 1927 tuntuu tylyltä modernismilta.

 

Pehmeä sointi ja musikaalisuus ovat Otto Tolosen valtteja

Muutamia vuosia sitten kitaristi Otto Tolonen voitti suorastaan naurettavan monta kansainvälistä kitarakilpailua. Mittelöistä oli palkintojen lisäksi tuomisina timanttiseksi hioutunut tekniikka, laaja repertuaari ja arvokas kontaktiverkosto. Ensimmäisen soololevyn Tolonen on saanut ilmoille vasta nyt, mutta tulos on sitä valmiimpi. Ohjelmisto on kekseliäs valikoima 1900-luvun alkupuolen espanjalais-ranskalaista kitaramusiikkia, mutta suomalaisten kitaristien kovatasoisesta rivistöstä Tolonen erottuu ihan soittamalla.

 

New York ja Magnus Lindberg ovat yleisöönmenevä yhdistelmä

Joskus sanotaan, että suomalaiset eivät ymmärrä taidemusiikkitähtiensä kansainvälistä painoarvoa. Syy on selvä - Suomeen ei mahdu samankokoista tähteyttä kuin vaikka Yhdysvaltoihin. Tämä tulee mieleen, kun kuuntelee New Yorkin filharmonikkojen uutta levytystä, jolle on koottu ne teokset, jotka Magnus Lindberg newyorkilaisille sävelsi nimikkosäveltäjäkautensa aikana.

 

Ekstrat ovat "Planeettojen" DVD-taltioinnin omintakeisinta antia

Televisiolle tehdyt suuret studiotuotannot taidemusiikista ovat katoavaa kansanperinnettä. Signum-yhtiö kuitenkin sai lukuisten yhteistyökumppanien tuella houkuteltua Esa-Pekka Salosen ja Philharmonia-orkesterin studiovalojen paahteeseen esittämään Gustav Holstin Planeettoja. Mainospuheiden mukaan kyse on maailman suurimmasta taidemusiikin kuvatuotannosta.

 

Viulun kulta-ajan kaikuja

Viulisti Julia Fischer ei ole koskaan tehnyt minuun erityistä vaikutusta, onpahan vain soittanut perusohjelmistoa perinnetietoisella tyylillä. Levy-yhtiö Decca on nokkelasti nähnyt Fischerin vanhanaikaisuudessa mahdollisuuden tyylikkääseen retroon. Uudella levyllä Fischer soittaa kaksi kauniisti patinoitunutta viulukonserttoa suoraan viulunsoiton kulta-ajalta, eli Dvorakin ja Bruchin, ja yhdistelmä vetoaa ainakin minun nostalgia-aistiini.

 

Janine Jansen - melkein liian vahva

Levy-yhtiö Decca on sikäli viisas, että se panostaa viulistitähdissään monipuolisuuteen. Julia Fischer pitää huolen perinteen vaalimisesta, kun taas rohkeampi rooli on varattu Janine Jansenille, jonka voimakas soitto ja omapäinen tulkinta ovat tuottaneet persoonallisia levytyksiä klassikoista, jopa Vivaldin Vuodenajoista. Tuoreimmalla levyllään Jansen soittaa Prokofjevia - toisen viulukonserton, ensimmäisen viulusonaatin ja harvinaisuutena sonaatin kahdelle viululle.

 

Tasalaatuisia Händel-löytöjä

Mezzosopraano Ann Hallenbergin uuden levyn otsikko "Hidden Handel" on kuvaava joskaan ei todenmukainen. Georg Friedrich Händel sävelsi ooppera-aarioita niin luvuttomasti, että suurimman osan niistä voi luokitella "kätketyiksi", vaikka ne ovatkin olleet kaikkien saatavilla. Kukapa niitä kaikkia tuntisi saati laulaisi, kun perusohjelmistossa on muutenkin tunkua?

 

Viululaulun pioneerin musiikissa monimutkainen kohtaa yksinkertaisen

Tshekkiläinen viulisti-laulaja-säveltäjä Iva Bittová on jo vuosikymmenet seikkaillut vapaasti kansanmusiikin, nykymusiikin ja yleis-avantgarden väleissä. Hänen uusimman sooloalbuminsa on julkaissut ECM New Records, mikä tarkoittaa, että levyä voi tarkastella taidemusiikin perspektiivistä, ja hyvä niin, koska Bittován musiikki on kiinnostavaa.

 

Varhainen polyfonia on arka laji

Uudet levyt -ohjelmassa on viime vuosina esitelty runsaasti vokaalipolyfoniaa, ja aina ylistysten kera, ikään kuin yhtyelaulu automaattisesti olisi sitä parempaa, mitä vanhempaa on musiikki. Valitettavasti joudun kuluttajavalistushengessä muistuttamaan, että vokaalipolyfoniaa voi esittää myös huonosti. Esimerkkiä näyttää sattuvasti nimetty Diabolus in musica.

 

Säveltäjämestari Oliver Knussen

Säveltäjä-kapellimestari Oliver Knussen on tuttu vieras suomalaisillakin nykymusiikkifestivaaleilla. Hänet on helppo tunnistaa kokoparrasta ja menninkäismäisestä olemuksesta. Knussen on yksi maailman terävimmistä nykymusiikkiajattelijoista: hän löytää kiperimmästäkin partituurista olennaisen ja pystyy välittämään sen eleettömällä kapellimestarityylillään sekä muusikoille että kuulijoille. Nykymusiikkiohjelmiston ja sävellystekniikoiden suvereeni asiantuntemus on saattanut nostaa Knussenin oman sävellystyön kynnystä liiankin korkealle - tuotanto on suppea mutta laadukas. Olennainen osa siitä on nyt koottu BBC:n tuottamalle laatulevylle.

 

Konserttomainen sinfonia

Karol Szymanowskin sinfonia nro 4 on varustettu lisänimellä Symphonia Concertante - eikä turhaan.

 

Luonnontrumpetin taitaja

Kun eurooppalaisen early music - liikkeen kaiut kantautuivat näille leveyksille 1980–luvulla, suomalaisetkin pääsivät ällistelemään sellaista ihmettä kuin luonnontrumpetti.

 

Sotasinfonia ja Narkissos

Alba-yhtiö, joka ei ole koskaan pelännyt julkaista marginaalissa olevaa musiikkia, jatkaa Aarre Merikannon orkesterimusiikkia esittelevää sarjaansa.

 

Oman aikansa uskalikko

Miklos Spanyi jatkaa suururakkaansa, C.P E. Bachin klaveerimusiikin levyttämistä.

 

YL palasi Kuulan lauluihin

Ylioppilaskunnat Laulajat ei ole mikä tahansa korttelikuoro, vaan 130 vuotta täyttävä suomalaisten mieskuorojen kruunaamaton kuningas.

 

Hewittillä on täydellinen kosketus mutta epätäydellinen rytmiaisti

Nykypianisteista Angela Hewitt on suosikkini silloin, kun Bachia pitää soittaa flyygelillä, ja usein pitää. Hewittin valonhohtoinen kosketus, elastinen fraseeraus ja yleinen konstailemattomuus tukevat Bachia yhtä vankasti mutta eri suunnalta kuin vaikkapa Gouldin eksentrisyys. Siksi oli melkoinen yllätys, että kamarimuusikkona Hewitt ei vakuuta, ainakaan soittaessaan Bachin huilusonaatteja Andrea Olivan kanssa.

 

Obligato-sello ja muita Bachin värejä

Johann Sebastian Bach oli mestari hyödyntämään eri soittimien ominaisvärejä. Tämä kuuluu myös barokkisellisti Ophelie Gaillardin uudella levyllä, jolle hän on koonnut Bachin kantaateista niitä aarioita, joissa on obligato-osuus violoncello piccololle. Ylimääräinen yläkieli antaa piccolosellon sointiin nasaalia, gambamaista, eleganttia resonanssia, jota Bach usein käytti ilmaisemaan hellyyttä esimerkiksi hyvään paimeneen liittyvissä kantaattiteksteissä.

 

Orkesterimusiikki elää ja voi hyvin - peleissä

Pelimusiikki on onnistunut kaikessa siinä, mistä muut taidemusiikkitoimijat vain uneksuvat. Sillä on suuri, asiantunteva ja ennen kaikkea nuori yleisöpohja, ja sillä on vakiintuneet jakelukanavat, joita piratismi tai tekijänoikeushankaluudet eivät haittaa. Lisäksi nykyinen pelimusiikki on niin laadukkaasti tehtyä, että se melkein kestää kuuntelua ilman peliaddiktiotakin. Sen osoittaa Lontoon filharmonisen orkesterin The Greatest Video Game Music -kokoelma, joka genrelle uskollisesti on jo jatko-osa.

 

Viktor Kissin säveltää itämerentuoksuisia tunnelmia

Viktor Kissine on minulle uusi säveltäjänimi, mutta koska hänen musiikkinsa on päätynyt ECM-yhtiön levylle, osasin odottaa tiettyä tyyliä - enkä pettynyt. Kissine säveltää hiljaista, koskettavaa ja omalla tavallaan uudistuksellista musiikkia, kaunista kuin mustavalkoinen grafiikka.

 

Suomalaisen musiikin kärkituote on ymmärrettävä ja rituaalimainen

Kaija Saariahon sävellys La passion de Simone oli hetki sitten suomalaisen taidemusiikkikeskustelun ytimessä. Yleistoimittaja Ilkka Malmberg yritti niin sanotusti ymmärtää sitä, mutta tulikin vain vahvistaneeksi taidemusiikkiennakkoluuloja neljän aukeaman verran valtakunnan päälehdessä. Nyt kun Ondine on julkaissut teoksesta levytyksen, jokainen voi ryhtyä oman elämänsä Ilkka Malmbergiksi - tai sitten vain kuunnella.

 

Bachia luutulla elävästi, hauskasti ja syvällisesti

Luutun herrasmies Hopkinson Smithin edellinen Bach-sovituslevy meni minulta ohi korvien, mutta onneksi tämä uusin tarttui haaviin. Se on nimittäin ollut kevään paras kuunteluelämys. Ensimmäisen kerran kuuntelin sen kehnoista autostereoista, ja jo silloin silmät kostuivat suuren musiikin äärellä. Sen jälkeen ihailuni on vain syventynyt.

 

Sinfoniat kuin kamarimusiikkia

Marc Minkowskin johtama Les Musiciens du Louvre Grenoble on vaihtanut barokin klassismiin.

 

Vaalea Wagner-tenori

Wagner-juhlavuosi näkyy levymarkkinoilla. Ei niinkään oopperoiden kokonaislevytysten tai DVD-taltiointien ansiosta kuin yksittäisten laulajien soololevyjen suhteen. Kuukausi sitten pelin avasi tenori Jonas Kaufmann, joka asetti kollegoilleen riman niin ylös, että siihen moni tuskin yltää.

 

Sellistin elämäntyö

Yksi suomalaisen sellotaiteen suurista nimistä, sekä taiteilijana että pedagogina, on Erkki Rautio. The Art of a Cellist –levy on kahden levyn kooste Raution sellotaiteesta 1970 – luvun lopulta, aina vuoteen 2011 saakka, jolloin Rautio piti 80-vuotisjuhlakonserttinsa.

 

Harvinainen Stabat Mater

Tulevan hiljaisen viikon tuntoihin sopii myös seuraava uutuuslevy, jolla soivat Antonio Maria Bononcinin viisiääninen messu solisteille, kuorolle, jousille ja basso continuolle sekä Stabat Mater.

 

Savall palaa perusbarokkiin

Katalonian gambavelho Jordi Savall on viime aikoina ajautunut yhä syvemmälle länsimaisen musiikin syntyjuurille, mutta nyt hän on tehnyt paluun perusteoksien äärelle ja tarttunut Bachin järkälemäiseen h-molli-messuun.

 

The Sixteen -kuoron Palestrina hohtaa pääsiäisvaloa

Paastonaika ja pääsiäinen eivät soi pelkkää Bachia - sijansa saakoon myös renessanssin polyfonia, jonka sielunhoidolliset ominaisuudet on tutkittu ja tunnustettu. On oikein ja kohtuullista, että The Sixteen -kuoron Palestrina-kokonaislevytyksen kolmas osa sisältää pääsiäismusiikkia ja julkaistaan juuri sopivasti paastonaikaa kaunistamaan.

 

Epätasaiset solistit brittiläisen tasaisessa Johannes-passiossa

Bachin Johannes-passiota pidetään joskus Matteus-passion pikkuveljenä, mutta nykyään kummastakin riittää syvältä koskettavia levytyksiä. Hyperion on tullut markkinoille vähäeleisen tyylikkäästi paketoidulla Johannes-passiolla, jonka keskeisiä voimia ovat brittiperinne, Valistuksen ajan orkesteri, Polyphony-kuoro ja kuoropiireissä kunnostautunut kapellimestari Stephen Layton.

 

Kerrankin luontevaa kitara-Bachia

Johann Sebastian Bachin musiikin soittaminen kitaralla on vaikeaa. Bach ei yleensä ole ylettömän idiomaattista soitinmusiikkia, mutta kitaraversioissa on kyse peräti kaksinkertaisesta sovittamisesta. Myös Ismo Eskelisen uuden Bach-levyn sarjat on ensin siirretty sooloviululta ja soolosellolta luutulle, sitten luutulta kitaralle. Eskelinen kuitenkin selvittää soittimelliset haasteet ja tavoittaa pakottomalla soitollaan musiikista sen ytimen, joka ei riipu soittimesta.

 

Salonen tekee orkesteritaikoja

Liki satavuotias Henri Dutilleux kuuluu niihin nykymusiikkiklassikoihin, joiden musiikki vaatii ja ansaitsee äärimmäisen kyvykkään tulkinnan. Dutilleux'n orkesteriteosten juovuttava sointimagia ei tehoa ilman orgaanista sointikulttuuria, tarkkaa intonaatiota ja herkkää intensiteettiä. Nämä vaatimukset täyttyvät uudella levyllä, kun Dutilleux'n tunnetuimpia teoksia esittää Esa-Pekka Salosen johtama Ranskan radion filharmoninen orkesteri.

 

Maalauksellinen Pergolesi-löytö

Nuorena kuollut Giovanni Battista Pergolesi muistetaan mestarillisesta Stabat materistaan. Seitsemän kantaatin sarjaksi hahmottuva oratorio Jeesuksen seitsemän sanaa ristillä olisi merkittävä lisä Pergolesin tuotantoon, mutta teoksen autenttisuudesta on kiistelty siitä lähtien kun se 1930-luvulla löydettiin. Hiljattaiset tutkimukset vahvistavat Pergolesin teoksen säveltäjäksi. Harmonia Mundin uutuuslevy kuitenkin kertoo, mikä on autenttisuuskysymyksiä paljon tärkeämpää - se että kyseessä on koskettava, maalauksellinen ja laadukas lisä paastonajan keskeiseen kirkkomusiikkiohjelmistoon.

  • Minnesotan orkesterin joutsenlaulu? Osmo Vänskä ja Minnesotan orkesteri ovat ehtineet Sibeliuksen sinfoniasyklinsä toiseen osaan. Ensimmäisen ja neljännen sinfonian sisältävä uutuus tosin saattaa jäädä syklin viimeiseksi, koska orkesteri on työsulussa, neuvottelut jumissa ja muusikot Vänskää myöten joko työttöminä tai maailmalla. Onneksi levy laadun puolesta kelpaa minnesotalaisten joutsenlauluksi, jos orkesteri oikeasti kuolee.
  • Energinen kitaristi Israelin filharmonikkojen levyn päänumero, Nikolai Rimski- Korsakovin värikylläinen orkesterisarja Scheherazade soi yllättävän rosoisesti ja soinillisesti viimeistelemättömästi.
  • Suku motetteja täynnä Motets of Bach Family on omistettu Thüringenin alueella 1600–1700 – luvulla eläneiden Bachin suvun jäsenten kirkkomusiikille. Vain yksi loistaa poissaolollaan, Leipzigin kaupungin musiikinjohtaja ja Tuomas- koulun kanttori Johann Sebastian Bach.
  • Tenoritähti laulaa Wagneria Jonas Kaufmannin soololevy ilahduttaa Wagnerin leveästi soivalla musiikilla. Mukana ovat myös Felix Mottin orkestroimat Wesendonck – laulut. En muista, että kukaan mieslaulaja olisi ennen näitä lauluja levyttänyt.
  • Tapiolan kuoro aikamme musiikin tulkkina Vuonna 2009 edesmenneen Erkki Pohjolan suuri elämäntyö oli Tapiolan kuoron perustaminen ja sen nostaminen espoolaislähiön koulukuorosta kansainvälisten konserttilavojen menestyjäksi.
  • Barokkia nuoruuden innolla Euroopan unionin barokkiorkesteri. eroaa muista orkestereista siinä, että sen jäsenet valitaan joka vuosi uudestaan. Soittajat ovat nuoria lahjakkuuksia eri EU-maista. Orkesterin toimintaa rahoittaa EU:n komissio. José Manuel Barroson mukaan orkesteri on täydellinen eurooppalaisen nuorison integroitumisen symboli.
  • Chen Reiss jatkaa ja kehittää Renée Flemingin perintöä Israelilaissyntyinen mutta amerikkalaistunut sopraano Chen Reiss on vahvassa nousukiidossa maailman oopperalavoilla, ja hyvästä syystä. Hän on kaunis, osaa näytellä ja ennen kaikkea laulaa hyvin. Tähtiroolien lomassa Reissillä on sentään ollut aikaa nauttia levyllinen oopperatähtien terveysruokaa eli liedejä. Ne todistavat, että Reissillä lienee pitkä ja menestyksekäs ura edessään.
  • Aika on ajanut The King's Singersin ohi The King's Singers on harjoittanut yhtyelaulun jaloa taitoa niin kauan kuin minä muistan. Brittiveijareiden uusin levyprojekti on silti ohjelmistoltaan ajanmukainen: Musiikin eri vuosisadat ja tyylit on saatu tyylikkäästi kohtaamaan levyllisellä Isä meidän -rukoukseen sävellettyä musiikkia. Harmi vain että The King's Singersin oma tyyli ei ole kestänyt aikaa.
  • Vakuuttavaa Lutoslawskia Saloselta - mitäpä muutakaan Puolan säveltäjäsuuruus, vuonna 1994 kuollut Witold Lutoslawski, sai jo elinaikanaan Esa-Pekka Salosesta merkittävän puolestapuhujan. Salonen pakotti losangelesilaisen konserttiyleisön tiukalle Lutoslawski-kuurille, mikä oli omiaan lisäämään ymmärtämystä nykymusiikkia kohtaan - hyvin soitettuna hyvä musiikki kelpaa jopa Yhdysvalloissa. Nyt Sony Classical on koonnut ja osaksi tuottanut tuplalevylle tämän sielunveljeyden hedelmät - Lutoslawskin kaikki neljä sinfoniaa Salosen tulkitsemina.
  • Jos barokki on tylsää, tehdään siitä jännittävää Ennen autenttisuusliikkeen vallankumousta barokkimusiikkiin luonnostaan kuuluva dramatiikka latistettiin filharmonisen sisäsiisteillä tulkinnoilla. Nykyään vastaan tulee myös toisen ääripään periodisoitantaa, jossa pelkistetystä barokkimusiikista on otettu kaikki mahdolliset tehot irti. Korkeaoktaaninen esimerkki turboruuvin kiristämisestä on nokkahuilisti Maurice Steger, jonka uudella levyllä kuullaan nokkahuilukonserttoja 1720-luvun Napolista.
  • Saksofonimelodioita Tuomisalon tehtaasta Saksofonitohtori Olli-Pekka Tuomisalolla riittää energiaa. Vuosikaudet hän on työstänyt suomalaisen saksofonimusiikin kokonaislevytysprojektia, joka ensi syksynä kuulemma jatkuu kahdella levyllä. Vastikään hän julkaisi kirjan saksofonilegenda Matti Rajulasta. Ja tämän kaiken keskellä Tuomisalo on intoutunut levyttämään pianisti Risto-Matti Marinin kanssa parikymmentä kaunista melodiaa otsikolla Sax Moods.
  • Vaihteleva soittimisto tuo consort-musiikkiin uuden syvyyden Mielikuvissamme brittiläinen consort-musiikki soi puhtaalla gambayhtyeellä, ja suloiseltahan sellainen kuulostaa. Levy-yhtiö Floran julkaisema William Lawesin harppu-consort-musiikki kuitenkin täydentää tätä mielikuvaa. Polyfoniasta paljastuu uusia linjoja ja kokonaisuudesta rikkaampia sävyjä, kun linjoja punoo neljä aivan erilaista soitinta, tällä kertaa viulu, harppu, teorbi ja gamba.
  • Anssi Karttunen juhlii runsauden keskellä Pari vuotta sitten viisikymppisiään viettänyt sellisti Anssi Karttunen keksi itselleen oivan syntymäpäivälahjan. Vaimonsa ja Kaija Saariahon kanssa hän tilasi lukemattomilta nykysäveltäjäystäviltään kolmekymmentä muunnelmaa Giuseppe Colombin Chiacona-teemasta. Kokonaisuuden otsikko on Mystery Variations, koska Karttunen lupasi esittää teokset tietämättä keneltä ne tilattiin. Projektissa varhaisin sellomusiikki siis linkittyi uusimpaan, ja tuloksena syntyi musiikillisesti runsas syntymäpäivätarjoilu, joka on nyt saatu myös Toccata Classicsin julkaisemalle levylle.
  • Kihisevää cembaloriemua Johann Sebastian Bachin varhaiset klaveeriteokset jäävät joskus myöhempien varjoon. Partitoja, Goldberg-muunnelmia ja Die Kunst der Fugea on helppo ylistää henkistyneisyyden huippuna, mutta mikä on vaikkapa Englantilaisten sarjojen asema? Kysymyksen kysyy myös cembaloguru Richard Egarr uuden tuplalevynsä vihkosessa, ja vastaa siihen soittamalla. Englantilaisten sarjojen asema perustuu soiton fyysiseen riemuun, mielikuvitukseen ja vapauteen soittaa niin kuin mieli tekee.
  • Kaunista mutta särmätöntä musiikkia sodan varjosta Kiharatukkainen sellojumala Steven Isserlis on erikoistunut tulkitsemaan musiikkia tunteikkaasti. Hänen uuden levynsä otsikko In the shadow of war (Sodan varjossa) luo mielikuvan kantaaottavista elegioista, joiden kyynelvirrat täpärästi pysyvät hyvän maun rajoissa. Ja juuri sellaisesta levystä on kyse.
  • Avoimet Goldberg-muunnelmat ottavat kantaa tekijänoikeuskysymyksiin Hiljattain valmistunut Open Goldberg Project on kiinnostava kannanotto nykyiseen tekijänoikeustilanteeseen. Kickstarter-yhteisörahoitetun, voittoa tavoittelemattoman projektin tarkoituksena oli tuottaa Bachin rakastetuista Goldberg-muunnelmista huipputason nuotti ja levytys, jotka molemmat ovat Public Domain eli korvauksetta käytettävissä. Projekti onnistui - ainakin enimmäkseen.
  • Äänitys heikentää Corelli-klassikoiden tunnelmaa Arcangelo Corellin opus 6 on pysynyt muodissa ja käytössä valmistumisestaan lähtien. Kahdentoista concerto grosson sopusuhtainen, eloisa ja muhkeasti soiva kokoelma on se mistä Corelli muistetaan. Teoksen kuivat sinfoniaorkesteritulkinnat ovat viime vuosina unohtuneet, ja tilalle on vyörynyt raikkaita barokkiversioita. Harmi ettei The Avison Ensemblen uusi levytys ole yksi niistä.
  • Wagner siivittää Risto-Matti Marinin transkriptioprojektia Pianisti Risto-Matti Marin on pitänyt yllä romanttisen pianotranskription virtuoosiperinnettä sekä tohtorintutkinnollaan että levytyksin. Genrestä löytyy paljon näyttävää soitettavaa, mutta levyn täydeltä kuunneltuna siirtokirjoitukset kuulostavat puisevilta. Onneksi Marinin sarjan uusin levy keskittyy Wagner-transkriptioihin - ikivihreät oopperateemat ja suurellinen pauhu ovat innoittaneet sekä sovittajia että pianistia parhaimpaansa.
  • Kypsän muusikon ihanaa Bachia Saksalainen viulisti Christine Busch ei ole tähti. Hän on jotain hienompaa, eli arvostettu muusikko. Busch soittaa Euroopan parhaiden barokkiorkesterien konserttimestarina, opettaa jonkin verran ja on levyttänyt kamarimusiikkia. Itse en tiennyt Buschia aiemmin, joten yllätyin, kuinka syvästi minua kosketti hänen uusi levytyksensä Bachin sooloviuluteoksista.
  • Mendelssohnin viulukonsertto - miksi? Aiemmin olen ylistänyt Naxos-yhtiötä siitä, että se ei tuki markkinoita kantaohjelmiston levyttämisellä yhä uudestaan. Olin vetää kehut takaisin, kun Tianwa Yang ja Jyväskylän kaupunginorkesteri levyttivät Mendelssohnin kuluneen viulukonserton e-molli. Mutta toden totta, teoksesta löytyy Naxoksen katalogista vain kaksi aiempaa tulkintaa, nekin vuosien takaa. Silti näin keskinkertainen levytys näin tunnetusta teoksesta pakottaa kysymään sen kysymyksistä vaikeimman - miksi?
  • Lempeän lavea oboekonsertto mikrotonaalisin maustein Kalevi Aho on tuottelias konserttosäveltäjä, mutta uudet soolosoittimet eivät aina ole sysänneet häntä kovin uusille sävellysurille. Oboekonsertto vuodelta 2007 on Ahon tuotannossa kuitenkin raikas uusi avaus - kypsän säveltäjän tuoretta ongelmanratkaisua. Samaa voi sanoa koko uutuuslevystä, jolla Piet Van Bockstal soittaa konserton lisäksi myös oboesoolon ja -sonaatin.
  • Perinnetietoinen debyyttilevy Sonja Fräki kuuluu siihen fiksujen nuorten pianistien kadehdittavaan joukkoon, joka samanaikaisesti menestyy pianokilpailuissa, konsertoi, tekee väitöskirjaa nykymusiikista ja kaupanpäällisiksi kirjoittaa hyvät esittelytekstit kun tarvitaan. Tätä taustaa vasten Fräkin debyyttilevy on yllättävän perinteinen: Schubertia, Lisztiä ja Lisztin Schubert-sovituksia. Toisaalta Fräki on marinoinut perusohjelmistonsa niin hyvään kuntoon niin monissa kilpailuissa, että se ansaitsee jo päästä levylle.
  • Vilpitön rakkaudentunnustus Istanbulille Turkkilainen Fazil Say on kansainvälisen pianistiuran ohella alkanut saavuttaa mainetta säveltäjänä. Viime vuosien suuriin orkesteriteoksiin Say on hakenut innoitusta kotimaansa rikkaasta kulttuuriperinteestä. Sayn sävelkielessä perinteinen, maalaileva, Carl Orf -henkinen ote yhdistyy tyylikkäisiin etnosävyihin. Orientalismin syviltä sudenkuopilta vältytään taitavalla orkesterikäsityöllä, aidolla kulttuurintuntemuksella ja vilpittömällä otteella. Siksi Fazil Sayn Istanbul-sinfonia ja konsertto ney-ruokohuilulle ovat päässeet laadukkaan Naïve-yhtiön uutuuslevylle.
  • Romanttinen barokki toimii! Cembalonörtti Aapo Häkkinen ja gambanörtti Mikko Perkola ovat aiemminkin vakuuttaneet minut yhteismusisoinnillaan. Kaksikolla on kanttia soittaa periodimusiikkia juuri niin kuin he itse haluavat, ja he haluavat soittaa sitä tunteella, jopa romanttisesti. Kannatan sitä jyrkästi. Liian usein kauneus ja koskettavuus unohtuvat periodiuskollisuuden alle. Uudella levyllä Häkkinen ja Perkola tarttuvat Francois Couperinin sarjoihin, ja saavat ne hehkumaan.
  • Tilityssinfonia sodasta Fridrich Brukin juuret ovat Ukrainassa ja sävellysoppinsa hän on saanut Leningradin Rimski-Korsakov – konservatoriosta. 1970–luvun alkupuolella Suomeen muuttanut Bruk kulkee musiikissaan omia teitään ismeistä piittaamatta.
  • Rokkia ja sielukkuutta Altto Nathalie Stutzmanin ansiolistaa ei tarvitse erikseen kenellekään esitellä. Viime vuosina hän on yhä enemmän keskittynyt barokkimusiikin esittämiseen ja levyttämiseen.
  • Lyyrinen sinfonikko Aleksandr Borodin kuului 1800 - luvulla venäläiseen viisikkoon, joka koostui nuorista kansallismielisistä säveltäjistä. Tässä porukassa olivat mukana myös semmoiset veijarit kuin César Cui, Modest Musorgski ja Nikolai Rimski-Korsakov.
  • Lupaava debyytti Tänä vuonna Lumen Valo täyttää 20 vuotta. Tämän pioneeriyhtyeen innostamana Suomeen on vihdoinkin syntynyt lauluyhtyeitä, jotka eivät laula uubi- duubi -musiikkia, vaan keskittyvät renessanssin ajan vokaalimusiikkiin.
  • Kansalaissodan tunnelmissa John Storgårdsin ja Helsingin kaupunginorkesterin uutuuslevy vie keskelle pohjalaisen maiseman melankoliaa, jota ryydittää pilkahdus ranskalaista hienostuneisuutta. Levy on omistettu pelkästään Leevi Madetojan musiikille.
  • Helmeilevän kirkas sointi Aikana jolloin periodisoittimet ovat arkipäivää, vaatii rönttiä soittaa Bachin ja hänen poikiensa musiikkia konserttiflyygelillä ja moderneilla jousisoittimilla. Anastasia Injushinaa ja Ralf Gothonia kuitenkin kiinnostavat enemmän musiikki kuin käytettävät soittimet.
  • Kuka unohti Jean Francaix'n hupaisan musiikin? Ranskalainen säveltäjä Jean Francaix on musiikin historiassa piilotettu jonnekin Poulencin taakse, lokeroon "Les Six -ryhmän ynnämuut". Siksi olen mielissäni, että niinkin kelvollinen pianisti kuin Martin Jones on ottanut asiakseen levyttää Francaix'n koko pianotuotannon. Se on nimittäin tavattoman hupaisaa kuunneltavaa, ja osoittaa että ranskalaisen musiikin eleganssi voi esiintyä erittäin maanläheisessä muodossa.
  • Klamia arkisesti Kotkalainen pianisti Esa Ylönen on kääntänyt katseen kotikaupunkinsa suureen mieheen Uuno Klamiin ja levyttänyt Alballe aimo annoksen Klamin pikku pianoteoksia. Muutamaan kappaleeseen on soittokumppaniksi valikoitunut Kymi Sinfoniettan viulisti Sirkku Mantere. Molemmat ovat laaja-alaisia ja päteviä muusikoita, mutta levy jättää silti lievästi arkisen yleiskuvan.
  • Sandrine Piaun ääni on kypsynyt Sopraano Sandrine Piaun uusi levy, otsikoltaan Le Triomphe de l'amour, esittelee ranskalaisen oopperan kehitystä noin sadan vuoden ajalta. 1600-luvun lopulta edetään 1700-luvun loppuun pääasiassa lemmenaarioilla, vuoroin rakastuneesti huokaillen, vuoroin mustasukkaisuudesta kihisten. Kokonaisuutta kannattelee Sandrine Piaun ääni, joka viime vuosina on kypsynyt täyteen kukoistukseen.
  • Naxoksen katalogintilkitseminen jatkuu puhallinmusiikilla Levy-yhtiö Naxoksen liikeidea perustuu katalogin jatkuvaan kasvattamiseen aiemmin levyttämättömällä musiikilla. Vaihtoehtoinen lähestymistapa on poikinut monta omalaatuista levytyssarjaa, joista viimeisimmän otsikko on Wind Band Classics. Puhallinsinfoniaorkesteri kylläkin on niin harvinainen kokoonpano, että ei sille mitään klassikoita ole - mutta voihan niitä tehdä, esimerkiksi tällä levyllä.
  • Simone Kermes muistuttaa miksi kastraatit olivat poptähtiä 1700-luvun suurimpien laulutähtien eli kastraattien näyttävä ohjelmisto on viime aikoina ollut niin sanoakseni kovassa huudossa. Sopraanot, mezzot ja kontratenorit ovat kilvan levyttäneet kastraattien hittejä, mutta tästä joukosta Simone Kermesin tuore levytys erottuu edukseen. Laulu on järisyttävän tehokasta, ja saa nykyihmisenkin ymmärtämään, miksi kastraatit olivat tähtiä - heidän laulunsa tehosi kuin rock, ja tehoaa edelleen.
  • Tiiviitä tunnelmia kanteleella ja kotolla Eva Alkula ja Tomoya Nakai ovat erittäin tyylikäs duo sekä musiikillisesti että muuten. Vaalea suomalainen ja tumma japanilainen sulauttavat kulttuureita täydellisessä yhteisymmärryksessä, kun kanteleen kirkas helmeily yhdistyy koton pehmeään näppäilyyn. Duon toinen levy Sillalla jatkaa kulttuurien ja genrejen välistä retkeilyä erittäin vaihtelevalla ohjelmistolla.
  • Tyylikäs mezzosopraano Amerikkalaisen Susan Grahamin laulutaide on hillittyä ja kultivoitunutta, jopa niin että ellei tietäisi, voisi häntä erehtyä pitää englantilaisena laulajana. Susan Grahamin taiteesta tulee esiin myös se nöyryys, joka tähdiltä joskus puuttuu.
  • Romanttinen pianisti Pianisti Benjamin Grosvenorin ensimmäisellä konserttolevyllä soivat Gerswhin Rhapsody in Bluen lisäksi Saint-Saensin 2. pianokonsertto ja Ravelin G-duuri -konsertto.
  • Espanjan kaipuu Apua Espanjan kaipuuseen tuo konkarikitaristi Pepe Romeron levy Spanish Nights. Sen esittelytekstissä taiteilija kertoo unelmoivansa Espanjasta, ei tosin possujuhlista niin kuin monet suomalaiset, vaan siitä Espanjasta, jonka hän jätti taakseen vuonna 1957.
  • Bel Canto veressä Cecilia Bartolin uusi levy on aina odotettu tapaus. Sitä se on nytkin, kun yhä enemmän ja enemmän barokkimusiikkiin kallellaan oleva mezzosopraano nostaa parrasvaloihin itsensä lisäksi unohdetun italialaisen oopperasäveltäjän Agostino Steffanin. Hän jakoi koko elämänsä musiikin ja uskonnon välillä, sillä Steffani oli pappi, joka toimi myös piispan tehtävissä.
  • Bach sietää myös mandoliinia Johann Sebastian Bach ei tiettävästi säveltänyt varsinaisesti mandoliinille, mutta Avi Avital todistaa, että sujuu se ukko–Bach tälläkin soittimella. Avital on ottanut elämäntehtäväkseen mandoliinin ilosanoman julistamisen klassisessa musiikissa.
  • Portugalin kaikuja La Compania-yhtye vie kuulijansa keskelle Portugalin renessanssimusiikkia ja tekee matkan myös valtameren yli Etelä-Amerikkaan.
  • Helsingin yliopiston juhlasalissa ei kannata äänittää Olli Mustosen ja Helsingin festivaaliorkesterin uutuuslevyltä kuulee välittömästi, miksi Helsingin yliopiston juhlasalissa ei ole tapana levyttää. Vaikka asialla ovat kokeneet ääniammattilaiset Mäemets ja Siirala, sali soi kolkosti ja kylmästi. Se on harmi, sillä konserttitaltiointi sinänsä dokumentoi varsin raikkaan soittajiston ja ohjelman.
  • Harjanne soittaa uljasta leffamusiikkia Elokuvamusiikki ja trumpetti kuuluvat yhteen, olipa kyseessä spagetti-western tai kyyneliä heruttava romanttinen draama. Niinpä Jouko Harjanteen nykyisellä levytystahdilla oli vain ajan kysymys, koska hän tarttuisi elokuvamusiikin melodia-aarteistoon. Nyt kun levy on valmis, kuulijan yllättää vain taustalla tunnelmoiva orkesteri. Tunnelmoinnin hoitaa Pohjan sotilassoittokunta, ja hyvin hoitaakin.
  • Makeahko mutta omapäinen kuorosäveltäjä Margaret Rizza on viime vuosina noussut Iso-Britannian suosituimpien kuorosäveltäjien joukkoon. Tämä on melkoinen saavutus sikäli, että alalla kilpailu on kovaa, ja sikäli, että Rizza aloitti säveltämisen vasta vuonna 1997, liki seitsemänkymppisenä. Nyt kun Naxos-yhtiö on julkaissut levyllisen Rizzan kaunista musiikkia, kuulijat voivat todeta että hyvä kun aloitti. Vanha rouva säveltää kaunista, makeahkoa musiikkia, mutta onhan se tehokkaampaa ja persoonallisempaa kuin keskinkertainen korkeakoulumodernismi.
  • Paavali Jumppanen on osa vinyylin paluuta Täytyy myöntää että hämmästyin kun pianisti Paavali Jumppasen uusi levy ilmestyi työpöydälleni vinyyli-LP:n muodossa. Toki tiesin että vinyyli elää uutta nousua etenkin klubimusiikissa, ja että klassisen puolen vinyylihifiharrastajille on tarjolla vintagen lisäksi tuoretuotteita. Berliner Meister Schallplattenin ideologia on kuitenkin vielä tavallistakin puristisempi, ja sikäli on hienoa että he ovat valinneet sitä toteuttamaan juuri Paavali Jumppasen.
  • Hvorostovskin venäläiset hyveet Sankaribaritoni Dmitri Hvorostovski kuuluu Ondine-yhtiön kansainvälisiin tähtikaappauksiin. Valkotukkaisen komistuksen uusin levy sisältää Tšaikovskin, Musorgskin ja Tanejevin lauluja, ja jatkaa venäläisen laulukoulun suurien hyveiden esittelyä, paheet täpärästi välttäen.
  • Kulttuuriteon malliesimerkki Kriitikkopiireissä sanotaan kulttuuriteoiksi niitä levyjä, joita harva kuuntelee ja vielä harvempi kritisoi. Jan Lehtolan levytys Paavo Heinisen urkumusiikista on nimenomaan kulttuuriteko. Peräti neljän CD-levyn boksi ei tule kulumaan kuulijoiden käsissä, mutta silti on pakko sanoa, että hyvä kun se tehtiin, muutenkin kuin säveltäjän 75-vuotisjuhlan kunniaksi.
  • Halpatuotettu matkailumainos Naxoksen tapaan Levy-yhtiö Naxoksen nykybrändi perustuu laajaan ohjelmistoon, kansainvälisyyteen, laatuun ja toimivaan digitaalijakeluun. Silti Naxos vieläkin joskus pihiyksissään taantuu menneisyytensä halpayhtiösynteihin. Näin käy uudessa A Musical Journey -sarjassa. Tarkoituksena lienee esitellä eri maiden kulttuurimaisemia ja luontoa näteillä matkamuisto-DVD-levyillä Naxos-musiikin säestyksellä, mutta toteutus ainakin Suomen osalta on vanhanaikainen, halvan näköinen ja harhaanjohtava.
  • Jani Lehtosen Kreisler puuttuu se viimeinen eleganssi Muutama viimeaikainen levy todistaa, että suomalaisten viulistien taso on noussut; maakuntaorkesterien konserttimestarit ja vastavalmistuneet kunnianhimoiset nuoret ovat levyttäneet laatuunkäypää jälkeä. Ehkäpä tästä innostuneena HKO:n ykkösviulussa vaikuttava Jani Lehtonen on levyttänyt Pilfink-yhtiölle Fritz Kreislerin musiikkia. Harmi kyllä viulun kulta-ajan vaatima eleganssi jää Lehtosen tulkinnoista puuttumaan.
  • Fortepianon suloa Fortepianon kirpakka, kapakkapianomainen sointi jakaa mielipiteitä. Esimerkiksi modernin jousiorkesterin solistina fortepiano pistää korvaan, ja lempeän soinnin etsiminen fortepianon uumenista voi olla soittajalle haastavaa. Kristian Bezuidenhoutin ja Freiburgin barokkiorkesterin uusi levytys Mozartin pianokonsertoista onneksi osoittaa, että oikeassa ympäristössä oikein soitettuna fortepiano on sulokas laite, ja lisäksi varsinainen tarkkuustyökalu Mozartin kiemuroihin.
  • Brittivokaalipolyfoniaa keskimääräistä täyteläisemmin Magnificat on hulppea nimi kuorolle, mutta tällä brittiläisellä kuusitoistahenkisellä kuorolla on nimelle katetta. Viime vuosina Magnificat on levyttänyt audiofiiliselle Linn-levymerkille Espanjan ja Englannin vokaalipolyfonian helmiä. Uuden levyn teemana on latinankielinen kirkkomusiikki Tudorin ajan Englannista, säveltäjinä Parsons, White ja Byrd. Vaikka konsepti tuntuu tutulta, sekä ohjelmisto että esityksen laatu yllättävät iloisesti - kuorolla on oma, samettinen, täyteläinen sointinsa.
  • Kiviniemi löytää Sibeliustalon urkujen sielun Lahden Sibeliustalo sai vuonna 2007 täytettyä sen valtavan kolon, joka ison salin seinään urkuja varten varattiin. Nyt on viimein täytetty toinenkin kolo, ja tehty uruista kunnollinen potretti-CD. Asialla on alan voimakaksikko, urkuri Kalevi Kiviniemi ja urkuäänittäjä Mika Koivusalo, ja jälki on sen mukaista - levy piirtää kauniin ja värikkään kuvan Sibelius-talon urkujen luonteesta.
  • Kalligrafisen kaunis jousikvartettilevy Naxos ei tavoittele taloudellista tulosta yhä uusilla perusohjelmistolevytyksillä vaan mahdollisimman laajalla katalogilla. Tämä on perusteltua, koska laajan katalogin muodostamalle digitaalisesti jaeltavalle kirjastolle on kysyntää. Toisen linjauksen mukaan yhtiö ei teetä levytyksiä kalliilla tähdillä vaan laadukkailla mutta tuntemattomilla muusikoilla. Yhdessä nämä linjaukset tuottavat silloin tällöin todellisia levyhelmiä, kuten Uuden-Seelannin jousikvartetin uuden levytyksen aasialaisesta jousikvartettomusiikista.
  • Railakkaat cembalistit Pierre Hantain ja Skip Sempén duolevy soi musiikkia Rameaun näyttämöteoksista. Myönnän, että ennakkoluulot levyä kohtaan olivat melkoiset: soivathan esimerkiksi Rameaun karaktääritanssit niin värikkäästi ennen kaikkea barokkiorkesterin soittamina.
  • Schumann-levy ei sävähdytä Yksi Hyperion–yhtiön suurhankkeista, Romanttiset viulukonsertot on edennyt nyt 13. osaansa. Siinä Anthony Marwood soittaa Douglas Boydin johtaman BBC:n Skotlannin sinfoniaorkesterin kanssa Robert Schumannin C-duuri Fantasian ja d-molli viulukonserton, sekä todellisen kuriositeetin, a-molli viulukonserton, joka on säveltäjänsä sovitus tunnetusta a-molli sellokonsertosta.
  • Koloratuurisopraanon rukous Piia Komsin Solaris-levyllä rukous ja rukouksellisuus ovat vahvasti mukana. Mistään helppohintaisesta hengellisen musiikin levystä ei ole kuitenkaan kyse, vaan täysverisestä taidemusiikkilevystä.
  • Sattuman sanelema juttu Chandoksen Witold Lutoslawskin orkesterimusiikkia esittelevä kokonaislevytys on ehtinyt kolmanteen osaansa. Levyllä soivat säveltäjän toinen sinfonia, Mala Suita eli Pieni sarja ja sellokonsertto.
  • Sinfonioita Tanskasta New Yorkin filharmonikot osoittaa uudella Nielsen-levyllään olevansa tiukasti maineensa veroinen.
  • Kevyttä ja kirkasta Oxfordista Naxos on kasvattanut jo vuosia katalogiaan myös harvinaisemmalla vanhalla musiikilla. Levyttävien kokoonpanojen taiteellinen taso vaihtelee, mutta mukaan mahtuu myös alansa huippuja. Miellyttävä tuttavuus on vuonna 1990 perustettu Tonus Peregrinus.
  • Epäonnistuneen näytelmän onnistunut musiikki Georg Friedrich Händelin ainoa yritys näytelmämusiikin parissa päättyi epäonnistumiseen: hulppea Alceste-produktio ei päässyt näyttämölle asti. Vika ei ainakaan kokonaan ollut musiikissa, vaan henkilösuhteissa ja taloudellisessa riskissä. Händel ei jäänyt murehtimaan vaan kierrätti Alcesten valmiin materiaalin muihin teoksiin. Mutta Chaconne-yhtiön uusi levytys Alceste-näytelmämusiikista vihjaa, että ehkäpä riski olisi sittenkin kannattanut ottaa.
  • Góreckin tansseja ja kontrasteja Levy-yhtiö Naxoksen linjana on levyttää mahdollisimman kattavasti kaikkea. Parhaimmillaan linja tuottaa tämän levyn kaltaisia helmiä - Henryk Góreckin neljä hyvin erilaista orkesteriteosta Varsovan filhrmonikkojen levyttämänä täydentävät kuvaa 1900-luvun klassikosta, jonka monet luulevat tuntevansa, mutteivät tunne. Ainakin minut yllätti, kuinka tanssillista ja värikästä Górecki onkaan.
  • Weberin puhallinvärejä Carl Maria von Weber on säveltänyt somia konserttoja eri puhaltimille. Maailman puhallintähtien levyillä on tapana olla yksi Weber sointuisuutta tuomassa, muusta ohjelmistosta riippumatta. Skotlantilaisella kamariorkesterilla on konserttoihin kotoisampi ja värikkäämpi lähestymistapa - orkesterin omista riveistä on löydetty kolme solistia, jotka kolmella eri soittimella paljastavat Weberin konserttojen moninaisuuden.
  • Elokuvamusiikin, Unkarin ja 1900-luvun yhdistelmä Unkarilaissyntyinen Miklós Rózsa (1907-1995) oli yksi Hollywoodin elokuvamusiikkiperinteen luojista: taitava käsityöläinen ja suvereeni suurien tunteiden kuvittaja. Chandos-yhtiön levysarja Rózsan orkesteriteoksista on ehtinyt jo kolmanteen levyyn, ja osoittanut, että Rózsalla oli kykyä ja halua myös epäkaupallisen konserttimusiikin säveltämiseen.
  • Enemmän kuin peruslevytys Beethovenin pianotrioista Useamman CD:n kokonaislevytyspaketit uuvuttavat pahimmillaan sekä muusikot että kuulijat. Kuinka tuoreina pysyvät tulkinnat, kun vaikkapa Beethovenin pianotrioja on hikoiltu studiossa jo kolme CD:llistä, ja yksi olisi vielä jäljellä? Onneksi ne Beethovenin pianotriot ovat sen verran vaihtelevaa ohjelmistoa, että Trio Wanderer on pysynyt kutakuinkin hereillä koko neljän levyn boksinsa ajan.
  • Hempeän brittiläinen kuorojoulu Kamarikuoro Vasari Singers kuuluu niihin puoliammattimaisiin kokoonpanoihin, jotka pitävät yllä Iso-Britannian mainetta laadukkaan kuorolaulannan ja yhtä laadukkaan joulumusiikin luvattuna maana. Kolmenkymmenen vuoden joulukonserteissa kuoro on hionut etenkin ohjelmistovalinnoista niin universaalia taidetta, että valikoima tekee joulun ihmisrintaan täällä Suomessa asti.
  • Jorma Hynnisen vaskijoulu Kun Helsinki Brass Quartet ryhtyi tekemään joulukonsertteja, se tarvitsi solistiksi laulajan, jonka ääni kantaa kumean vaskivallin yli. Valinta osui kansallisbaritoni Jorma Hynniseen. Lukuisissa konserteissa hioutunut konsepti on nyt saatu levylle, joka täyttää odotukset - vasket säihkyvät juhlavasti ja Hynnisen ääni ankkuroi laulut vahvasti suomalaiseen jouluun.
  • Kunnianhimoinen lauluyhtyejoulu Brittiläinen tuplakvartetti Voces 8 on tehnyt kymmenkunta levytystä, joiden ohjelmisto vaihtelee renessanssin vokaalipolyfoniasta nykymusiikkiin. Kokemus on sekä kannustanut että valmentanut yhtyettä tekemään kunnianhimoisen joululevyn, jonka ohjelmisto kurottaa perusbrittiläisistä sulosävelistä kohti raikkaampia sointuja.
  • Benjamin Brittenin joulu Benjamin Brittenin joululaulusarja A Ceremony of Carols kaivetaan jouluksi komerosta siinä kuin muutkin joulukoristeet, mutta joulukoristeista poiketen A Ceremony of Carols on raikas, kevyt ja oikeasti kaunis, eikä rähjäänny säilytyksen aikana. Levy-yhtiö Hyperion on katsonut tarpeelliseksi tarjota teoksesta uuden perustulkinnan, ja viimeistellyt paketin Brittenin kantaatilla Pyhä Nikolaus, joka siis tavallaan kertoo joulupukin edesottamuksista nuoruutensa pyhimysaikoina.
  • Bach-gurun kattava kantaattijoulu Yleensä kotien joulumusiikkitarpeet hoidetaan perinteisin menoin - soitetaan samoja levyjä kuin ennenkin. Jos kuitenkin haluaa uudistua, pitää vastata kiperiin musiikkikysymyksiin: Miten löytää laatu ja kiertää rihkama? Miten pitää tunnelma tasaisen jouluisena? Ja miten hoitaa joulun koko musiikkitarve kerralla ja vähällä vaivalla? Tämän joulun patenttivastaus kysymyksiin on John Eliot Gardinerin käärimä paketillinen Johann Sebastian Bachin joulukantaatteja.
  • Hyvännäköisen sopraanon joulu Katherine Jenkinsiä on siunattu kelvollisella, kevyellä sopraanoäänellä ja erittäin vetävällä ulkonäöllä. Näillä siunauksilla Jenkins on päässyt niin sanottujen mikrofonisopraanojen eliittiin, ja samoista siunauksista saamme nauttia hänen joululevyllään. Sen julkaisija, levyjätti Warner, ei nykyään haaskaa paukkuja taidehömppään, mutta kaupallista joulumusiikkitarjontaa levy edustaa yllättävän tyylikkäästi.
  • Tunturipuron raikkautta Norjalaisen Johan Svendsenin tunnetuin teos on varmasti Romanssi viululle ja orkesterille. Neeme Järven johtaman Bergenin filharmonikoiden Svendsen-levylle on mahtunut kaksi Norjalaista rapsodiaa, sellokonsertto ja sinfonia numero 2.
  • Brahmsin myöhäistä kamarimusiikkia Hagen-kvartetti on jo kolmen vuosikymmenen aikana ilahduttanut kamarimusiikin ystäviä erinomaisilla levytyksillään mm. Mozartin, Haydnin ja Beethovenin kvartetoista. Kaikkiaan levyjä on kertynyt jo liki 50. Yksi kvartetin menestyksen salaisuuksista on varmasti se, että kokoonpano on pysynyt samana vuosikymmenien aikana. Se, jos jokin on arvokasta, kun ajatellaan yhtenäisen sointikulttuurin muovautumista.
  • Urkurin juhlalevy Yksi suomalaisen urkutaiteen legendoista on tänä vuonna 90 - vuotta täyttänyt lahtelaisurkuri Aimo Känkänen.
  • Pääosissa puhaltimet Marek Strynclin johtama Musica Florea on tsekkiläinen periodisoittimilla musisoiva kokoonpano. Sen laaja ohjelmisto ulottuu varhaisbarokin oopperoista aina 1800 – luvun suurin kirkkomusiikkiteoksiin asti. Yksi Musica Florean kiinnostuksen kohteista on ollut tsekkiläisen barokin suuri nimi Jan Dismas Zelenka.
  • Fischer-Dieskaun manttelinperijä Kun äänilevyteollisuus kärsii huonosta taloudellista tilanteesta ja levymyynti vähenee vuosi vuodelta erilaisten nettilataamisten ansiosta, joutuvat levypomot yhä enemmän miettimään levytettävää ohjelmistoa. Onko se sellaista, joka saan ihmiset hellittämään kukkaronsa nyörejä. Siksi pisteet Sonylle, joka luottaa liedmusiikkiin, tuohon pienimuotoiseen ja hienostuneeseen laulukamarimusiikkiin, joka ei koskaan – sitten Schubertin aikojen – ole saavuttanut kansanjoukkojen suurta suosiota.
  • Viulukonserttoja Dresdenin hovista Johannes Pramsohlerin johtama International Baroque Players on minulle entuudestaan tuntematon, mutta varsin miellyttävä suuruus. Pramsohler on itävaltalainen viulisti ja kapellimestari, joka on saanut oppinsa lähinnä Pariisissa. Hän on tehnyt yhteistyötä muun muassa William Christien ja tämän Les Arts Florissants- yhtyeen kanssa.
  • Paras tulkki sekä Eötvösin, Bartókin että Ligetin viulukonsertoille! Moldavialainen Patricia Kopatchinskaja on jo muutaman vuoden ajan ollut kiistämätön suosikkiviulistini. Uudella levyllään Kopatchinskaja kuitenkin tekee jotain, mihin en olisi uskonut edes hänen pystyvän: soittaa peräti kolmesta vaativasta viulukonsertosta parhaat olemassa olevat tulkinnat. Peter Eötvösin viulukonsertossa Seven Kopatchinskajalla ei toki ole paljon kilpailijoita, mutta Béla Bartókin toinen viulukonsertto ja György Ligetin viulukonsertto kuuluvat perusohjelmistoon.
  • Monteverdi toimii myös tango nuevona Barokkimestari Claudio Monteverdin väkivahva musiikki on viime vuosina innostanut lukuisia jazz-muusikoita yhteistyöprojekteihin periodisoittajien kanssa. Capella Mediterranea -yhtyeen uutuuslevyllä Monteverdille on tarjolla astetta kovempi vastus - Astor Piazzollan luoma tango nuevo.
  • HKO nauttii Korngoldin näytelmämusiikista Joskus sanotaan, että Erich Korngoldin musiikki kuulostaa elokuvamusiikilta, vaikka totuus on päinvastainen. Elokuvamusiikki kuulostaa Korngoldilta, koska hän käytännössä määritteli sen. Tämän todistaa myös Helsingin kaupunginorkesterin uusi Korngold-levy, jolla kuullaan musiikkia ajalta ennen säveltäjän Hollywood-kautta.
  • Buxtehude-kokonaislevytyksessä sokeri pohjalla Ton Koopman on rämpinyt läpi Dieterich Buxtehuden teosten kokonaislevytystä jo viidentoista levyn verran. Usein näin laajat projektit alkavat ainakin kriitikkojen suussa tuntua pakkopullalta, mutta aina kun olen pikaisesti tarkistanut Koopmanin raadannan laadun, olen yllättynyt iloisesti. Dieterich Buxtehuden tuotannosta on löytynyt yhä uusia aarteita, ja Koopmanin motivaatio on selvästi pysynyt korkeana. Sokerina pohjalla on kokonaislevytyksen viimeinen kamarimusiikkilevy, joka sisältää Buxtehuden triosonaatit.
  • Alttoviuluherkkuja ranskalaisittain Pelkkä jälkiruokapöytä on yleensä huono ateria, ja samoin pelkistä tutuista pikkukappaleista tulee yleensä huono levy. Alttoviulisti Maxim Rysanov on kuitenkin onnistunut koostamaan niin tasapainoisen valikoiman ranskalaisia klassisen musiikin hittejä, että kokonaisuus tuntuu yllättävän terveelliseltä.
  • Valentin Silvestrovin kirkkolaulut kaipaavat juurevaa tulkintaa Ukrainan Arvo Pärt eli säveltäjä Valentin Silvestrov on sanonut: "En sävellä uutta musiikkia. Musiikkini on vastaus siihen ja kaiku siitä mitä jo on." Tämä estetiikka kuuluu Silvestrovin kirkollisissa kuorolauluissa, joita ECM-yhtiö on julkaissut Kiovan kamarikuoron esittäminä. Mutta toisaalta kyseinen musiikki kuulostaa myös oudon tuoreelta ja radikaalilta.
  • Ortodoksisen kirkon veisuja Juhani Matsin johtama Ortodoksinen kamarikuoro on valtakunnallisesti toimiva kuoro, jossa laulaa niin kanttoreita kuin pitkälle edenneitä laulun harrastajiakin. Kuorolaisia ei välttämättä yhdistä kirkon jäsenyys, vaan ennen kaikkea kiinnostus idän kirkon rikkaaseen musiikkiperinteeseen.
  • Ammattitason kuoro Vaikka vigilia kuuluu tänä päivänäkin ortodoksisen kirkon perupalveluksiin, ei Rachamanovin musiikki kirkoissa soi, sillä se vaati isoa ja täydellistä ammattitason kuoroa.
  • Maailmoja syleilevä sinfonia Manfred Honeck ja Pittsburghin sinfoniaorkesteri jatkavat Mahler-sarjaansa, jossa aiemmin ovat ilmestyneet sinfoniat nro 1, 2 ja 3.
  • Konkarisellisti Brasiliasta Antonio Meneses on yksi kansainvälisen sellistikaartin kiintotähtiä, vaikka ei maailmaan sellistien A1 – luokkaan ehkä kuulukaan. Tänä vuonna on tullut kuluneeksi tasan kolmekymmentä vuotta siitä kun hän voitti Moskovan arvostetun Tshaikovski –kilpailun.
  • Viulistilahjakkuus Norjasta Vilde Frang on syntynyt vuonna 1986 ja ensimmäinen merkittävä esiintyminen viulistina hänellä oli 12 – vuotiaana yhdessä Maris Jansonsin ja Oslon filharmonikkojen kanssa. Opiskelunsa nuori viulisti viimeisteili Hampurin musiikkikorkeakoulussa Ana Chumachencon johdolla.
  • Pasi Hyökki kokosi erinomaisen teosvalikoiman Pasi Hyökin ensilevy Ylioppilaskunnan laulajien kanssa on erinomainen, mutta ei tasalaatuinen. Muutama vuosi sitten kuoroihmiset jännittivät kenestä tulee maineikkaan Ylioppilaskunnan laulajien uusi taiteellinen johtaja väistyvän Matti Hyökin jälkeen. Tehtävään valittiin Pasi Hyökki, joka on lunastanut paikkansa eräänä maamme tärkeimmistä kuoronjohtajista.
  • Pianoromantiikka kukkii sivupoluillakin Brittipianisti Howard Shelley on levyttänyt teoksia kahdelta romanttisen pianomusiikin varjoon jääneeltä tekijältä. Louis Spohr on tärkeä hahmo historiankirjoituksessa, mutta hänen pianoteoksiaan kuulee silti harvoin.
  • Roomalaisorkesteri tekee Busonista musiikkia Oopperamaa Italiassa pesii myös kiinnostava sinfoniaorkesterikulttuuri. Uudemman ajan orkesterisäveltäjistä pitää mainita ainakin Ottorino Respighi, Gian Francesco Malipiero, Ferruccio Busoni ja Alfredo Casella.
  • Kuuluisan kamariorkesterin puhaltajat tekivät hienon konserttolevyn Skotlantilaiselta kamariorkesterilta on ilmestynyt kehuttu levy, jolla orkesteria johtaa Salzburgin Mozarteumin kasvatti Alexander Janiczek. Carl Maria von Weberin konserttojen solisteina ovat orkesterin omat hienot puhaltajat.
  • Kriitikot rakastavat Robin Ticciatia Joskus eteen tulee kriitikkokuoro, joka duurisoinnuin ylistää jotakuta taiteilijaa. Seuraavan levyn kohdalla tunnen olevani tällaisessa kriitikkokuorossa dissonanssi, ellen suorastaan mikrointervalli. Muut kuorolaiset eri puolilla maailmaa ylistävät brittikapellimestari Robin Ticciatia, mutta - minä en.
  • Eino Linnala nousee mieskuorosäveltäjien varjosta Kuoronjohtaja Matti Hyökki on aloittanut Eino Linnalan mieskuorolaulujen levytysprojektin, joka nostaa Linnalan maamme suurten mieskuorosäveltäjien rinnalle.
  • Tätä et kuullut aiemmin Norjasta Norjalaisvoimin tehty uutuuslevy sisältää monta maailman ensilevytystä viulisti-säveltäjä Johan Halvorsenilta, joka vaikutti 1800-luvun lopulla muutaman vuoden myös Helsingissä opettaen ja järjestäen konsertteja. Kerrotaan, että hän arvosti Helsingin pienimuotoista mutta vilkasta musiikkielämää ja alkoi juuri Helsingin-vuosinaan säveltää ensimmäiset teoksensa.
  • Ei Ruotsissakaan ole huippukuoroa Täällä Suomessa Radion kamarikuoro lakkautettiin jo vuosia sitten, mutta Ruotsissa sellainen vielä sinnittelee, vieläpä sangen laajassa kokoonpanossa. Ruotsin radiokuoro koostuu ammattilaulajista ja on niittänyt mainetta maailmalla, mutta suomalaisten ei tällä kertaa tarvitse vihertyä kateudesta. Uuden Poulenc-levyn perusteella kyse on hyvästä vaan ei erinomaisesta laulajistosta.
  • Kaunis mutta yksiulotteinen ääni Legendaarinen konserttisali Wigmore Hall Lontoossa on jo muutaman vuoden ajan itse julkaissut taltiointeja parhaista konserttikokonaisuuksistaan. Sarjan uusimmalla levyllä ruotsalainen sopraanotähti Miah Persson laulaa Schubertin, Griegin ja Sibeliuksen lauluja. Perssonin esiintyminen lumoaa varmuudella ja säihkeellä, mutta yli tunnin mittainen resitaali myös paljastaa yksiulotteisuuden.
  • Best of Pärt yhdessä kappaleessa? Joskus 90-luvun alussa ECM-yhtiö, Pärtin musiikki ja baltialaiset esiintyjät oli pyhä kolminaisuus, jota ylistivät sekä tavalliset kuulijat että kriitikot. Nykyään Pärtiä esitetään ja levytetään niin laajalti, että uutuudenviehätys on karissut. Silti pyhä kolminaisuus toimii edelleen, jopa silloin kun Pärt on erehtynyt säveltämään tavallista keskinkertaisemmin.
  • Aliarvostetut sooloviulumeditaatiot Georg Philipp Telemannin kaksitoista sooloviulufantasiaa ovat jääneet Bachin sooloviuluteosten varjoon osin syystä, osin syyttä. Telemannin kappaleet ovat toki oudon kömpelöitä käänteissään, mutta ne ovat myös maanläheisiä, vereviä, improvisatorisia ja hauskoja. Tämän kaiken toteuttaa uudella levyllään amerikkalainen miehenjärkäle nimeltä Ori Kam, ja tuo lisäksi fantasioihin uutta tunnelmaa soittamalla ne alttoviululla.
  • Tähdet kohdallaan Kozenán Carmenissa Jo alkusoitto määrittää, millainen on levy-yhtiö EMIn uusi levytys Bizet'n Carmenista. Musiikki kuulostaa tietysti tutulta, mutta sen ympärillä on energiaa kihisevä, lähes ylilatautunut aura. Simon Rattlella on siis edelleen taikakosketus, ja Berliinin filharmonikot on edelleen uskomaton orkesteri.
  • Vogt ja Tetzlaff herkistävät Mozartin Mozartin sonaatteja pianolle ja viululle voi soittaa klassisen pelkistetysti, romanttisen hehkuvasti tai barokkisen eläväisesti - kaikki tyylit voi perustella riittävän hyvällä soitolla. Ondinen uudella Mozart-levyllä Lars Vogtin ja Christian Tetzlaffin tulkinnassa ei kuitenkaan kuulu mitään erityistä tyyliä - paitsi äärimmäinen kamarimusiikillinen herkkyys, joka riittää kohottamaan levyn lentoon.
  • Bachin motetit voi laulaa kotoisasti Bachin motetit ovat taivaallisen kaunista musiikkia mutta pirullista laulettavaa. Hankalasti kiemurtelevan polyfonian takia moteteista yleensä kehkeytyy sekoitus epätahtiin lausuttuja saksan konsonantteja ja maalin ohi viuhuvia säveliä. Vanha Bach-kettu John Eliot Gardiner on kuitenkin virittänyt Monteverdi-kuoronsa sellaiseen iskuun, että motetit sujuvat välittömissä, jopa kotoisissa tunnelmissa.
  • Kahdeksan kaunista ääntä Jean Mouton (n. 1459-1522) kuuluu renessanssin vokaalipolyfonian aatelisiin. 1400-luvun lopun Ranskassa hän punoi ääniä yhteen tyylillä, joka kiehtovasti asettuu arkaaisen polyfonian ja täysiverisen Palestrina-kontrapunktin väliin. Brittiläisen The Brabant Ensemblen uutuuslevy esittelee Moutonin kahdeksanäänisiä motetteja sekä viisiäänisen messun Tu es Petrus.
  • Hynnisen kunto pysyy Aina kun kansallisbaritoni Jorma Hynninen tekee uuden levyn, se on huhujen mukaan viimeinen. Ja aina kun seuraava levy ilmestyy, huhuilta leikataan siivet. Mikäpä on Hynnisen laulaessa, kun ääni on ja pysyy teräkunnossa ja tarjolla on mielin määrin mittatilauksena tehtyä laulettavaa, sellaista kuin Kimmo Hakolan Kivi-laulut ja sovitukset Toivo Kuulan Eteläpohjalaisista kansanlauluista.
  • Cembalotilutusta parhaimmillaan Leipzigin aikoina Johann Sebastian Bachin yhtenä tehtävänä oli säveltää paikallisen musiikkiseuran illanviettoihin konserttoja. Koska seuralla oli käytössä upouusi cembalo, ja koska Bach oli kova tiluttamaan, monet konsertoista ovat cembalokonserttoja täynnä soittamisen riemua. Matthew Hall ja Retrospect-yhtye luovat uudella levyllään tunnelman, joka sopii konserttojen syntyhistoriaan. Soitto on pienimuotoista, kollegiaalista, hauskaa - ja kovaa tilutusta.
  • Hienoa, mutta toimiiko levyllä? Pianisti Jukka Nykäsellä on harvinainen, Suomessa ainutlaatuinen kyky - hän tuntee romanttisen pianovirtuoosityylin kuin omat taskunsa ja osaa improvisoida ja sovittaa sillä tyylillä mitä tahansa. Uudella Kotimaani-levyllä Nykänen on survonut myllynsä läpi lähes kaikki suomalaiskansalliset melodiat Säkkijärven polkasta Suvivirren kautta Siniristilippuun. Tulos on taidonnäyte, mutta saa myös pohtimaan tällaisen materiaalin levyttämisen järkevyyttä.
  • Loistoäänitys Vivaldin La Cetrasta Antonio Vivaldin La Cetra, kahdentoista viulukonserton kokoelma, on Vuodenaikojen veroinen mestariteos - kekseliäitä sointeja, rajuja kontrasteja ja kunnon svengiä. Tämän tosiseikan ovat saattaneet tietoisuuteeni hyvät ihmiset levy-yhtiö Channel Classicsin palveluksessa. Heillä on myös ollut ymmärtämystä äänittää tämä musiikki juuri niin kuin pitää eli huumaavasti.
  • Kun pimeys valtaa maailman, tämä auttaa Renessanssipolyfonian onnistunut levyttäminen on yksinkertaista. Kuorolta vaaditaan vain rikkumaton sävelpuhtaus, täydellisen yhtenäiset äänet sekä ymmärrys siitä mitä on kauneus. Tällaisia kuoroja on harmillisen vähän, mutta erittäin lähelle vaatimuksia yltää Gentin Collegium Vocale, joka on valaissut pimenevää syksyä levyttämällä Tomas Luis de Victorian Officium Defunctorumin eli muistopalveluksen.
  • Sovitus vapauttaa Debussyn pianopreludien orkestraalisuuden Claude Debussyn 24 preludia pianolle ovat äärimmäisen värikylläistä musiikkia, todellista sointimaalailua. Liian usein niitä kuulee soitettavan pianolla mustavalkoisesti tai suttuisesti, jolloin mieleen hiipii ajatus, eikö musiikki toimisi paljon pakottomammin, jos käytettävissä olisi kokonaisen sinfoniaorkesterin väripaletti. Ei siis ihme, että slovakialainen Peter Breiner on viimein tehnyt Debussyn preludeista orkesterisovituksen, ilmeisesti juhlistaakseen Debussyn syntymän 150-vuotisjuhlavuotta. Levytyksen on Naxokselle tehnyt Skotlannin kuninkaallinen kansallisorkesteri.
  • Korpijaakon ja Kumelan yhteistyö koituu kuulijan eduksi Säveltäjä Paavo Korpijaakon (s. 1977) kitarasonaatti Kimberley on genrensä parhaita teoksia Suomessa: muodolta klassinen, tunnelmalta tiivis, soinneilta rikas. Kun samalle levylle laitetaan Korpijaakon kitarakonsertto Nebula, laulusarja Uniavaruusalus ja soittajaksi suosikkikitaristini Petri Kumela, muodostuu Korpijaakosta varsin vakuuttava säveltäjäpotretti.
  • Mika Väyrysen Bach säikäyttää ja palkitsee Kun Mika Väyrynen vuosia sitten levytti Bachin Goldberg-muunnelmat, tykkäsin levystä kuin hullu puurosta. Letkeäntarkat rytmit, vikkelät sormet ja innoittunut tunnelma vetivät mukaansa, ja kaksisormioisen harmonikan linjakkuus avasi teoksen polyfonista sisältöä. Siksi olin tyrmistynyt, kun laitoin Väyrysen uuden Bach-levyn soimaan. Avausteos Preludi h-molli venyi ja vanui kuin pullataikina - siinä ei ollut rytmiä muttei linjaakaan, ja korukuviot Väyrynen teki laiskasti. Mutta kuten aina, levyt kannattaa kuunnella kokonaan ja huolella.
  • Orkesterimagiaa vai -makiaa? "Kiehtova yhdistelmä Euroopan tiukkaa modernismia ja Kalifornian moniulotteista cooliutta." Näin kollegani Bostonissa luonnehtivat Esa-Pekka Salosen parin vuoden takaista viulukonserttoa. Nyt kun säveltäjän itsensä johtama RSO ja viulisti Leila Josefowicz ovat saaneet teoksen levylle, kuka tahansa voi ruotia näiden kahden valmistusaineen keskinäisiä suhteita.
  • Upeaa koloratuurisäihkettä Sopraano Anu Komsin äänimateriaali ei ehkä ole maailman monipuolisin tai sävykkäin, mutta ainutlaatuinen se kyllä on - ja suvereenin musikaalisessa käytössä ympäri maailman konserttilavoja. Komsin uutuuslevy osoittaa, että nykymusiikin ja tytönhupakkoroolien lisäksi hänen äänensä sopii kuin nappi nenään myös vanhaan kunnon kuviolaulantaan eli koloratuuriaarioihin.
  • Skottipianisti siirtyi onnistuneesti Beethoveniin Iso-Britanniassa vaikuttaa kaksi erinomaista pianistia, joista toisen nimi on Steven, toisen Stephen. Vuonna 1961 syntyneen Stephen Houghin on jo pitkään haastanut kymmenen vuotta nuorempi skotti Steven Osborne, joka 2000-luvulla on kahminut merkittäviä äänilevypalkintoja.
  • Dvořákin läpimurtoteos olikin kokoelma duettoja Tšekkisäveltäjä Antonín Dvořák tunnetaan sinfonioistaan ja muutamasta kamarimusiikkihitistä, mutta hänen laulunsa ovat jääneet tuntemattomammiksi. Uudella levyllä kuullaan mm. Dvořákin uran kannalta merkittävä teos Määriläisiä duettoja op. 32, joiden avulla Dvořák sai Itävallalta opiskelustipendin, ja ennen kaikkea suosituskirjeen kahdeksan vuotta vanhemmalta Johannes Brahmsilta, mikä johti kustannussopimukseen berliiniläisen Fritz Simrockin kanssa.
  • Kalevi Aho rakentaa rumasta kaunista Kalevi Ahon Kolme interludia ovat syntyneet vuonna 1993 valmistuneen kahdeksannen sinfonian eli urkusinfonian materiaalista. Aho kertoo, että ensimmäisessä interludissa kuullaan sinfoniassakin soivia aiheita saksalaisesta kansanlaulusta ”Hänschen klein ging allein”. Jan Lehtola rakentaa kappaleisiin upeita nousuja. Toisessa rapsodisessa interludissa alarekisteri tulee mukaan juuri dramaturgisesti oikealla hetkellä, viimeinen hypnotisoi kuulijansa.
  • Tämän kontratenorin ääni vaatii totuttelua On muusikoita, jotka eivät voi valita instrumenttiaan. He voivat kehittää sitä, he voivat varoa sitä, heidän täytyy nukkua sen kanssa - mutta he eivät koskaan voi vaihtaa sitä.
  • Kuss-kvartetti soittaa venäläiskattauksen taitavasti Jousikvartetti on tunnetusti helppo perustaa mutta vaikea pitää kasassa. Berliinissä kotipaikkaansa pitävä Kuss-kvartetti on jo vireässä aikuisiässä ja vakiinnuttanut asemansa laajalla ohjelmistolla, joka ulottuu renessanssista nykysäveltäjiin. Erikoisuuksiin kuuluvat Berliinin Watergate-yökerhossa järjestetyt konsertit laulajien, koomikkojen ja hip-hop-artistien kanssa.
  • Hindemithin jousikvartetot saivat erinomaisen levytyksen Itselleni uusi tuttavuus, Amar-kvartetti, on levyttänyt Naxokselle kaksi Paul Hindemithin jousikvartettoa. Kvartetti käyttää samaa nimeä kuin Hindemithin vuonna 1922 perustama kvartetti, joka sai nimensä ensiviulisti Licco Amarin mukaan. Säveltäjän 100-vuotissyntymäpäivänä 1995 Hindemith-instituutti antoi nimen käyttöoikeuden tälle Zürichissä toimivalle jousikvartetille. Kvartetti pitää konserteissaan ahkerasti esillä myös oman aikamme musiikkia.
  • Taianomainen Chopin-kosketus Georgialainen pianisti Katia Buniatishvili ei ole menestynyt pianokilpailuissa. Ehkä juuri siksi hän on Sony Classicalin nuorista pianotähdistä paras ja omaleimaisin. Parin vuoden takaa muistan Buniatishvilin Gidon Kremerin soittokumppanina jollain ECM:n levyllä - se kertoo jotain hänen ominaislaadustaan taiteilijana. Ja se että ECM:n harmaasävyinen tunnelmabrändi on lähes sellaisenaan siirretty Sonyn Buniatishvili-levyihin, kertoo että joskus isotkin levy-yhtiöt osuvat oikeaan.
  • Saariahon värit onnistuvat myös kamarimusiikissa Kaija Saariaho täyttää sunnuntaina kuusikymmentä vuotta. Levy-yhtiö Ondinen syntymäpäivälahja säveltäjälle on kamarimusiikkilevy, joka sisältää viisi erilaista trioa. Saariahon sointivärejä ja hälyjä yhteen liu'uttava musiikki on viime aikoina huumannut etenkin orkesteri- ja oopperayleisöjä, mutta sama konsepti toimii kamarimusiikissakin, kun asialla ovat taitavat ja kokeneet muusikot.
  • Lalon romantiikka vaatisi enemmän virtuositeettia Viulisti Jean-Jacques Kantorow ja Tapiola Sinfonietta ovat vuosien mittaan löytäneet paljon taiteellisesti kiinnostavaa levytettävää. Liekö lähde nyt ehtynyt, kun Kantorow on nyt tehnyt BISille jo toisen levyllisen Édouard Lalon musiikkia, joka ei varsinaisesti ole syvällisen taiteen runsaudensarvi.
  • Calleja ja Decca kompuroivat Mario Lanzan jalanjäljissä Levy-yhtiö Decca ja nuori maltalainen tähtitenori Joseph Calleja ovat tuumineet, että tribuuttilevy 50-luvun suosikkitenori Mario Lanzalle avaisi pääsyn kuulijoiden sydämiin. Sitä levy ei tee. Sen sijaan levy avaa murheellisen näköalan taidemusiikkilevytysten kuolinkouristuksiin.
  • Varokaa epä-crossoveria Viulisti Caroline Adomeitin levyn otsikko "Bach to Jazz" herätti kiinnostukseni. Jokohan viimein olisi löytynyt viulisti, joka oikeasti löytäisi tien Bachista jazziin ja hallitsisi molemmat genret? Jokohan niin sanottu crossover olisi uuden sukupolven käsissä kypsynyt uutta luovaksi, oikeaksi taiteeksi? Mutta ei, menin halpaan. Levyn kannessa Adomeit valkoisessa topissaan näyttää raikkaalta, mutta musiikki on samaa vanhaa crossover-huttua.
  • Oikeasti kiinnostava barokkilöytö Musiikin historia pursuaa keskinkertaisia säveltäjiä, ja arkistot pursuavat keskinkertaisten säveltäjien nuottipinkkoja. Säännöllisin väliajoin joku tutkija tai muusikko ryntää arkistosta ja innosta puhkuen julistaa löytäneensä merkkiteoksen tai uuden säveltäjäneron. Todennäköisyyslakien mukaan löydöt ovat useimmiten keskinkertaista musiikkia, mutta Mitzi Meyersonin löytämät Richard Jonesin viulusonaatit tekevät poikkeuksen - Richard Jones oli selvästi keskimääräistä kiinnostavampi barokkisäveltäjä.
  • Suomalaismuusikot tekivät erinomaisen teemalevyn Viulisti Annemarie Åström (s. 1977) on levyttänyt tyylikkään kokonaisuuden pohjoismaista viulumusiikkia. Hän valmistelee Sibelius-Akatemiassa taiteellista tohtorin tutkintoa, jonka konserttisarja käsittelee pohjoismaista viulumusiikkia kolmella vuosisadalla. Åströmillä on monipuolinen koulutus ja hän on toiminut vastuullisissa tehtävissä merkittävissä sinfoniaorkestereissa.
  • Sopraano peittää pianistinsa soiton Laulajat totisesti jakavat mielipiteitä - vaikka kaikki olisi periaatteessa kunnossa, niin jostain syystä ei kolahda. Näin käy minulle ruotsalaisen sopraanon Camilla Tillingin kohdalla, joka on levyttänyt Franz Schubertin lauluja pianistinsa Paul Riviniuksen kanssa.
  • Legenda ei auta Mikkelissä Mikkelin kaupunginorkesteri eli St. Michel Strings on julkaissut uuden levyn, tällä kertaa kapellimestarilegenda José Serebrierin johdolla. Kun sain levyn käsiini, jouduin hieraisemaan silmiäni ja varmistamaan että kyseessä todella on se José Serebrier. Siis vuonna 1938 syntynyt maestro, joka aikanaan teki yhteistyötä Leopold Stokowskin ja George Szellin kanssa, ja joka vuosikymmenet on kiertänyt maailmaa huippuorkestereiden johtajana.
  • Monotoniset teosvalinnat himmentävät harppulevyä Etevä ranskalaisharpisti Xavier de Maistre hurmaa kosketuksella ja dynaamisen skaalan ääripäillä. Maistresta tuli Wienin filharmonikkojen ensimmäinen ranskalaisjäsen vain 24-vuotiaana. Pian sen jälkeen hän aloitti professorina Hampurin musiikkikorkeakoulussa, ja nykyään hän lukeutuu soittimensa kysytyimpiin taitajiin kaikkialla maailmassa.
  • Sharon Bezaly sen osaa Bis-levy-yhtiön tähtihuilisti Sharon Bezaly on jälleen levyttänyt kiehtovan kokonaisuuden uudehkoa huilumusiikkia viihteellistä twistiä unohtamatta. Mitkään tekniset tai taiteelliset haasteet eivät tunnu olevan hänelle liikaa. Richard Tognettin johtamalla Australian kamariorkesterilla on läpikuultava sointi ja nopeat reaktiot. Upea levy jälleen kerran.
  • Staier tarttui 1800-luvun kreisiprojektiin Viikon parhaimmistoon kuuluu Andreas Staierin levytys Beethovenin Diabelli-muunnelmista. Niiden ohella Staierin levyltä löytyy muutakin tästä vuoden 1819 hullusta projektista: silloin nimittäin säveltäjä ja kustantaja Anton Diabelli lähetti valssiteemansa viidellekymmenelle säveltäjälle ja pyysi heiltä kultakin lyhyen muunnelman suureen kokonaisteokseen.
  • Maailman sulavalinjaisin viulisti Viuluilmiö Alina Ibragimova on ehtinyt levyttää Hyperion-levymerkille mielenkiintoisen ohjelmiston, joka ulottuu Bachin sooloviulumusiikista Roslavetsin ja Hartmannin konserttoihin. Siinä seurassa Mendelssohnin e-molli-konsertto Ibragimovan uudella levyllä tuntuu puhki hiutuneelta ja romantiikaltaan ummehtuneelta. Onneksi kuuntelukokemus pyyhkii ennakkoluulot pois - soitto onkin raikasta ja kestävää.
  • Savall jatkaa valitsemallaan linjalla Katalonian musikaalisin herrasmies Jordi Savall on toipunut vaimonsa Montserrat Figuerasin kuolemasta ja jatkaa työtään. Siihen työhön on viime vuosina kuulunut vieraiden mutta vanhojen musiikkikulttuurien esittely näyttävillä levypaketeilla - Savall on musiikkimatkaillut Etelä-Amerikassa, Amerikassa, Kiinassa ja Japanissa ja jäljittänyt sekä sefardijuutalaisia, lähetyssaarnaajia että Don Quijotea. Savallin tuotantojen korkeaa laatua en kiistä, mutta vuosien mittaan näiden projektien esteettinen yhdenmukaisuus on alkanut ärsyttää. Onko mitään järkeä tehdä uutuuslevyä armenialaisesta musiikkikulttuurista armenialaisten muusikoiden kanssa, jos kokonaisuus kuitenkin kuulostaa vain ja ainoastaan Savallilta?
  • Miellyttävä nykymusiikkityökalu Paetzold-kontrabassonokkahuilu on jo pari vuosikymmentä ollut nykymusiikkisäveltäjien suosiossa. Laite ei näytä nokkahuilulta vaan väärin kootulta vanerihuonekalulta. Suosion salaisuus on äänessä. Paetzold-kontrabassonokkahuilun perusääni on pehmeä ja miellyttävän bassovoittoinen, ja sama miellyttävyys jatkuu, vaikka partituuri vaatisi kolinaa, surinaa, läppien takomista tai huiluun huutamista. Soittimen poikkeuksellinen nykymusiikkikelpoisuus tulee todistetuksi Anna Petrinin uutuuslevyllä, jonka viisi kokeellista teosta kuuntelee ihme kyllä mielikseen.
  • Kirkollista ilmaisua harmonikalla Pitkän linjan harmonikkataiteilija ja pedagogi Matti Rantanen on vuosien mittaan raivannut harmonikalle elintilaa lukemattomilla tyylikkäillä kirkkokonserteilla. Tämän työn hengen hän on nyt tallentanut Siba Recordsin uutuuslevylle. Perussävyltään kirkollisen tai ainakin hengellisen ohjelmiston kiintopisteinä ovat Haydnin ja Mozartin kauniit adagiot, mutta muu musiikki edustaa kotimaisen uustuotannon kaikkia lajeja ekumeenisessa hengessä.
  • Sulokasta gambansoittoa, äkkiväärää musiikkia Gambayhtye Phantasm on levyttänyt englantilaista consort-musiikkia jo niin paljon, että kuulija luulee tietävänsä mitä odottaa uudelta levyltä - soljuvaa polyfoniaa ja gambojen suloista surinaa. William Lawesin kokoelma Consorts to the organ saa kuitenkin kuulijan hämmennyksiin. Soitto on yhtä kaunista kuin aina, mutta mitä kummaa tapahtuukaan musiikissa?
  • Nørgårdin soinnit hurmaavat pienimuotoisinakin Radion sinfoniaorkesteri kantaesitti viime viikolla Per Nørgårdin kahdeksannen sinfonian. Tanskalaisen nykymusiikin grand old man osoitti taas kerran olevansa maailman kärkeä silloin, kun pitää yhdistää innovatiivinen nykymusiikki ja miellyttävä kuuntelukokemus. Samaa harvinaista herkkua on tarjolla Dacapo-yhtiön uutuuslevyllä, jolle on valikoitu Nørgårdin pienimuotoisia teoksia lyömäsoittimille ja soitinyhtyeelle.
  • Keveän soinnin barokkiorkesteri Sveitsiläinen barokkiorkesteri Capriccio on perustettu vuonna 1999. Orkesterin ohjelmiston painopiste on barokin musiikin lisäksi wieniläis-klassismissa ja varhaisessa romantiikassa. Soitinmusiikin lisäksi Capriccio esittää mielellään suuria kuoroteoksia, ja ohjelmistoon kuuluvat muun muassa Bachin passiot, Händelin ja Mendelssohnin oratorioita sekä Claudio Monteverdin suurteos Vespro della beata vergine.
  • Instrumentaalinen mezzosopraano Markku Luolajan–Mikkola on gambisti, joka oman soolouransa ohella on ehtinyt soittaa monessa ulkomaisessa kokoonpanossa. Yksi niistä on norjalainen Bergen Barokk, jonka perustivat 90–luvun alussa Frode Thorsen ja cembalisti Hans Knut Sveen. Myös Luolajan-Mikkola on ollut pitkään mukana yhtyeen riveissä. Bergen Barokkin uusin levy esittelee Georg Friedrich Händelin soolokantaatteja.
  • Elegantteja pikkusinfonioita Aapo Häkkisen vuonna 1997 perustama Helsingin Barokkiorkesteri tekee levytyksiä vauhdilla, joka jo huimaa heikkopäisempiä. Muutama viikko sitten esittelin orkesterin edellisen levyn, jolla soi Bachin klaveerikonserttoja. Bach on vaihtunut nyt Franz Xaver Dussekin sinfonioiksi ja koristeellinen barokki elegantiksi rokokooksi.
  • Tuntemattomia lauluja Tenori Hannu Jurmun ja pianisti Ilmari Räikkösen Yrjö Kilpinen – Kadonneet laulut on oikeutettu levyn nimi, sillä Kilpisen 750 laulusta suurin osa on jäänyt unohduksiin.
  • Kamarivespereitä Italiasta Eurooppalaisen vanhan musiikin liikkeen yhä vain vahvistuessa ja laajetessa uusia yhtyeitä tuntuu syntyvän joka puolella. Yksi niistä on The Gonzaga Band. Sen perusti kornetisti Jamie Savan vuonna 1997. Gonzaga-nimi tulee Mantovan hovista, missä Gonzagat oli mahtisuku, joka tunnettiin taiteen suojelijana ja mesenaattina.
  • Urkumusiikkia Turun tuomiokirkosta Ville Urposen Nocturne-levyn ohjelmisto on nimensä mukaisesti pääosin rauhallista ja sopuisaa. Alun Bach-osaston jälkeen levyllä kuullaan runsaasti musiikkia, joka on syntynyt Turussa. Sellaista ovat säveltäneet muun muassa Sune Carlsson, Conrad Creve ja Fredrik Isacson.
  • 60-ääninen vokaalipolyfonia aaltoilee kuin valtameri Moni luulee että Tallisin 40-ääninen motetti Spem in alium olisi ainutkertainen polyfoniansa kohtuuttomuudessa. Rehentely oli kuitenkin renessanssiaikaan yhtä yleistä kuin nykyään, tosin keinoiltaan hienostuneempaa - 40-äänisiä teoksia tehtiin enemmän. Firenzen herttuan palveluksessa ollut säveltäjä Alessandro Striggio teki kuitenkin jonkinlaisen ennätyksen säveltämällä kauttaaltaan 40-äänisen messun, jonka Agnus dei on peräti 60-ääninen.
  • Luuttumelankolia hallittiin myös Itävallassa Englantilainen varhaisbarokin luuttumusiikki tunnetaan sielua hoitavasta melankoliastaan. Sielunhoidollisia tarpeita on kuitenkin erilaisia, ja siksi olen onnellinen että myös Itävallasta löytyy melankolista luuttumusiikkia. Luuttumestarit Lauffensteiner ja Weichenberger lymyilevät musiikin historian marginaalissa, mutta luutisti Miguel Yisraelin on kyllä kannattanut kaivaa heidät esiin uudelle levylleen.
  • Jalokivin koristeltua viululinjaa Franz Bendan linjakasta, laulavaa viulismia ylistettiin 1700-luvun puolivälin jälkeen kautta Keski-Euroopan. Esiklassisen tyylin ihailijoille saattaakin olla yllätys, että Bendan viulusonaatit ovat kamalaa risuaitaa, täynnä sinne tänne tempoilevaa, kiemuraista ornamentiikkaa. Leila Schayeghin uusi levytys onneksi osoittaa, että laulullisuus löytyy myös sen risuaidan takaa.
  • Kiinalainen orkesteri kohtaa globaalit perkussiot Levy-yhtiö BIS on viime aikoina nähnyt kasvupotentiaalia Kaukoidässä ja tehnyt useita levyjä Taipein kiinalaisen orkesterin kanssa. Orkesteri yhdistää kiinalaisia ja länsimaalaisia soittimia ja on kooltaan länsimaisen sinfoniettan luokkaa. Uudella levyllä solistiksi on saatu tähtiperkussionisti Evelyn Glennie, mutta levyn otsikon lupaavaa "ekstaattista rummutusta" ei aivan tavoiteta.
  • Ravi Shankarin sinfonia putoaa lännen ja Intian väliseen kuoppaan Intialaisen taidemusiikin elävä legenda Ravi Shankar on tehnyt kansainvälistä musiikkivaihtoa enemmän ja näkyvämmin kuin kukaan. Kuusikymmentäluvulta ihmiset muistavat hänen yhteistyönsä Yehudi Menuhinin ja George Harrisonin kanssa. Shankar on sen jälkeenkin yrittänyt lukuisin tavoin johdattaa länsimaalaisia Intian musiikkiperinteiden saloihin. Yksi tällainen yritys on Shankarin sinfonia, jonka Lontoon filharmoninen orkesteri hiljattain taltioi omalle levymerkilleen.
  • Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri liiankin kotonaan Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri juhlistaa neljääkymmentä toimintavuottaan uudella levyllä nimeltä Nostalgia. Ohjelmisto koostuu hempeästä suomalaisesta kansallisromanttisesta jousiorkesteriohjelmistosta - juuri siitä jolla orkesteri on kehittänyt tunnistettavan sointinsa, siitä jolla se on heruttanut kyyneleitä kautta Suomen ja Baltian. Siksi ei ole yllätys, että levytys on hyvä, paitsi jos sen ottaa retrospektiivinä kokkolalaisten koko historiaan. Näin varman päälle he nimittäin eivät yleensä pelaa.
  • Sinfonioita sodan jaloissa Sakari Oramon johtama Radion sinfoniaorkesteri on ehättänyt jo levyttämään uudessa Musiikkitalossa. Vuosi sitten siellä tallennettiin Prokofjevin viides sinfonia. Parikseen se on saanut uutuuslevylle säveltäjän kuudennen sinfonian, jonka äänitys on Finlandia–talosta muutaman vuoden takaa.
  • Vokaalipolyfoniaa lauluyhtyeellä Kun 30 vuotta sitten yksi eurooppalaisen musiikin suurista aikakausista, 1500–luvun vokaalipolyfonia, nousi esiin arkistojen hämäristä, oli tuon musiikin esittäjänä ainoastaan yksi vakavasti otettava vaihtoehto: Peter Phillipsin johtama The Tallis Scholars. Vuosikymmenet ovat tuoneet kuitenkin jo uuden laulajasukupolven ja sen mukana uudet yhtyeet.
  • Sopraanon hopeinen huilu Kolmannella Strauss-levyllään Soile Isokoski laulaa kohtauksia Ruusuritarista, Capricciosta ja oopperasta Ariadne auf Naxos. Mukaan on mahtunut myös harvoin esitetty Kolme hymniä opus 71.
  • Anita Välkki, die Stimme Levyjen maahantuonti- ja vähittäismyyntiliikkeenä tunnettu Fuga on myös levykustantaja. Se on erityisen ansiokkaasti julkaissut vanhempia lauluäänitteitä ja näin valottanut tämän päivän kuuntelijoille menneitten aikojen laulajien taidetta. Tähän sarjaan kuuluu myös Vissi d’arte -levy, joka esittelee viime vuonna edesmenneen Anita Välkin äänityksiä 1960- ja 1970– luvuilta.
  • Lindberg kamarimuusikkona Ensimmäinen ajatus, joka musiikinharrastajalle tulee Lindbergin nimestä mieleen, on isot, suurelle orkesterille kirjoitetut teokset, sellaiset kuin vaikkapa säveltäjän läpimurtoteokset 80–luvun alusta: Action–Situation-Signification ja Kraft.
  • Konserttoja kamarimusiikin hengessä Ahkerasti levyttävä Helsingin barokkiorkesteri, tuttavallisemmin HEBO, on aloittanut levytysprojektin, jonka tarkoituksena on tallentaa kaikki Johann Sebastian Bachin kuusi klaveerikonserttoa. Nyt ilmestyneellä ensimmäisellä levyllä soivat konsertot d-molli, E-duuri ja g-molli sekä vielä bonuksena Italialainen konsertto soolocembalolle. Sen Aapo Häkkinen esittää grandiöösiin tyyliin. Avausosan akordit soivat kuin malmiin hakattuina, ja hidas osa muovautuu ikään kuin romanttiseksi liediksi, jota cembalon luuttuäänikerta säestää. Preston kilisevät juoksutukset puolestaan todistavat Häkkisen virtuoosin taidoista.
  • Sellon Glenn Gould vai vain kauniisti paketoitu omakustanne? Sellisti Gavriel Lipkind äänitti ja julkaisi Bachin soolosellosarjat jo muutama vuosi sitten. FG-Naxos alkoi tuoda hänen levyjään Suomeen vasta aivan hiljattain, joten kyseessä on täällä uusi tuttavuus. Lipkindin soiton kuunteleminen kannattaa - kunhan muodostaa mielipiteensä musiikin eikä imagon perusteella.
  • Shostakovitsh tehoaa ilman repimistä Minun mielestäni Shostakovitshin jousikvartetot ovat maailman parasta musiikkia. Niin on moni muukin, mutta kvartettojen vaikuttavuutta korostaa se, että kylmä ironia, musta huumori ja maailman kovuus ottavat välillä vallan. Musiikin ansioita alleviivaa, että repivät, vastenmieliset ja epämusikaaliset kohdatkin kestää kuunnella, koska tietää että niiden jälkeen saa lunastuksen, katarsiksen tai turpiinsa, mitä Shostakovitsh sitten milloinkin tarjoilee. Mutta Meta4-kvartetin uutuuslevyllä Shostakovitshin kvartettojen kuuntelukokemus poikkeaa totutusta. Epämusikaalinen riipiminen kuulostaakin musikaaliselta ja sävykkäältä. Musiikin teho ei silti alene piirun vertaa. Mistä on kyse?
  • Lapin kamariorkesteri tukevoitettuna Jo muutaman vuoden ajan olen suuresti ihaillut tanskalaista uutta musiikkia, jota Tanskan kansallinen levy-yhtiö Dacapo ystävällisesti julkaisee yllin kyllin. Viimein vastaan tuli tanskalaisen uuden musiikin levy, joka ei enää maistukaan herkulliselta smörgåsbordilta vaan tiiviiltä ruisleivältä ilman voita. Tanskalaisen musiikin grand old manin Vagn Holmboen kolme kamarisinfoniaa ovat tiukkaa tavaraa.
  • Lintu ja Hewitt muovaavat jouheaa Schumannia Aina kun pianon nykyinen jumalatar Angela Hewitt saattaa musiikkia uudelle levylle, me kriitikot kuuntelemme tarkalla korvalla. Ja kun levyn orkesteria johtaa RSO:n tuleva ylikapellimestari Hannu Lintu, näin suomalaisena sitä korvaa pitää vieläpä höristää: Yltääkö Lintu yhtä korkealle kuin Hewitt, kun ohjelmistossa on Schumannin pianokonsertto a-molli ja pari konserttikappaletta, jotka vaativat orkesterilta muutakin kuin myötäilyä?
  • Laulaja Virpi Räisäsen levydebyytillä soittimellisia hyveitä Levy-yhtiö Ondine on palannut kesän jälkeen töihin oikein urakalla ja julkaissut elokuussa neljä levyuutuutta. Niistä minun huomioni kiinnitti mezzosopraano Virpi Räisäsen debyytti, jolla hän laulaa liedejä Mahlerilta ja Mahlerin musiikillisilta perijöiltä. Bergiltä ja Schönbergiltä kuullaan myöhäisromanttisia pikkuliedejä, Shostakovitshilta kaksi hurmaavaa satua ja Britteniltä kehtolauluja.
  • Kitaran sävyt raikastavat perusresitaalia Mukava kuunnella vaihteeksi ihan tavallista resitaalilevyä, jonka ohjelmisto kuulostaa ihan tavalliselta resitaaliohjelmalta ilman maailmaa syleileviä teemoja tai punaista lankaa: Schubertin Sonatiini, Bartokin Romanialaisia kansantansseja ja Piazzollaa. Erikoista on vain se, että Schubertin ja Bartokin pianostemmat on sovitettu kitaralle.
  • Soinnillisesti epätasaista, rakenteellisesti vankkaa Beethovenia Silloin tällöin minun on vaikea ymmärtää, miksi suomalaiset muusikot levyttävät kamarimusiikin perusohjelmistoa - se on jo tehty muualla niin hyvin ja niin monesti. Mutta toisaalta sellainen on nimenomaan sitä kaivattua kansainvälisyyttä, nurkkakuntaisuudesta luopumista; ja onhan kotimaan parhaiden muusikoiden dokumentoiminen sellaisenaan arvokasta kulttuurityötä. Näitä asioita mietin, kun kuuntelin pianisti Risto Laurialan, viulisti Tero Latvalan ja sellisti Marko Ylösen levytystä Beethovenin pianotrioista.
  • Tampere Filharmonia lunastaa paikkansa keskieurooppalaisessa perinteessä Suomalaiset sinfoniaorkesterit eivät voi lunastaa kansainvälistä asemaa vain kotimaista nykymusiikkia levyttämällä. Vaikka sen tekisi hyvin, se jää marginaaliin. Hyötyä ei ole myöskään perusrepertuaarin sinfonioista, jotka hukkuvat massaan, eikä solistitähtien säestämisestä, koska ketäpä säestäjät kiinnostavat. Tampere Filharmonia on tehnyt näitä kaikkia, mutta vasta uusimman levyn myötä orkesteri luontevasti asettuu osaksi kansainvälistä musiikkielämää. George Enescun sinfoniat ovat riittävän persoonallinen mutta silti aidosti kansainvälinen ohjelmistovalinta, ja tamperelaisten rahkeet riittävät loisteliaaseen esitykseen.
  • Dulcian täydellistää hurmaavat esisonaatit Musiikin historian taitekohdissa tapahtuu kiinnostavia asioita. Sen todistaa jälleen kerran ECM:n uutuuslevy, jolla kuullaan Dario Castellon ja Giovanni Battista Fontanan sonaatteja 1600-luvun alun Italiasta. Siihen aikaan "sonaatit" eivät enää olleet kirkollisten motettien soitinversioita, mutteivät toisaalta vielä olleet kehittyneet vakiomuotoonsa. Sonaatti tarkoitti "soitettavaa kappaletta" ilman tarkempia rajoja, ja se rajattomuus on saatu levyllä kuuluviin.
  • Missä on Palmgrenin lumo? Henri Sigfridsson on levyttänyt Selim Palmgrenin keskeistä pianomusiikkia eli pianosonaatin d-molli sekä 24 preludia. Itse olen oppinut arvostamaan Sigfridssonia painokkaan keskieurooppalaisen pianovirtuoosimusiikin tulkkina, joten yllätyin että häntä innosti tarttua Suomen Chopiniksi sanottuun pianorunoilijaan.
  • Harjanne osaamisensa ytimessä Kotimaamme huipputrumpetisti Jouko Harjanne on puskenut levyjä markkinoille melko moista vauhtia itäsuomalaisen, pienen Pilfink-yhtiön kautta. Mutta vasta nyt on vuorossa levy, joka on taiteellisesti kunnianhimoinen ja Harjanteen ydinosaamista. Neljän suomalaisen trumpettisonaatin levytys on Harjanteelta kulttuuriteko.
  • Vuoden paras kotimainen säveltäjäprofiililevy Vuonna 2002 Seppo Pohjola voitti Uussävel-kilpailun pianokvartetollaan New York New York. Muistan kun kuuntelin tuota kilpailua radiosta ja ihmettelin Pohjolan nahanluontia. Entinen yleisönkarkotusmodernisti oli löytänyt sydämensä sopukoista ilmaisuvoimaisen, suoraviivaisen ja svengaavan tyylin, joka saman tien nosti hänet Suomen nykymusiikin kärkijoukkoon. Nyt kun Pohjolan kaksi ensimmäistä sinfoniaakin on saatettu levylle, mielikuva varmistuu. Kyseessä on sekä teosten että tulkinnan suhteen kauden paras kotimainen nykymusiikkilevy.
  • Mitä kummaa - epäpuhtautta ECM:llä Garth Knox on tunnettu nykymusiikkiin erikoistunut alttoviulisti, jolle muun muassa Kaija Saariaho on omistanut alttosoolonsa Vent nocturne. Knox kuuluu myös levy-yhtiö ECM:n vakiokalustoon, ja hänen uusimman levynsä konsepti on kuin suoraan tuottaja Manfred Eicherin unelmista: keskiaikaista fiilistelyä fiidelillä, duoiksi pelkistettyjä barokkiteoksia sointuisalla viola d'amorella sekä laadukasta nykymusiikkia alttoviululla, ja kaikki tämä mukavan yksinkertaisesti vain sellistin ja perkussionistin kanssa.
  • Wedmanin väkevät Mysteerisonaatit Heinrich Ignaz Franz von Biberin kuusitoista Mysteerisonaattia on yksi barokin väkevimmistä sonaattikokonaisuuksista. Ruusukkojuhlan meditaatiomusiikiksi sävelletyt sonaatit kuvittavat Jeesuksen elämän tunteikkaimpia kohtauksia - ensin iloisia, sitten surullisia ja lopuksi juhlallisia. Kokonaisuutta esitetään ja levytetään yllättävän vähän, mikä johtunee sen vaatimista kiemuraisista scordatura-virityksistä. Kanadalainen barokkiviulisti Julia Wedman on onneksi tarttunut toimeen ja saanut aikaiseksi erittäin voimallisen tulkinnan. Wedman levytti sonaatit jo pari vuotta sitten, mutta Suomen jakeluun levy on tullut vasta nyt.
  • Parahultaisesti vieraannutettu barokkiooppera Viime aikoina olen katsellut runsaasti barokkioopperoiden DVD-taltiointeja, ja huomannut että vaikka kansainvälinen oopperalaatu on todella korkea, barokkioopperoiden modernisoiminen on silti äärimmäisen vaativaa. Liian uskollisesti toteutettuina ne pitkästyttävät kuoliaaksi, liian modernisoituina taas muuttuvat ontoksi karnevaaliksi. Madridin kuninkaallisen teatterin tuotanto Claudio Monteverdin klassikosta Poppean kruunaus on onneksi täydellisessä tasapainossa.
  • Vanhojen flyygelien lumous Pianisti Aleksei Lybimov ei ole mikään autenttisuuden yliairut, mutta vaihtelun ja vanhojen sointivärien kaipuussa vuoksi hän halusi palata Claude Debussyn musiikin juurille, siihen miltä Debussy kuulosti 1900-luvun alussa. Sattumoisin Lybimov pääsi käsiksi kahteen erittäin hienoon, vanhaan flyygeliin: Bechsteiniin vuodelta 1925 ja Steinwayhin vuodelta 1913. Siitä heräsi ajatus levyttää Debussyn kaksi preludikirjaa näillä kahdella flyygelillä.
  • Gambahyveitä ja -paheita Bachin soolosellosarjoissa Brittiläinen sellisti Richard Tunnicliffe tunnetaan melkeinpä paremmin gambistina. Fretwork-gambayhtyeen nokkamiehenä hän on tarjoillut kuulijoille juoksevaa, kullanhohtoista gambahunajaa milloin minkäkin musiikin parissa. Nyt Tunnicliffe on levyttänyt barokkisellistien ylivertaisen suosikin, Bachin soolosellosarjat, ja soitossa on helppo kuulla gambavaikutteita - sekä hyvässä että pahassa.
  • Osmo Vänskä joutuu vielä treenaamaan Musiikkilehdistä olemme jo vuosia sitten saaneet lukea, että Minnesotaan loppusijoitettu kapellimestari Osmo Vänskä on kaukomailla alkanut kaivata juurilleen ja ryhtynyt siksi tosissaan treenaamaan klarinetinsoittoa. Vänskä oli klarinetistina kelpo pulttisoittaja ennen kuin alkoi vispaajaksi. Todelliseen testiin Vänskän instrumentalismi joutuu BIS-yhtiön uutuuslevyllä, jolla hän Minnesotan orkesterimuusikoiden kanssa soittaa Kalevi Ahon kamarimusiikkia.
  • Kelvoton äänitys tappaa baryton-innon Markus Kuikka on intohimoinen, taitava ja aikaansaapa muusikko, joka työllään ja innollaan nostaa tietoisuuteen soitinta nimeltä baryton. Tämä näppäiltävillä lisäkielillä höystetty gamban näköinen vekotin oli 1700-luvun muotioikku, jolle Joseph Haydn joutui nikkaroimaan musiikkia enemmän kuin olisi halunnut. Markus Kuikka on ollut kohtuullisempi ja tilannut uudet baryton-sävellykset toistaiseksi vain neljältä suomalaiselta nykysäveltäjältä. Kuten periodisoittimia ja nykymusiikkia yhdistävät projektit usein, tämäkin on taiteellisesti kiinnostava, mutta valitettavasti siitä tehty levy on kertakaikkisesti pilattu täysin kelvottomalla äänityksellä.
  • Huilukonserttoja kokolattiamattojen maasta Britannian 1900-luvun orkesterimusiikissa ei varsinaisesti juhlittu avantgardella. Elgarin perinne ja light music -suuntaus saivat aikaan, että sumujen saarten musiikissa kuuluu kokolattiamattojen pehmeys ja vetoisten ikkunoiden raikkaus, ei modernismi. Kun tämän orkesteriperinteen solistiksi otetaan huilu, joka ei varsinaisesti sovellu synkkään julistamiseen, syntyy keväisen kevyttä musiikkia, sellaista kuin huilisti Emily Beynonin uudella levyllä.
  • Kagelin peilitalossa Saksassa vaikuttanut postmodernin musiikin isoisä Mauricio Kagel on aina ollut minun mielestäni yhtä aikaa sekä ärsyttävä että kiinnostava. Kagel tasapainotti musiikkinsa tiukkaa yleisilmettä hupaisilla rytmeillä, maanläheisellä soittelulla ja nokkelilla lainauksilla, mutta niiden myötä musiikki salavihkaa vääntyi irvokkaaseen virnistykseen. Pahimmillaan Kagelin teokset ovat kuin kauhuelokuvakohtaus huvipuistossa. Parhaimmillaan ne ovat musikanttista leikkiä. Naxoksen uusi Kagelin huilumusiikille omistettu levy painottuu onneksi jälkimmäisiin.
  • Kypsä ja kevyt Mozart-ääni sopii ranskalaiseen ohjelmistoon Ranskalainen Véronique Gens tunnetaan parhaiten ranskalaisen barokkioopperan huippusopraanona sekä valovoimaisena Mozart-laulajana. Äänellisesti Gens on sopraano minun mieleeni: täsmällinen, kevyt, linjakkaasti fraseeraava ja silti ilmaisuvoimainen. Minun mieleeni on myös se, että vanhan musiikin lisäksi hän on nyt levyttänyt uudempaakin ohjelmistoa, Berliozin ja Ravelin lauluja.
  • Oopperatapaus Makropoulos Suomessa tämän hetken puhutuin ooppera on Jüri Reinveren Puhdistus, mutta hyvänä kakkosena tulee Leos Janacekin Tapaus Makropoulos. Yle välitti sen vastikään suorana Metropolitanista ja tähtiroolissa kuultiin Karita Mattilaa; syksyllä ooppera tulee myös Kansallisoopperaan, edelleen Mattilan tähdittämänä. Oopperafani voi parhaiten valmistautua syksyn oopperatapaukseen katsomalla tuoreen DVD-taltioinnin, joka on tehty Salzburgin musiikkijuhlilla viime vuonna ja tullut vastikään jakeluun myös Suomessa.
  • Loistavat urut tekevät kontrasteista sävyjä Urkuri Kari Vuolalla on syytä olla tyytyväinen kotiseurakuntansa urkuihin. Naantalin luostarikirkon barokkityyliset, keskikokoiset urut lienevät lajissaan Suomen parhaat. Vuolan uuden levyn otsikkona on "Kontrasteja", ja vaikka ohjelmisto toden totta häilyykin oudosti Buxtehuden ja suomalaisen nykymusiikin välillä, Naantalin urkujen ominaissointi antaa kontrastien taustaksi parahultaista yhtenäisyyttä.
  • Goldberg-muunnelmat levollisesti harmonikalla Liki kymmenen vuotta sitten harmonikkataiteilija Mika Väyrynen teki minusta kertaheitolla Bachin Goldberg-muunnelmien järkkymättömän ihailijan. Väyrysen virtuoosinen ja selväpiirteinen tulkinta todisti, että harmonikka on omiaan paljastamaan Goldberg-muunnelmien salat. Kaksisormioisen soittimen eriytyneet stemmat, palkeen aksenttimahdollisuudet ja kosketuksen ketteryys avasivat korvani musiikille, joka parhaidenkin pianistien ja cembalistien käsittelyssä helposti sameutuu. Nyt toinen suomalainen harmonikkataiteilija Janne Rättyä on tarttunut toimeen. Ja jälleen kerran lumoudun, mutta uudella tavalla.
  • Vivaldin räiskyvä alku 27-vuotias Antonio Vivaldi tuli Venetsian musiikkimarkkinoille ryminällä. Hänen opus ykkösensä sisälsi kaksitoista huippumuodikasta triosonaattia. Vivaldi noudatti Corellin esikuvaa sonaattien muodon suhteen, mutta toi persoonallisuuttaan voimakkaasti esiin rajuissa harmonioissa ja kauniisti kaareutuvissa melodioissa, jotka jo ennakoivat Vivaldin tulevia oopperamenestyksiä. Vivaldin Opus 1:tä on levytetty paljon, mutta L'Estravagante-yhtyeen uusi tulkinta lienee paras mitä on saatavilla.
  • Monityylisiä harmonikkatutkielmia Harmonikkataiteilija Bjarke Mogensen on saanut kotimaassaan Tanskassa aikaan samantapaista säpinää kuin nuori Kari Kriikku aikanaan Suomessa. Uudelle musiikille avoin ja ihmisenä mukava kansainvälisen tason solisti saa säveltäjät säveltämään, mikä kohottaa sekä solistin että hänen soittimensa arvoa ja asemaa. Eniten Bjarke Mogensen on tehnyt yhteistyötä kolmekymppisen Kasper Rofeltin kanssa, ja yhteistyön hedelmät on nyt dokumentoitu levylle, joka jälleen kerran saa minut intoilemaan tanskalaisen nykymusiikin laadusta.
  • Barokkioboen kaipuuseen Barokkioboe kuuluu suosikkisoittimiini, mutta valitettavasti sitä kuulee lähinnä ukko-Bachin kantaattien obligatoissa ja ykkösdivisioonan pikkusäveltäjien teoksissa. Onneksi nerokas uuden ajan airut Carl Philipp Emanuel Bach ymmärsi tilanteen, ja nikkaroi barokkioboelle laadukasta ohjelmistoa, jota Anna Starr ja Musica Poetica -yhtye nyt ovat levyttäneet.
  • Vaihtoehtomusiikkia natsiajan Saksasta Tatjana Blomen tuore levytys Gerhard Frommelin (1906-1984) kolmesta pianosonaatista avasi minulle aivan uuden musiikkiestetiikan. Musiikinhistoria on nimittäin aktiivisesti pyrkinyt unohtamaan ne säveltäjät, jotka tekivät työtään natsi-Saksassa eivätkä joutuneet pakenemaan rotunsa tai taiteensa takia. Schönbergin dodekafoniaa ja sarjallisuutta pidettiin 1950-luvulta alkaen poliittisesti korrektina, kun taas kaiken muun saksalaisen musiikin ylle lankesi fasismin varjo. Tämä on harmi, sillä esimerkiksi juuri Gerhard Frommel tarjosi aidosti omaperäisen vaihtoehdon sekä ekspressionismille, impressionismille että uusklassismille.
  • Valinnanvaraa kesähäihin! Levy-yhtiö Alba ja urkutohtori Jan Lehtola elättelevät kunnianhimoista toivetta, että hääparit oikeasti miettisivät, minkä musiikin tahdissa haluavat astella alttarille ja sieltä pois. Melartin, Kuula ja Mendelssohn ovat nättiä musiikkia eikä mitään vikaa ole hääparin suosikkitelevisiosarjan tunnarissa tai viimeisimmän Idols-voittajan hitissä, mutta onko tarjolla muitakin vaihtoehtoja? Kyllä on, ainakin nyt kun Jan Lehtola levytti tuplalevyllisen kotimaista uutta ja vanhaa häämusiikkia Helsingin Paavalinkirkon uruilla, ja vieläpä julkaisutti saman valikoiman Sulasolilla nuottivihoksi.
  • Kolmen sukupolven modernismia Levy-yhtiö Alba julkaisi uusimman levynsä viime viikonloppuna nykymusiikkifestivaali Tampere Biennalen yhteydessä. Julkaisupaikan syy oli selvä - levyn kolme säveltäjää vaikuttavat Tampereella ja edustavat kolmea eri sukupolvea. Mutta kun Tampere Filharmonia soittaa Usko Meriläisen, Jouni Kaipaisen ja Paavo Korpijaakon teokset, kuulijalle ei sentään tule maakuntahenkinen olo; lähinnä levy todistaa että suomalaiseen modernismiin lukeutuva musiikki on ollut hyvää jo kolme sukupolvea, ja että sillä on jatkuvuutta.
  • Paul Hillierillä on pieni ongelma Tanskalaistunut kuorokonkari Paul Hillier ja hänen vakioyhtyeensä Theatre of Voices ja Kööpenhaminan Ars Nova ovat julkaisseet eräänlaisen best of -kokoelman Arvo Pärtin kuoro- ja lauluyhtyemusiikkia. Joskus 90-luvun alussa Hillier oli taikasana, joka sai kaiken musiikin keskiaikaveisuista Pärtiin kuulostamaan juuri oikealla tavalla nykyaikaiselta. Viimeaikaisten levytysten perusteella olen huomannut, että vaikka Hillierin osaaminen on tallella, tanskalaiset muusikot eivät ole parhaita mahdollisia eikä Hillierin luomisvoimakaan aivan entisellä tasolla.
  • Ola Gjeilo käyttää paljon sokeria ja vähän suolaa Nuori norjalainen kuorosäveltäjä Ola Gjeilo muutti Yhdysvaltoihin vuonna 2001. Nimellisesti syynä oli opiskelu Juilliardissa, mutta veikkaan motiiviksi myös parempia markkinoita. Gjeilon musiikkia esittelevä uutuuslevy nimittäin osoittaa, että hän on hylännyt sointuisan mutta raikkaan pohjoismaisen nykykuorotyylin ja siirtynyt vieläkin sointuisampaan mutta ei kovin raikkaaseen tyyliin. Amerikassa suuriin sokerimääriin on totuttu, joten Gjeilo on noussut maan merkittävimpien kuorosäveltäjien joukkoon.
  • Varaa valita parhaat Kolmekymppinen kitaristi Patrik Kleemola on menestyksekkään kansainvälisen uransa aikana ennättänyt tilata jo yli kolmekymmentä uutta kitarateosta. Se on sellainen määrä, että uudelle soololevylleen Kleemola on voinut valita päältä parhaat kahdeksan. Niinpä levy muodostaa erittäin täyteläisen nykymusiikkiannoksen.
  • Knauerin flyygeli-Bach kilkattaa oudosti Joskus entisvanhaan, kun ei paremmasta tiedetty, oli muodikasta soittaa Bachin cembalokonserttoja modernilla konserttiflyygelillä. Näihin pyrintöihin riittävän ketterä orkesteri saatiin komentamalla filharmonisen sinfoniaorkesterin jousistosta takimmaiset pultit tauolle. Sebastian Knauerin ja Zürichin kamariorkesterin levytys Bachin suvun klaveerikonsertoista on toki edistynyt entisajoista, mutta tuntuu silti ummehtuneelta.
  • Silkinpehmeä oboe Reilun tunnin mittainen levy pelkkää säestyksetöntä oboensoittoa saattaa äkkiseltään tuntua yhtä houkuttelevalta ajatukselta kuin sama aika liian tiukkojen vappuilmapallojen puhaltamista. Mutta kun asialla on maailman paras oboisti Céline Moinet, tunti sujuu ilmavasti ja kauniisti. Näin silkinpehmeää, lumovoimaista sointia kuuntelisi pidempäänkin.
  • Toimiva barokkilevykonsepti Makedonialainen viulisti Emilio Percan on löytänyt uudelle levylleen kiinnostavan barokkisäveltäjänimen. Giovanni Pianilta on säilynyt jälkipolville vain vihkollinen viulusonaatteja, mutta niiden laatu kyllä riittää yhden levytysprojektin motiiviksi.
  • Tai Murray ottaa Ysaÿen henkilökohtaisesti Eugène Ysaÿen sooloviulusonaatit ovat mitä viulistisinta musiikkia. Aikansa suurin viuluvirtuoosi Ysaÿe sävelsi ne vanhoilla päivillään kuin perinnöksi uuden ajan viulisteille. Niihin on tislattu koko sooloviulismin perinne ja viulunsoiton kulttuuri, mutta myös improvisatorisuutta ja vapautta. Pitkään pidin Thomas Zehetmairin hermoherkkää levytystä vuodelta 2004 parhaana Ysaÿe-tulkintana, mutta lähes yhtä lailla minut hurmaa nuori chicagolainen viulisti Tai Murray debyyttilevyllään.
  • Harmonikka ilmanraikastajana Parin viime vuoden aikana olen suuresti innostunut tanskalaisesta nykymusiikista, jota maailmalle ansiokkaasti levittää Tanskan kansallinen levy-yhtiö Dacapo. Tanskalaiset eivät raahaa mukanaan yhtä raskasta modernismin painolastia kuin suomalaiset, ja aivan erityisen kevyeksi nykymusiikkiannokseksi osoittautui Dacapon tuore levy, jolla harmonikkatähti Bjarke Mogensen soittaa neljä tanskalaista harmonikkakonserttoa.
  • Joyce Yang on yhtä aikaa tulinen ja mekaaninen Joyce Yangin ensimmäinen kappale debyyttilevyltään on Scarlattin haikea sonaatti d-mollissa. Ensimmäiseksi kappaleeksi se on hyvä valinta, juuri sopivan rauhallinen. Jo heti seuraavassa kappaleessa hän esittelee erinomaisia teknillisiä taitojaan, mikä jatkuukin koko levyn ajan.
  • Eteerinen äänitys viimeistelee hienon Ravel-levyn Venäläinen Anna Vinnitskaja on jo taiteellisesti niin arvostettu nuori pianisti, että uuden levyn kanteen ei tarvita iltapukukuvaa, intensiivinen tuijotuskuva riittää. Uusi, Ravelin kauneinta pianomusiikkia sisältävä levy on jo kolmas, jonka Vinnitskaja on tehnyt arvostetulle Naïve-yhtiölle. Uraan on selvä syy - Vinnitskajan kosketuksessa on pianon menneen kulta-ajan taikaa.
  • Tuubaviihdettä - sitäkin on Täällä Uudet levyt -ohjelmassa olen aina suuresti ihastellut pohjoismaisten naapuriemme kansainvälisiä vaskipuhallintähtiä. Ruotsalaisilla on trumpettiguru Håkan Hardenberger ja pasuunavelho Christian Lindberg, mutta Norja pistää homman isolleen - heillä on tuubapäällikkö Øystein Baadsvik. Uudella potrettilevyllään Baadsvik soittaa modernia viihdeklassista suuren puhallinsinfoniaorkesterin solistina, mutta tilaa on myös parille yllätykselle. Ensimmäinen saadaan heti alkuun, kun Baadsvik soittaa didgeridoota omassa kappalessaan Did you do?, joka yltyy varsin letkeään svengiin.
  • Kerrankin hauskaa klassista! Kevään kunniaksi Uudet levyt -ohjelman huojuvasta levypinosta löytyi viimeinkin levyllinen aidosti hauskaa klassista musiikkia: Santiago-jousikvartetti ja kitaristi Ahmed Dickinson Cardenas ovat levyttäneet Leo Brouwerin, Miguel Del Aguilaa ja Javier Alvarezin kappaleita otsikolla Latin Perspective. Kyse ei kuitenkaan ole leimallisesti latinoklassisesta, vaan ihan yleisellä tasolla kiinnostavasta musiikista.
  • Avara akustiikka auttaa Faustin viulismia Saksalainen viulisti Isabella Faust on vastikään levyttänyt hyvin omalaatuisen viulukonserttoparin: Bergin ja Beethovenin konsertot. Ennakkokäsitykseni perusteella nämä teokset sopivat Faustin soittotyylille mahdollisimman huonosti, koska hän kaikesta romanttisesta puristuksesta huolimatta tapaa soittaa ohuesti, ikään kuin kielen ja jousen kontakti olisi karhea ja epävarma. Onneksi levy ei ole niin työläännyttävä kuin pelkäsin.
  • Kirkastettua myöhäisromantiikkaa Musiikin tohtori Anu Vehviläinen on ennättänyt Karol Szymanowskin pianoteosten kokonaislevytyksessä toiseen levyyn. Vehviläinen teki väitöstyönsä Szymanowskin soolopianotuotannosta, joten oppineisuutta riittää. Onneksi akateemisuus rajoittuu kattavaan levyesittelytekstiin - itse musiikissa tohtorinhattu ei kiristä päätä, vaan Vehviläinen pitää itsensä muusikkona.
  • Maisky on Espanjassa kotonaan Minun on aina ollut vaikea suhtautua sellisti Misha Maiskyn ulkoiseen olemukseen. Kun Maisky parta suittuna, kiharapehko taiteellisuutta uhkuen, valkoinen paita napaan asti auki ja kultaketju välkkyen poseeraa levykansissa, hän näyttää baltialaiselta uusrikkaalta, mikä hän tavallaan onkin. Hämmentävää kyllä Maiskyn uutuuslevy Espana! oli ensimmäinen, jota kuunnellessa pääsin epäolennaisten ulkomusiikillisten tekijöiden yli, ja ymmärsin että mieshän on loistava muusikko.
  • Italia on muotia Italialainen musiikki oli aivan erityisen muodikasta 1700-luvun Lontoossa. Sen ajan vääräleuat ilkkuivat, että jos muusikko haluaa kehittyä taiteilijana, hän menee Italiaan, mutta jos muusikko haluaa rahaa, hän menee Englantiin. Eivät kaikki Italian emigrantit Englannissa menestyneet, mutta parhaat kuitenkin, ja heidän musiikkiaan esittelee L'Avventura Londonin uusi levy, jonka nimikappaleen An Italian rant äsken kuulimme. Levyn ohjelmistossa on brittien rakastamia viuluvirtuooseja Vivaldia, Geminiania ja Corellia sekä muutama tuntemattomampi suuruus.
  • Kuka oli Schnittke? Molinari-kvartetti on tarttunut harvinaiseen haasteeseen ja levyttänyt Alfred Schnittken kaikki neljä jousikvartettoa. Vaikka säveltäjä on merkittävä ja teokset laadukkaita, viime vuosikymmeneltä muistan ainoastaan Kronos-kvartetin suttuisen ja Chilingirian-kvartetin paatoksellisen levytyksen. Molinari-kvartetti on tehtävänsä tasalla ja päivittää näkemyksemme siitä, kuka kumma oli Alfred Schnittke.
  • Pianisti Hough säveltää ilman ennakkoluuloja Minä tunnen pianisti Stephen Houghin lukemattomista Proms-konserteista sekä sellotähti Steven Isserlisin vakituisena soittokumppanina. Niinpä oli aikamoinen yllätys, että BIS-yhtiö levy esitteli Houghin myös säveltäjänä, ja vieläpä varsin monipuolisella ohjelmistolla. Sävellykset pianosonaatista kamarimusiikin kautta sellokonserttoon todistavat, että konserttipianistin ura on antanut Houghille monipuoliset eväät myös sävellystyöhön.
  • Perusteltuja taukoja hiljaisuudessa Gian Francesco Malipiero kuuluu samaan Italian kultaiseen säveltäjäsukupolveen kuin Respighi ja Casella. Kymmenien käyttökelpoisten oopperoiden lisäksi Malipiero nikkaroi seitsemäntoista sinfoniaa, jotka hiljattaisten levytysten perusteella ovat hieman väkinäisesti sinfonian muotoon pakotettuja. Naxos-yhtiön uusi levytys osoittaa, että parhaimmillaan Malipiero oli vapaasti assosioivissa orkesteriteoksissa, joita hän sävelsi kahdella otsikolla: Impressioni dal vero (Kuvia elämästä) ja Pause del silenzio (Taukoja hiljaisuudessa).
  • Lontoon-Bachin tunteikas requiem Harmonia Mundi tarjoaa pääsiäisviikon musiikiksi kiinnostavaa uutuutta. Johann Christian Bachin Requiem ja Miserere eivät tietenkään ole hänen isäukkonsa passioiden veroista hiljentymismusiikkia, mutta vetoavat kuulijaan samalla tavalla kuin Mozartin Requiem. Kun eleganttia klassismia edustava säveltäjä tarttuu suuriin, synkkiin tunteisiin, musiikki saa jännittäviä piirteitä.
  • Ondinella taas loistava kuorolevy Baltiasta Levy-yhtiö Ondine on ottanut asiakseen julkaista maailman parhaiden kuorojen tulkitsemaa vokaalimusiikkia. Suomessa ei ole maailman parhaita kuoroja, mutta Ondine on nokkelasti kääntänyt korvat Baltiaan. Viimeksi kehuin Latvian radiokuoron Vasks-levyn maassta taivaisiin, ja lähes yhtä huikea on Viron filharmonisen kamarikuoron uutuuslevy.
  • 1900-luvun musikaalisimmat sellokonsertot Sellisti Christian Poltéran uusi konserttolevy osuu ohjelmistoltaan napakymppiin. Levyn teokset on valittu hämmästyttävän tarkasti siten, että kuulijalle syntyy mielikuva sekä yhtenäisyydestä että vaihtelusta. Frank Martinin, Arthur Honeggerin ja Othmar Schoeckin sellokonsertot edustavat sitä keskieurooppalaista 1900-luvun alkupuolen tyylisuuntaa, joka ei ole ekspressionistinen, impressionistinen, myöhäisromanttinen, uusklassinen saati avantgardistinen, vaan perinteisen musikaalinen.
  • Kuinka rouheasti voi Tshaikovskin konserton soittaa? Ranskalainen viulisti Laurent Korcia ei kuulu varauksettomiin suosikkeihini. Hänen kiistämätön rohkeutensa kärsii usein soiton rosoisesta, hartsinpölyisestä yleisilmeestä. Naïve-yhtiön uutuuslevyllä Korcia kuitenkin esiintyy edukseen. Kiitos kuuluu nokkelasti valitulle konserttoparille: harvinaisemmassa Korngoldin konsertossa Korcian hyveet korostuvat, kun taas puhki soitettuun Tshaikovskin konserttoon hänen paheensa antavat aivan uutta näkökulmaa.
  • Tältä kuulostaa klassismi parhaimmillaan Levy-yhtiö Ondinea voi onnitella siitä, että se muutama vuosi sitten teki sopimuksen newyorkilaissyntyisen alttoviulistin David Aaron Carpenterin kanssa. Elgarin, Schnittken ja Berliozin jälkeen on tullut kolmannen levyn aika, joka sisältää kolme huippukiinnostavaa teosta: 1700-luvulla eläneen Joseph Martin Krausin kaksi alttoviulukonserttoa ja konserton alttoviululle, sellolle ja orkesterille.
  • Käyrätorvi soi täydellisesti ja kovaa Käyrätorven suurnimi Marie-Luise Neunecker näyttää lakatut kyntensä Brahmsin ja Ligetin triojen parissa. Kalevi Ahon Solo X puolestaan on sen luokan ulkoilmamusiikkia, että on pideltävä hatusta kiinni.
  • Japanilaissäveltäjä ei pelkää leikkiä Tämä levyerikoisuus sisältää japanilaisen Mari Takanon teoksia. Bis julkaisi ensimmäisen Takano-levyn kymmenen vuotta sitten, mikä herätti laajaa kansainvälistä kiinnostusta. Erikoista, että seuraavan levyn julkaisemiseen meni melkein kymmenen vuotta. Nuotitkin on saatavissa vain käsikirjoituksina.
  • Renée Fleming osaa ranskansa Maailman merkittävimpiin laulajiin lukeutuva sopraano Renée Fleming on levyttänyt kokoelman teoksia eniten rakastamallaan kielellä, ranskalla. Kuulemme hienot tulkinnat Maurice Ravelin, Olivier Messiaenin ja Henri Dutilleux’n keskeisistä teoksista.
  • Debussyn laulut vuotavat Taas tuli todistettua, miten laulajat jakavat mielipiteitä. En pidä lainkaan siitä, että sopraano Natalie Dessayn ääni tuntuu vuotavan. Joku toinen voisi sanoa, että hän juuri sillä tavalla tavoittaa Claude Debussyn laulujen unelmoivan maailman. Mutta ei, en taivu.
  • Kaksi kontratenoria löysi toisensa Eipä usein tule eteen duettolevyä kontratenoreille. Sellaisen ovat tehneet Philippe Jaroussky ja Max Emanuel Cenčić. Jaroussky on se suurempi tähti, mutta Cenčić erottuu tummemman ja paremmin fokusoidun äänensä ansiosta.
  • Sellisti pysäyttää ajan Sellisti Johannes Moser on yksi ikäpolvensa kysytyimmistä sellisteistä. Hänellä on kotelossaan arvostettu Echo-klassik-palkinto ja kokemusta maailman tärkeimmiltä konserttiareenoilta. Debyytti Berliinin filharmonikoiden edessä tapahtui viime syyskuussa.
  • Tasalaatuista taustamusiikkia Levy-yhtiö Pilfink, Itä-Suomen lahja vähäväkisille taidemusiikkimarkkinoillemme, on kiinnittänyt talliinsa maamme ykköstrumpetisti Jouko Harjanteen, ja nyt levyjä pusketaan markkinoille tasaisen varmaa tahtia. Laatukin on pysynyt tasaisen varmana, vaikka luovuudesta Harjannetta ei välttämättä voi kehua. Uusin levy "Soirée à la francaise" pelaa varmaan päälle sekä ohjelmistossa että tulkinnoissa.
  • Cincinnatin orkesteri liittyy omakustantajien joukkoon Cincinnatin sinfoniaorkesteri on liittynyt siihen alati kasvavaan huippuorkesterien joukkoon, joka julkaisee levynsä itse. Kehitykseen on monta syytä: kansainvälisten levy-yhtiöiden toiminta on kaventunut, studiolevytysten tekeminen on kallistunut mutta konserttitaltiointien tekeminen helpottunut - ja läsnäolo musiikkimaailmassa myös levyjen kautta pysynyt yhtä tärkeänä kuin aina. Meitä suomalaisia saattaa mairitella, että uusin cincinnatilaisten työllä ja tuskalla omakustantama levy sisältää peräti kaksi suomalaista nykymusiikkiteosta, Aulis Sallisen Sinfonian nro 8 ja Esa-Pekka Salosen Gambitin.
  • Anonymous 4 kestää aikaa Anonymous 4 -lauluyhtyeen neitokaiset ovat suunnilleen Emma Kirkbyn ikäisiä. Heillä on takanaan jo reilu neljännesvuosisata keskiaikaisen musiikin kirkasäänistä veisuuta. Kvartetti ehti välillä olla pari vuotta tauolla, mutta palasi uudella innolla, mistä todistaa myös heidän uusin levynsä. Keskiajan tunnetuimpiin lukeutuvasta musiikkikokoelmasta Las Huelgas -koodeksista on taas löytynyt uutta laulettavaa, ja Anonymous 4 tulkitsee sitä yhtä sulokkailla enkeliäänillä kuin ennenkin.
  • Bo Hansson osaa geneerisen pohjoismaisen kuorosoinnin Ruotsalainen Bo Hansson ei ole maansa arvostetuin taidemusiikkisäveltäjä, mutta kuoropiireissä hänet tunnetaan sekä Ruotsissa että maailmalla. Kuusikymppinen musiikin monitoimimies ja entinen jazz-kitaristi saa yllin kyllin sävellystilauksia, ja Hyperion-yhtiön julkaisema uutuuslevy kertoo syynkin: Hansson hallitsee geneerisen, miellyttävän, pohjoismaisen kuorosoinnin.
  • Liian alkuperäinen barokkiooppera? Uudet levyt -ohjelmassa olen kerta kerran jälkeen hurmaantunut loistavista barokkioopperatuotannoista, jotka on musiikinystävien riemuksi vieläpä saatettu DVD:lle. Menneen ajan unohdettu taiteenlaji on noussut uuteen kukoistukseen, kun moderni dramaturgia ja huumori ovat näyttäneet barokkioopperan nyky-yleisölle kiehtovassa ristivalotuksessa. Pariisin Champs-Élyséen teatterin tuotanto Vivaldin oopperasta Orlando furioso osoittaa kuitenkin, että barokkiooppera voidaan myös pilata, esimerkiksi liialla autenttisuudella.
  • Emma Kirkby on alkanut mäkättää Arvostettu BBC Music Magazine listasi hiljattain Emma Kirkbyn maailman sopraanoiden kaikkien aikojen kärkikymmenikköön. Se on suuri saavutus vanhan musiikin spesialistilta, joka ei ole kerännyt irtopisteitä oopperalavoilta. Kirkbyn ura on kieltämättä vertaansa vailla. Kirkkaalla, kevyellä ja suoralla äänellään hän lähes yksin määritteli renessanssi- ja barokkilaulannan ihanteet jo kolmekymmentä vuotta sitten. Valitettavasti nykyään, 63-vuotiaana, Kirkby ei enää ole entinen, enkelimäinen itsensä, ja uusi levyllinen Montéclairin soolokantaatteja on paikoin työlästä kuunneltavaa.
  • Thoresenin fuusiomusiikki palkittiin hyvästä syystä Vuonna 2010 norjalainen kuusikymppinen säveltäjä Lasse Thoresen voitti pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnon vokaalisekstetillään Opus 42. Palkinto ei ole mikä tahansa kunniakirja vaan pohjoismaiden merkittävin tunnustus ja reippaat 40 000 euroa rahaa. Norjalainen Lindberg Lyd on nyt julkaissut teoksesta levytyksen, joten suuri yleisö pääsee viimeinkin ihastelemaan, kuinka etevä teos palkinnon sai.
  • 2010-luvun Hilliard Ensemble tulee New Yorkista Yleensä renessanssin vokaalipolyfoniaa esitettäessä pikkuvirheet sutataan ja epäyhtenäisyys häivytetään tuplaamalla tai mieluummin triplaamalla stemman äänet. Harvassa ovat ne yhtyeet, jotka saavuttavat rikkeettömän puhtauden ja yhtenäisyyden yhdellä äänellä stemmaa kohti. Yksi näistä harvinaisuuksista on New York Polyphony, jonka levy-yhtiö BIS on kaapannut talliinsa.
  • Melankolisen kaunis muistolevy Montserrat Figuerasille Sopraano Montserrat Figueras menehtyi viime vuoden marraskuussa syöpään, pitkään taisteltuaan, perheensä ympäröimänä. Menetys oli suuri myös vanhan musiikin ystäville, jotka monta kymmentä vuotta saivat nauttia Figuerasin täyteläisestä äänestä ja sielukkaista tulkinnoista. Onneksi ja lohdutukseksi Figuerasin ura on dokumentoitu levylle poikkeuksellisen kattavasti. Tästä materiaalista Figuerasin puoliso Jordi Savall on surutyökseen koostanut kahden levyn muistopaketin.
  • Uskottavampaa oopperaiskelmää kuin yleensä Suomalaisten oopperatähtien tangolevyt ja viihdeviritykset aiheuttavat yleensä verratonta myötähäpeää. Isolla äänellä ja vielä isommalla vibratolla pilataan iskelmien välittömyys, yksinkertaisuus ja aitous. Jostain syystä viihdelaulanta luonnistuu espanjalaisilta ja latinalaisamerikkalaisilta oopperatähdiltä paljon pakottomammin. Placido Domingo veteli hiljattain espanjalaisia copla-iskelmiä kuin rutinoitunut keikkalaulaja, ja aivan yhtä vakuuttava on tenori Roberto Alagna, jonka uusin levy Pasión sisältää eteläamerikkalaista iskelmää.
  • Pienimuotoista, suurisydämistä Musiikki tapaa parhaiten säilyä rikkaiden instituutioiden hulppeissa kirjastoissa. Tämän takia esimerkiksi 1500-luvun musiikista on nykyaikaan välittynyt vääristynyt kuva - ikään kuin musiikki olisi elänyt vain katedraaleissa ja hoveissa. Stile antico -lauluyhtyeen ja Fretwork-gambayhtyeen uutuuslevy korjaa mielikuvaamme osoittamalla, että kaunista musiikkia laulettiin ja soitettiin myös yksityiskotien rauhassa.
  • Håkan Hardenbergerin ikivihreät hurmaavat myös levyllä Ruotsalainen trumpetistitähti Håkan Hardenberger ja jousiorkesteri Academy of St. Martin-in-the-Fields kävivät pari viikkoa sitten Helsingin Musiikkitalossa hurmaamassa yleisöä ikivihreillä herkkumelodioilla. Projekti on totta kai saatettu myös levylle, ja hyvä niin, koska puhki soitettuihin hittisävelmiin on tartuttu tavallista huolellisemmin, asenteella jossa tuntuu taloudellisen potentiaalin lisäksi myös taiteellinen näkemys.
  • Elämäniloinen musiikkijuhla Ranskalainen Amarillis-barokkiyhtye on levyttänyt Johann Christian Bachin viisi kvintettoa ja yhden seksteton, ja kerrankin levyn otsikko pitää minkä lupaa - tämä tosiaan on "A Music Party" (Musiikkijuhla).
  • Flyygelistä syvyyttä Händelin sarjoihin Uudet levyt -ohjelmassa pysyttelen yleensä tyylinmukaisen periodisoitannan kannalla, mutta poikkeuksiakin on. Yksi aivan erinomainen poikkeus on Lisa Smirnova soittamassa Georg Friedrich Händelin cembalosarjoja Steinwaylla. Tuplalevyn esipuheessa Smirnova ei pyytele anteeksi. Hän sanoo suoraan, että hänen mielestään moderni konserttiflyygeli tuo Händelin sarjoihin hurmaavaa syvyyttä ja ymmärrystä. Tämän sanottuaan Smirnova soittaa väitteensä todeksi.
  • Ei pelkkää BISiä Sinfonia Lahti on leimautunut vahvasti levy-yhtiö BISiin, mutta mitään virallista yksinoikeussopimusta ei ole. Orkesterin uusimman levyn on julkaissut ranskalainen Mirare-yhtiö, ja vaikka yhteinen kokemus puuttuu, tulos on laatuunkäypää, kansainvälistä musiikkituotantoa.
  • Pienempi kokoonpano ei vähennä Ahon sinfonioiden tehoa Kalevi Aho tunnetaan lukuisista järeistä, intensiivisistä ja paikoin meluisista sinfonioistaan. Sinfoniasarjan rinnalla Aho on säveltänyt myös kolme pienimuotoisempaa kamarisinfoniaa jousiorkesterille. Tapiola Sinfoniettan ja BIS-yhtiön levy osoittaa, että vaikka kokoonpano on pienempi, Ahon intensiteetti pysyy.
  • Goldbergien gambaversio haastaa Fretworkin Bachin Goldberg-muunnelmat kuuluvat suosikkimusiikkiini, ja siksi olen täällä Uudet levyt -ohjelmassa vuosien ajan pitänyt erityistä huolta siitä, että niiden levytykset esitellään ja arvioidaan tuoreeltaan. Gambayhtye Fretworkin versio ilmestyi jo viime vuoden puolella, mutta jäi minulta harmillisesti huomaamatta - mutta onneksi hyvä musiikki ei happane kuukaudessa tai parissa.
  • Adagio-levyn solistina Turun tuomiokirkko Sony Classical -yhtiön Suomen-konttori julkaisi Turun filharmonisen orkesterin Adagio-levyn jo syksyllä, mutta sain sen käsiini vasta aivan hiljattain. Sony ilmeisesti panostaa enemmän Idols-tähtien lanseeraamiseen kuin klassisen musiikin promootioon. Levyn otsikkoa on silti työstetty huolella - "The Most Beautiful Adagios" on kuin tehty supermarkettien halpamyyntiin.
  • Tulkinta ja teosvalinnat synnyttivät hienon debyyttilevyn Vaikka viulisti Mikhail Simonyanin DG-debyyttilevyn konsertot tulevat eri puolilta maapalloa, ne ovat jollakin tapaa sukulaissieluja. Taaksepäin katsovina 1900-luvun teoksina nämä armenialaisen Aram Hatshaturjanin ja amerikkalaisen Samuel Barberin sävellykset onnistuvat hyödyntämään perinnettä ja paikallisia aineksia.
  • Suurella kammalla löytyi espanjalaisia lauluja Sopraano Patricia Petibon on julkaissut espanjalaiseksi mainostetun levyn, jonka espanjalaisuuskäsite leviää Ranskaan, Brasiliaan ja Kolumbiaan saakka tarkoittaen kai jotakin romanttista kevyteksotiikkaa tai ”ei-saksalaisuutta”.
  • Näin syttyy kamarimusiikin loiste Ensemble Kheops -nimiseen kokoonpanoon kuuluvat Suomessakin vierailleet muusikot käyrätorvensoittaja Hervé Joulain ja klarinetisti Ronald van Spaendonck. Joukko voi tarvittaessa kasvaa yhdentoista soittajan kokoiseksi.
  • John Cagen lyömäsoitinteokset ovat aikansa lapsia John Cage oli se bizarri amerikkalainen, jonka tunnetuin teos lienee 4’33”, teos jossa lavalle saapuva pianisti ei soita nuottiakaan. Kaksikymmentä vuotta sitten kuolleen Cagen tuotanto on valtava. Neljännesvuosisadan ajan on jatkunut suuri ponnistus levyttää kaikki hänen teoksensa – näinä vuosina vuorossa ovat lyömäsoitinteokset, joista ensimmäisellä levyllä kuullaan teoksia nimeltä ”Imaginary Landscape” ja ”Credo in US” eri versioineen.
  • Kuunnelkaa hyvät ihmiset La Bellissimaa Yksi viime vuosikymmenen sopraanotapauksista on ollut venäläinen Anna Netrebko, ”La Bellissima”, joka ylimaallisen kauniin äänensä ja kasvojensa ansiosta pitää asemansa DVD-oopperoiden ja megagaalojen vakiotähtenä.
  • Laulajat juhlivat suositussa Glagoliittimessussa Jälleen on ilmestynyt uusi levytys Leoš Janáčekin suosikkiteoksista, Glagoliittimessusta ja sinfoniettasta. Esiintyjäkiinnityksistä erottuvat vahvat laulajat - sekä solistit että Henryk Wojnarowskin valmentama Varsovan filharmoninen kuoro.
  • Itämainen eksotiikka löysi sointinsa Ranskalainen Les Siècles -niminen orkesteri soittaa François-Xavier Rothin johdolla herkullisen kokoelman itämaista eksotiikkaa tavoittelevia sävellyksiä. Pääteos on Igor Stravinskyn Tulilintu, minkä lisäksi mukana ovat muun muassa Alexandre Glazunovin Saraseenien tulo, Christian Sindingin Danse Orientale, Anton Arenskin Egyptin öitä ja Edvard Griegin Pikku peikko pianosarjasta Lyyrisiä kappaleita.
  • Mehevän rytmikäs orkesterisäveltäjä Ruotsista Viime vuosina olen tullut siihen tulokseen, että moderni konserttimusiikki pelastetaan teoksilla, joissa on vahva rytminen draivi, raikas mutta aavistuksen tonaalisuuteen nojaava harmonia sekä mielikuvituksellisesti, korvia huumaavasti käytetty orkesteri. Kaikki tämä pitää vieläpä tehdä omalla äänellä. Ruotsalainen Anders Hillborg on yksi harvoista tällaisen musiikin osaajista, mutta ihme kyllä Ruotsista löytyy samaa lajia toinenkin - Tobias Broström.
  • Uuden yleisön kouluttamista - vai ehdollistamista? Levy-yhtiö Naxos on keksinyt nokkelan ja kauniin tavan hyödyntää laajaa katalogiaan. Se on alkanut paketoida klassista musiikkia lapsille sarjassa, joka käynnistyy levyllä My First Classical Album. Samalla konseptilla on koottu levyt myös pianomusiikista, Mozartista ja Beethovenista.
  • Youtube-ilmiön Beethoven-sykli EMI Classicsin kunniaksi on sanottava, että yhtiö seuraa nykyistä mediatodellisuutta tarkasti. Yhtiön uusinta pianistikiinnitystä HJ Limiä ei valittu kilpailumenestyksen vaan Youtube-menestyksen perusteella. Verkkoon ladattu parin vuoden takainen Baselin-konsertti sai aikaiseksi niin valtavan tietoliikenteen, että EMI vakuuttui Limin fanipohjasta ja karismasta. Valitettavasti EMI valitsi Limin debyyttiprojektiksi Beethovenin pianosonaattien kokonaislevytyksen, mikä ei parhaalla tavalla hyödynnä Youtube-karismaa.
  • Georghiun kunnianosoitus Callasille ei sorru matkimiseen EMI Classicsin suurin tähti on Angela Georghiu ja hyvästä syystä. Karismaattinen, kuvankaunis sopraano tekee näyttäviä rooleja maailman tärkeimmillä oopperalavoilla, saa mediahuomiota lemmenhuolillaan ja levyttää säännöllisesti sekä kokonaisia oopperoita että aariakokoelmia. Georghiun uuden levyn otsikoksi EMI on rohjennut laittaa "Homage to Maria Callas". Kyse ei ole vain kunnianosoituksesta vaan myös markkinoinnista, Georghiun nostamisesta Callasin rinnalle.
  • Romanttista Bartókia Kanadalainen viulisti James Ehnes levytti jokin aika sitten Bartókin viulukonsertot, ja projekti jatkuu nyt saman säveltäjän viulusonaateilla ja -rapsodioilla. Ehnesiä on kehuttu aikamme Jascha Heifetziksi, mutta tämän levyn perusteella jättäisin vertailut sikseen. Heifetz oli suoraviivainen, hermoherkkä virtuoosi kun taas Ehnes on romanttinen, täyteläisellä vibratolla soittava tyyliniekka.
  • Uusi manner, vanhentuneet barokkimetkut Amerikan periodiylpeys Philharmonia-barokkiorkesteri oli kymmenisen vuotta sitten yksi merkittävimmistä vanhan musiikin yhtyeistä. Sen levytyksiä soitettiin täällä Suomen Yleisradiossa taajaan, mikä osaksi johtui siitä, että Yhdysvaltoihin ei silloin tarvinnut maksaa esityskorvauksia. Philharmonia-barokkiorkesterin tuore levytys Vivaldin Vuodenajoista osoittaa, että aika entinen ei koskaan enää palaa - joukkio on taantunut tekemään tusinatulkinnan.
  • Eliittikokoonpano soittaa Bachinsa taitavasti Maailman parhaisiin lukeutuva vanhan musiikin kokoonpano Freiburgin barokkiorkesteri on ottanut haasteen vastaan ja levyttänyt Bachin suursuosikit, neljä orkesterisarjaa. Millä eväillä liittyä levytysperinteeseen, jossa kilpailevat Tafelmusikin, Musica Antiqua Kölnin, Akademie für Alte Musik Berlinin, Boston Baroquen tai La Petite Banden kaltaiset jättiläiset?
  • Maurice Ravelin pianomusiikista syntyi täydellinen levytys Steven Osbornen levylle on satanut ylistyksiä, joihin on helppo yhtyä. Maurice Ravelin pianomusiikki vaatii monipuolista muusikkoutta, johon kuuluvat erinomainen tekniikka, rikas fantasian ja sointivärien taju sekä taito luoda dramaturgisesti kestäviä kokonaisuuksia väliin hankalistakin aineksista.
  • Meksikolaissäveltäjä kirjoitti kuusi hienoa jousikvartettoa Meksikolainen nykymusiikki on ollut minulle täysin valkea alue, joten en ollut koskaan kuullutkaan maan merkittävimmästä nykysäveltäjästä Mario Lavistasta (s. 1943). Olipas hyvä että aukko tuli paikattua, sillä hänen jousikvartettonsa ovat upeaa musiikkia.
  • Englanninkielisiin yksinlauluihin löytyy oikea tunnelma Yksi Britannian arvostetuimmista laulajista, mezzosopraano Sarah Connolly, on esittelee uutuuslevyllään valikoiman maansa parhaita yksinlauluja. Levyn ohjelmisto ulottuu 1920-luvun kultakaudesta Richard Rodney Bennettin sarjaan, jonka foxtroteissa ja tangossa Connollystä kuoriutuu viettelevä kabaréelaulaja.
  • Bach voi soida ällöttävästi Klassikkolevytysten ääressä yritän unohtaa luutuneet käsitykseni ja olen valmis niiden murtamiseen. Olen suvaitsevainen Bachin kuuntelija ja minulle sopii sen soittaminen modernilla konserttiflyygelillä (jopa 1980-luvun Yamahalla).
  • Tervetuloa, kärsimys! Uudella levyllä kuullaan 1700-luvulla syntyneitä lamentaatioita, joiden esikuvana on Palestrinan kaksi sataa vuotta aiemmin luoma vanhurskas tyyli. Musiikin vanhanaikaisuus ja toisaalta ajanmukaiset oopperavaikutteet tekevät siitä kiehtovan historiallisen saarekkeen.
  • Purcell-fuusiota hifiäänellä Brittiläinen levy-yhtiö Linn Records ratsastaa jo nimensä puolesta korkealaatuisen mutta persoonallisen brittihifin maineella. Yhtiön levyt soivat yleensä varsin makoisasti, ja aivan erityisen hyvin Linnin äänifilosofia sopii Henry Purcellin triosonaatteihin, joita uudella levyllä soittaa Retrospect-trio.
  • Vänskän "uusi" Sibelius-sykli Kapellimestari Osmo Vänskä on Minnesotan orkesterin kanssa viimeinkin saanut käynnistettyä Sibeliuksen sinfonioiden kokonaislevytyksen sinfonioilla kaksi ja viisi. Vastaavan kokonaislevytyksen Vänskä teki jo lahtelaisten kanssa viitisentoista vuotta sitten, mutta tokihan iso amerikkalainen orkesteri on parempi kuin nousukiitoiset lahtelaiset ja tokihan tulkinta kypsyy. Mutta ei se kypsy, tai ainakaan totuus ei ole yksioikoinen.
  • Herkkuja Rautavaaran makkarakoneesta Ondine-yhtiö jatkaa sitkeästi Einojuhani Rautavaaran musiikin saattamista levylle, ja mikäs on jatkaessa, kun Rautavaara voimansa tunnossa edelleen säveltää tasalaatuista, muhevasti soivaa orkesterimusiikkia. Sellaista ovat uudenkin levyn pääteokset, toinen sellokonsertto "Towards the Horizon ja lyömäsoitinkonsertto "Incantations".
  • Sellon ja teorbin sointihurmaa Puolituntematon divaritason säveltäjä Giovanni Benedetto Platti löysi 1700-luvun alussa niin sanotun vihreän oksan erään rikkaan kreivin hovista. Kreivi soitti intohimoisesti selloa, joten Platti sävelsi hänelle soitettavaa, ja hyvä että sävelsi. Plattin sonaatit ole maailman nerollisinta musiikkia, ja puisevasti soitettuna niiden olisi ollut parempi jäädä arkistoihin pölyä keräämään. Sellisti Sebastian Hessin ja luutisti Axel Wolfin tulkintana tämä musiikki kuitenkin elävöityy ehkäpä barokin sielukkaimmaksi hovimusiikiksi.
  • Innostava paluu lastenkamarimusisointiin Minua vanhemmat suomalaisen nykymusiikin ystävät muistavat 60-luvun lastenkamarikonsertit, joissa rikottiin perinteitä, sääntöjä ja soittimia. Konserttien äänimaisema rakennettiin oikeita soittimia tai muita esineitä väärinkäyttämällä. Kapinahenkinen rahistelu, kopistelu ja hakkaus jäi sittemmin muodista, mutta vähitellen se on tehnyt paluun - tosin ilman kapinahenkeä, oikeana musiikkina. Esimerkiksi ruotsalainen Curious Chamber Players palauttaa avantgardistiset äänikokeilut musiikin työkalupakkiin, ja tekee sen hienosti myös uudella levyllään.
  • Beethoven-projektin lupaava alku Onyx-yhtiö tuntuu kaappaavan leipiinsä kaikki kamarimuusikot, jotka suhtautuvat työhönsä vakavasti. Sellainen on myös nuori pianisti Jonathan Biss, tunnetun muusikkosuvun vesa. Alttoviulisti Paul Biss ja viulisti Miriam Fried ovat suomalaisille tuttuja lukuisilta kesäfestivaaleilta, eikä polvi ole heidän pojastaan ainakaan pahentunut, niin etevästi Jonathan aloittaa kunnianhimoisen projektinsa, Beethovenin pianosonaattien kokonaislevytyksen.
  • Sointuisasti neljällä saksofonilla Raschèr-saksofonikvartetti on tehnyt varsin pitkän ja runsaan päivätyön, kun ottaa huomioon kokoonpanolle sopivan ohjelmiston niukkuuden. Nelikko on soittanut Bachinsa moneen kertaan, ja nykyään pääpaino asettuu uudelle musiikille, jota saksofonikvartetille sävelletään koko ajan lisää. BIS-yhtiön uutuuslevyllä Raschèr-kvartetti soittaa kolmen yli viisikymppisen säveltäjän konsertot, ja kaikkien osapuolten kokemus kuuluu varmuutena ja musikaalisuutena.
  • Hyvää nykymusiikkia saa markkinoida seksillä Entisaikojen jättiyhtiö EMI Classics on viime ajat ollut hiipumaan päin, mutta vielä heillä riittää tähtiluokan artisteja, muun muassa brittiläinen Alison Balsom. Hän on vaalea, modernisti seksikäs nainen, joka soittaa perinteisen miehekästä soitinta, trumpettia. Lienee selvä että Balsomia on helpompi markkinoida kuin vaikkapa kotomaamme totista torvensoittajaa Jouko Harjannetta. Markkinoinnin helppoudessa ja muusikon seksikkyydessä ei ole mitään pahaa, etenkään jos niillä saadaan ilmoille ja kuunteluun niinkin kiinnostavaa musiikkia kuin Balsomin uudella levyllä.
  • Onneksi seurakuntien levyt ovat parantuneet Joskus kymmenen vuotta sitten seurakuntien julkaisemat puolihengelliset taidemusiikkilevyt kuuluivat tukevasti harrastemusiikin puolelle ja aiheuttivat ammattipiireissä lähinnä myötähäpeää - jos ei soitolla niin ainakin äänityksellä ja graafisella suunnittelulla. Onneksi äänityksen, grafiikan ja soitonkin taso on noussut - seurakuntakategorian levyistä saa nykyosaamisella aivan asiallisia musiikkituotteita. Sellainen on myös Vihdin seurakunnan julkaisema sellisti Hannu Kiisken soololevy.
  • Mikä meni mönkään? Olisi oikein mukava jos kaikki musiikki olisi hyvää, mutta ei se ole. Silloin musiikkikriitikon tehtävänä on kritisoida - tai siis haukkua. Musiikinkuluttajapalvelutehtäväni nimissä minun on nyt kerrottava, että Gérard Caussé soittaa alttoviulua huonosti, ja hänen uusin levynsä on joko suuri munaus tai tietoista musiikinkuluttajan kusettamista.
  • Keskiaikainen herkkupöytä Joskus 2000-luvun alussa kaikilla vakavasti otettavilla keskiaikaisen musiikin levyillä piti olla ainakin yksi Johannes Ciconian kappale. Tämä flaamilainen säveltäjäguru sävelsi sekä hengellistä että maallista musiikkia kaikilla aikansa tyyleillä, joten valikoimaa riittää moneen yhteyteen. Sikäli on yllättävää, että Ciconian koko tuotanto mahtuu tuplalevylle - sellaisen on julkaissut belgialainen levy-yhtiö Ricercar.
  • Orkesteri voittaa solistin Vivaldin aarioissa Saksalaissopraano Simone Kermes on sen verran ansioitunut barokkimusiikin saralla, että hän katsoi asiakseen saattaa markkinoille vielä yhden levyllisen Vivaldin aarioita; niitähän on viime aikoina kuultu sekä ovista että ikkunoista. Kermesin aariavalikoima on melko tyypillinen. Kaksi neliosaista kantaattia antaa ryhtiä ja vilkkaan sotaisat ooppera-aariat antavat menoa ja meininkiä.
  • Kaksinkertaisen kömpelö Goldberg-versio Vuosien mittaan olen kehittänyt intohimon Bachin Goldberg-muunnelmiin. Aina kun tästä kosketinsoitinmusiikin kruununjalokivestä ilmestyy uusi versio, kuuntelen sen ahnaasti - ja yleensä petyn. Nerokkaita klassisia tulkintoja on hyvin harvassa, ja vielä harvemmassa on aidosti uutta näkökulmaa tuovia jazz-versioita. Newyorkilainen nuori jazzpianisti Dan Tepfer on kantanut oman kortensa kekoon, mutta ei se keko siitä juuri komistunut.
  • Jatko-osan taidetta Monen levyn mittaiset kokonaislevytysprojektit ovat musiikin kannalta tärkeä asia - onhan se tyydyttävää saada harkittu ja syvällinen näkemys laajaan kokonaisuuteen, vaikkapa nyt sitten Franz Xaver Richterin sonaatteihin huilulle, cembalolle ja sellolle. Musiikkikriitikolle moiset projektit ovat epämukavia. Jos ensimmäinen levy on hyvä ja toinen jatkaa samaa rataa eikä levyjen musiikkia oikein erota toisistaan, niin mitä voi sanoa?
  • Konserttipianismi pilaa kuubalaiset tanssit 1800-luvun lopulla elänyt säveltäjä ja pianisti Ignazio Cervantes on sikäli poikkeuksellinen henkilö, että hän asusteli Kuubassa ja yritti siellä asti jatkaa keskieurooppalaista pianoperinnettä. Eikä siinä kaikki - Cervantesilla oli vieläpä kunnianhimoinen pyrkimys yhdistää oman maansa tanssillinen musiikkiperintö romanttiseen pianismiin. Idea oli hieman sama kuin Chopinillä, joka hienovaraisesti muokkasi puolalaisista tanssilajeista ja kansansävelmistä omaäänistä pianomusiikkia.
  • Hvorostovski äänen ytimessä Valkotukkainen baritonikomistus Dmitri Hvorostovski kuuluu Ondine-yhtiön onnistuneisiin taiteilijakiinnityksiin. Hän vetää yleisöä niin oopperarooleissa kuin konserteissakin - ja ennen kaikkea hänen äänensä tuntuu vuosien mittaan vain kypsyvän ja paranevan. Uudella levyllä Hvorostovski tarjoilee Rahmaninovin romansseja - ja oppitunnin siitä, mitä on äänen ydin.
  • Making of -dokumentista ei lisäarvoa Mullovan fuusiolevylle Puolisen vuotta sitten arvioin tässä ohjelmassa viulisti Viktoria Mullovan ja hänen miehensä, jazz-sellisti Matthew Barleyn fuusiolevyn The Peasant Girl. Muistaakseni en innostunut. Kunnianhimoisen levyn tavoitteena oli kaivella Mullovan maalaistyttöjuuria ja viulunsoiton mustalaisperinnettä. Mullova kuitenkin pysyi Moskovan konservatorion huipputuotteena eivätkä Barleyn jazzia ja progea yhdistävät sovitukset nousseet siivilleen, vaikka bändin pojat kuinka yrittivät. Penseä vaikutelma jäi kaivelemaan, joten kun Onyx julkaisi levystä making of -dokumentin DVD:nä, päätin antaa levylle uuden mahdollisuuden. Ehkä haastattelut ja studiosessiomateriaali avaisivat levyn tarkoituksen uudella tavalla.
  • Kokeellista kvartetti-ilmaisua vuonna 2012 Millaista voisi olla kokeellinen jousikvartetti-ilmaisu 2010-luvulla? Sadomodernismin harmaus on hylätty, koputukset ja rohistelut havaittu epäluonnollisiksi, Kronos-kvartetin crossover meni muodista jo 90-luvulla. Pitäisi ottaa huomioon äänitekniikan kehitys, pitäisi löytää uusia yleisöjä taidemusiikin ulkopuolelta, pitäisi olla miellyttävää mutta haastavaa. Yhden ehdotuksen 2010-luvun jousikvartettisoundiksi tekee Radio String Quartet Vienna uudella levyllään Radiodream.
  • Jyväskylän KO tarvitsee isompia haasteita kuin Naxos ja Pleyel Jyväskylän kaupunginorkesterin ilahduttavan runsaat Naxos-levytykset ovat painottuneet Haydn-sarjaan sekä 1800-luvun alkupuolen ykkösdivarin säveltäjiin. Orkesterin koon, kehitystavoitteiden ja taloudellisten realiteettien kannalta tämä on ymmärrettävää, mutta alkaisin silti kaivata keskisuomalaisilta korkeamman profiilin näyttöjä kuin uuden levyn Pleyel-ohjelmisto.
  • Vivaldin Teuzzone ohittaa suojauksen Levy-yhtiö Naïve on jo yhdentoista vuoden ja yli neljänkymmenen levyn verran toteuttanut massiivista Vivaldi-projektiaan. Tarkoituksena on saattaa levylle kaikki Torinon yliopiston kirjaston Vivaldi-käsikirjoitukset, ja niitähän riittää. Projektin levyt tunnistaa kansikuvista, jotka ovat raikkaita, tyylikkäitä kasvokuvia kauniista mallitytöistä. Uudet levyt -ohjelmassa projektin levyjä on esitelty ja arvioitu sitkeän säännöllisesti, ja kun sain käsiini uuden tripla-CD:n Vivaldin oopperasta Teuzzone, turnausväsymys iski. Mutta ohi meni - levy on upea.
  • Viktoriaaninen alttoviuluhurmio 1900-luvun alussa Britanniaan ilmaantui kuin tyhjästä polkaisten maailman ensimmäinen alttoviulusolistiksi kelpaava taiteilija, Lionel Tertis. Ohjelmistoa hänellä ei ollut mutta sitä tehtiin nopeasti. Hyperion-yhtiön uusi levy dokumentoi romanttisen alttoviulismin hurmioituneen, innoittuneen alkuajan oivallisessa hengessä.
  • Mustonen, Skrjabin - ja Fazioli Olli Mustonen on viime vuosina paitsi rauhoittanut ryöpsähtelevää pianismiaan myös niittänyt mainetta Skrjabinin musiikin tulkkina. Äkkiseltään ihmetyttää, kuinka Mustosen korkeaoktaaninen ja erotteleva soitto muka sopii myöhäisromantiikan hämyilyyn, mutta Ondinen uutuuslevy todistaa, että yhdistelmässä on runsaasti hyviä puolia.
  • Miksei Suomessa ole Latvian radiokuoroa? Olen vuosien mittaan päätynyt siihen vakaumukseen, että aina kun Latvian radiokuoro julkaisee levyn, kyseessä on merkkitapaus. Kokoonpano ei tihku mediaseksiä mutta kuuluu taiteellisesti levy-yhtiö Ondinen parhaisiin kaappauksiin. Aina kun latvialaiset laulavat, iloitsen musiikin puolesta, mutta samalla suren, ettei meillä Suomessa ole tällaista suvereenin ammattitason kuoroa, jonka sointi yhdistää keskieurooppalaisen korrektiuden, slaavilaisen paatoksen ja pohjoismaisen kirkkauden.
  • Ranskalais-italialaista esioopperaa Ranska ei ikinä ole ollut järin menestyksekäs oopperamaa. Jo taidemuodon alkuaikoina 1600-luvun lopulla Ranskassa ymmärrettiin, että omalla oopperareseptillä ei pitkälle pötkittäisi, ja katse käännettiin trendikkääseen Italiaan. Muodin aallonharjalla ratsasti nuori nousukas nimeltä André Campra, joka ahnaasti tarttui tilaisuuteen ja nimesi uuden oopperansa Venetsian karnevaaleiksi. Otsikko lupaa riemua ja kirjavuutta, mutta nykykuulijalle tarjolla on lähinnä italialaisten ja ranskalaisten vaikutteiden hienovaraista bongailua.
  • Tuttua Savall-estetiikkaa rauhanomaisin maustein Jordi Savall joukkoineen on viime vuosina ottanut tavakseen tehdä järkälemäisiä CD-kirjoja, joissa tiettyä teemaa valotetaan tuplalevyllisellä musiikkia, sivistyneellä esseistiikalla ja kuvilla. Lajin uusin edustaja kantaa otsikkoa Mare Nostrum, ja se sisältää entistä pontevamman rauhanviestin. Kulttuurisesta näkökulmasta tämä on hyvä asia.
  • Paul Hillierin eksoottisia löytöjä Paul Hillier on arvostettu kuoronjohtaja ja muusikko ja visionääri, mutta hänen viimeisimpien levytystensä perusteella en ole ollut varma, pärjääkö hän nykyisessä kotipesässään Tanskassa. Kööpenhaminan Ars Nova -yhtyeen yksilötaito ja kunnianhimo eivät oikein tunnu riittävän kansainväliseen huipputasoon, tai ehkä Hillier ei enää jaksa vaatia tarpeeksi. Uusi levy lupaa parempaa, ja muistuttaa mieliin, että parhaimmillaan Hillier on löytäjä ja etsijä vertaansa vailla.
  • Suomessa ei ole Nordheimin veroista modernistiklassikkoa Täällä Suomessa on ja on ollut säveltäjiä moneen lähtöön, mutta kellään ei ole samaa asemaa kuin Arne Nordheimilla oli Norjassa. Meillä modernismi oli joukkoliike mutta Norjassa Nordheim joutui yksinään siivoamaan kansallisromantiikan jätteet ja raivaamaan tilaa uudelle. Simax-yhtiön uutuuslevylle on koottu tämän modernistitaistelijan orkesteriteoksia kuusikymmentäluvulta 2000-luvulle.
  • Hahn löytää musiikkia Ivesin sonaateista Amerikkalainen vakuutusliikemies ja säveltäjä Charles Ives tunnetaan omaleimaisena esimodernistina, joka muiden outojen päähänpistojen ohessa härskisti liimaili oman aikansa renkutuksia myöhäisromanttisen sävelkielen sekaan, päälle ja alle, usein vielä eri sävellajissa ja rytmissä. Siksi on kiinnostavaa, että amerikkalainen viuluilmiö Hilary Hahn on valinnut uudelle levylleen Ivesin sonaatteja, ja vielä kiinnostavampaa on, että Hahn löytää niistä suurta kauneutta ja herkkyyttä.
  • Elokuvasäveltäjä Herrmannin nuoruudensyntejä Bernard Herrmann muistetaan elokuvamusiikista ja vain siitä. Hitchcockin ja monen muun elokuvaohjaajan luottosäveltäjä oli kuitenkin monipuolinen muusikko, joka ammattiylpeydellä julisti, että "täytyy olla hyvä säveltäjä että voi olla hyvä elokuvasäveltäjä, enkä kutsuisi useimpia kollegoitani säveltäjiksi."
  • 50-luvun urkudesignia Säveltäjä Jaakko Linjama tunnetaan Olympiahymnistä eikä juuri muusta. Ahkera urkutohtori Jan Lehtola on ottanut asiakseen muistuttaa, mitä muuta tämä pitkän linjan kirkkosäveltäjä ja urkuri sai aikaiseksi Muuramen perukoilla eläessään. Linjaman urkumusiikkia esittelevälle levylle Lehtola on valinnut soittimekseen Jyväskylän Taulumäen kirkon urut.
  • Epätasaisuus kiusaa nokkahuilulevyä Epätasaisuus vaivaa nokkahuilisti Michala Petrin uutuuslevyä. Parasta antia ovat nopeiden osien virtuoosipaikat, sillä Petrin tekniikka vaikuttaa virheettömältä. Ihailtava on myös tapa, jolla hän tekee hengityspaikoista luontevan osan teoksen kerrontaa.
  • Viulutähti levytti taas klassikon Kanadalaissyntyinen James Ehnes on saavuttanut suurta suosiota levytyksillään ja kiertueillaan. Hänen Stradivariuksessaan on hauraan kaunis ääni ja hänellä on kyky saada musiikki puhumaan.
  • BBC löysi Rózsa-levylle erinomaiset muusikot Miklós Rózsa (1907–1995) ei kauaa viihtynyt synnyinmaassaan Unkarissa, vaan kouluttautui Saksassa, työskenteli Ranskassa ja Britanniassa ja lopulta Yhdysvalloissa, jossa hän kohosi merkittävään asemaan suosittuna elokuvasäveltäjänä.
  • Kiviniemi jyräyttelee luxembourgilaisia huippu-urkuja Kalevi Kiviniemi on julkaissut hienon levyn, jolla hän soittaa Luxembourgissa sijaitsevan Dudelangen kaupungin Martinkirkon uruilla ranskalaista ohjelmistoa. Alkaneena vuonna 100 vuotta täyttävät urut rakensi saksalainen Georg Stahlhuth yhdessä poikansa Edouardin kanssa.
  • Sloveniankielisistä lauluista syntyi laatulevy Saksankieliset Liedit tunnetaan, mutta mitenkäs on slovenialaisten laita? Nyt slovenialaisia yksinlauluja ja duettoja saa kokonaisen levyllisen verran laadukkaina tulkintoina.
  • Fasch-tulkinnoista tuli tuskin hovikelpoisia Johann Friedrich Fasch (1688–1758) työskenteli 36:n vuoden ajan Berliinin lähellä sijaitsevassa Anhalt-Zerbstin hovissa. Hän sävelsi kantaatteja ja muuta musiikkia seremoniakäyttöön sekä soitinteoksia musiikkia rakastavan Johann Augustin ja tämän vaimon Hedwig Friederiken viihdykkeeksi.
  • Uudelleenlöydetty renessanssimessu ravisuttaa Tämä ei ole suositeltava levy pelkästään 1500-luvun messumusiikin ystäville, vaan kaikille joilla on kyky kuunnella ja tuntea. Viime vuoden puolella julkaistu levy sai lokakuussa Gramophone-palkinnon, sillä se on myös eräänlainen kulttuuritapaus.
  • Tässä ovat vuoden 2011 mielenkiintoisimmat levyt Musiikkitoimittaja Janne Koskinen valitsi itsevaltiaan tavoin vuoden 2011 aikana ilmestyneistä kotimaisista taidemusiikkilevyistä mielenkiintoisimmat. Mukaan pääsi myös dokumenttielokuva Carlos Kleiberista, sillä hän on ”melkein suomalainen, koska on kapellimestari”. Vuoden henkilöksi Koskinen valitsi säveltäjä Ilkka Kuusiston, jonka uuden oopperan Kansallisooppera tammikuussa hyllytti.
  • Yksiulotteista Bachia Johann Sebastian Bachin sonaatit viululle ja klaveerille ovat kamarimusiikin kiistämätöntä parhaimmistoa. Uusimman kokonaislevytyksen niistä ovat tehneet viulisti Florian Deuter ja cembalisti Philippe Grisvard. Nimet eivät äkkiseltään sano mitään, mutta kumpainenkin on tehnyt näyttävää uraa Keski-Euroopan merkittävimmissä barokkiorkestereissa. Valitettavasti levy ei aivan pärjää viimeaikaisille kilpailijoilleen.
  • Matalamielinen Paganini-dokumentti Uudet levyt -ohjelmassa on viime aikoina esitelty myös DVD-taltiointeja. Kansainväliset ooppera- ja konserttitaltioinnit avartavat mukavasti näköalaa maailman musiikkitarjonnan huippuihin. Samaa toivoin myös Christopher Nupenin dokumenttielokuvalta Paganini's Daemon, mutta jouduin karvaasti pettymään.
  • Akustiikkaongelmat hämärtävät TFO-osaamista Turun filharmonisen orkesterin ja Petri Sakarin uutuuslevy Aarre Merikannon sinfonioista nro 1 ja 3 on monella tapaa ajankohtainen. Kulttuuripääkaupungin orkesteri on vasta viime vuosina tarttunut innolla levytystyöhön; ylikapellimestari Petri Sakari päätti kautensa vastikään; Merikannon Juha pyörii Kansallisoopperassa, ja saattaa herättää kiinnostuksen säveltäjän muuhunkin tuotantoon.
  • Klassista metallia Levy-yhtiö Naxoksen Suomen osasto on herännyt siihen hienoon todellisuuteen, että Suomessa on erittäin paljon musiikista syvällisesti innostunutta nuorisoa. Klassisen puolen yhtiön harmiksi Suomen nuoriso tosin on syvällisesti innostunut lähinnä metallimusiikista, vaan eipä hätää. Naxos on Suomen mustille ja raskaille musiikkimarkkinoille tuottanut kolmen levyn boksin otsikolla Dark Side of the Classical Music.
  • Angry Birds ja kumppanit sinfonisesti Videopelimusiikki lienee tällä hetkellä yksi taloudellisesti ja kulttuurisesti tärkeimmistä musiikin lajeista. Se musiikki, minkä säestyksellä teinipojat ja nörttiaikuiset tuhlaavat kolmasosan elämästään, ei voi olla vaikuttamatta syvällisesti kulttuuriimme ja musiikkielämyksiimme. Ei siis ihme, että London Philharmonic Orchestra on löytänyt markkinaraon ja äänittänyt levyllisen tunnetuinta videopelimusiikkia sinfonisina versioina.
  • Chopin-guru Mertanen onnistuu jälleen Alba on vastikään julkaissut kaksikin levyä Turun filharmoniselta orkesterilta. Toisessa tosin huomio kiinnittyy lähinnä pianosolisti Janne Mertaseen, joka on Alban monivuotinen luottotaiteilija. Ohjelmisto on valittu otsikolla Grand Chopin, mikä tarkoittaa orkesterisäestyksellisiä, näyttäviä konserttikappaleita, sellaisia kuin Puolalainen kansanlaulufantasia ja Klakowiak-konserttirondo.
  • Perinteisenkarhea mieskuorojoulu Yläluokkainen brittilaulelu, ruotsalaisen kuoroperinteen hempeys ja lapsikuorojen vilpittömyys sopivat toki jouluun, mutta itse kaipaan myös aitosuomalaista mieskuoroa. Sellaista missä ei ole kontratenoreita, mikrofoneja tai muita hömpötyksiä, vaan rivitolkulla patinoituneita tenoreita ja möreitä bassoja laulamassa vanhojen kansakouluopettajien tekemiä joululauluja kansallisromanttisiin teksteihin. Sellaista tarjoaa tänä jouluna mieskuoro Laulu-Miehet, jota johtaa Matti Hyökki.
  • Sulavampaa kuin jouluruoka The King's Singers ei esittelyjä kaipaa edes täällä Suomessa, niin monesti nämä sulavat brittiherrasmiehet ovat käyneet täälläkin julistamassa kontratenorein somistetun miesyhtyelaulun iloista sanomaa. Mitä ilmeisimmin nämä kuninkaan laulumiehet tekevät joulukiertueellaan tiliä siinä missä Rajatonkin, niin varmaotteiselta ja harkitulta heidän joululevynsä vaikuttaa. Signum Classics -levymerkillä julkaistu kokonaisuus on sitä paitsi aito konserttitaltiointi, mikä todistaa miekkosten rikkeettömästä osaamisesta.
  • Joulun ammattilaiset Suomessa harva suhtautuu jouluun samalla ammattimaisuudella kuin lauluyhtye Rajaton. Moni-ilmeiseen mikrofonilaulantaan suuntautunut kuusikko maksaa tänäkin syksynä itselleen kuukausipalkkaa sitkeästä joulunvietosta pitkällä ja loppuunmyydyllä kiertueella. Rajattoman edellinen joululevy on myynyt käsittämättömät satatuhatta kappaletta, ja myy edelleen, mutta täksi jouluksi yhtye teki aiheesta uuden version.
  • Tähtikirkasta kuorotunnelmaa Kamarikuoro Sofia Vokalensemble on tulosta Tukholman huippulaadukkaiden musiikkikoulujen työstä. Sekakuorossa laulaa nuoria aikuisia, jotka jo peruskoulun musiikkiluokilla ovat kasvaneet musiikkiin ja lauluun. Tuloksena on pohjoismaista kuoroperinnettä kauniisti ja ammattimaisesti edustava kuoro, jonka kuulas, suorastaan tähtikirkas sointi sopii joulumusiikkiin kuin tähti kuusenlatvaan.
  • Mietiskelyjazzia jouluyöhön Mitä kuunnella jouluyönä, sitten kun joulu on jo laantunut, kun lahjakrääsä on kärrätty pois olohuoneesta, kun lapset ja sukulaiset ovat menneet nukkumaan, kun toivon mukaan pakkaslunta satelee ja vain kuusen kynttilät valaisevat? Silloin ei oikein sietäisi reipasta barokkia eikä kestäisi joululaulujen liturgiaksi laimentuneita sanoja, ja kuitenkin haluaisi taustalle jotain levollista, mieluusti sellaista jossa kuuluisi joulun taianomaisuus.
  • Bachien perhejoulu kestää uudelleenjulkaisun Vanhoista levytyksistä uudella teemalla kokoonpantu barokkimusiikkikokoelma on sangen yleinen joulumusiikin laji. Olemattomien tuotantokustannusten ansiosta levy-yhtiöt saavat puristettua tällaisten sillisalaattien hinnan mid price -kategoriaan, mikä takaa pääsyn tavaratalojen musiikkihyllyyn ja sieltä tavalliselle kansalle. Joukkoon mahtuu vanhentunutta kuraa, mutta Capriccio-yhtiön barokkijoulukokoelma otsikolla Weihnachten der Bach-Familie.ei ole pahimmasta päästä.
  • Sekava joulutarina Vanhan musiikin kuoroguru Paul Hillierin joulunviettoon kuului hänen nuoruudessaan brittiläinen, katolinen Nine Lessons and Carols -perinne. Siinä joulutarina kerrotaan yhdeksällä lukukappaleella ja niiden väliin sijoitetuilla joululauluilla. Laatulevy-yhtiö Harmonia Mundin joulumusiikkitarpeeseen Hillier on nyt muokannut perinteestä oman, kansainvälisen versionsa, jonka esittävät hänen omat tanskalaisyhtyeensä Theatre of Voices ja Ars Nova Copenhagen.
  • Joulurosollia kuninkaalliseen makuun Ruotsalaiset odottavat tällä hetkellä joulun lisäksi myös prinsessa Victorian vauvaa, ja siksi lienee sopivaa poimia seuraava joululevy Ruotsin hovista. Julmusik på Kungliga Slottet on Ruotsin hovin ja kuninkaallisen soittokunnan yhteisprojekti, ja kun myyntitulotkin menevät hyväntekeväisyyteen, niin täällä Suomessakin sopii katsastaa kansankodin virallinen joulumusiikki.
  • Ranskalainen meriupseeri sävelsi hienoa kamarimusiikkia Outoa, ettei säveltäjä Jean Cras (1879–1932) ole koskaan aiemmin tullut eteeni. Cras oli Maurice Ravelin aikalainen, ja aika samanhenkiseltä kuulostaa hänen musiikkinsa. Minuun se tekee heti vaikutuksen - tietysti myös siksi, että asialla ovat erinomaiset muusikot.
  • Epäkorrekti pianisti tekee vaikutuksen Italialaissyntyisen Alessio Baxin soitto varmasti jakaa mielipiteitä, joten hyvät pianismin portinvartijat, pitäkää penkeistänne kiinni ja varautukaa raivon tunteisiin. Bax on levyttänyt Sergei Rahmaninovin herkkupaloja, joiden kuuntelun aikana minusta tuli hänen kannattajansa.
  • Beethovenin bagatellit ovat pieniä lasipallomaailmoja Palkittu fortepianon taituri Ronald Brautigam jatkaa Beethovenin kaikkien pianoteosten levysarjaansa. Kymmenes levy sisältää bagatelleja, joka suoraan käännettynä tarkoittaa ”sivuseikkoja”, mutta mitä vielä: Beethovenin bagatellit ovat ihastuttavia lasipallomaailmoja, joita ravistaessa lumi alkaa sataa.
  • Aale Lindgrenin vibrato tulee sydämestä Helsingin kaupunginorkesterin pitkäaikainen oboisti Aale Lindgren on levyttänyt pianisti Mikko Niemen kanssa kansallisuudeltaan suomalaisten säveltäjien teoksia.
  • Torinon Shostakovitsh soi rosoisesti Naxos jatkaa uutterasti italialaisen Alfredo Casellan (1883–1947) orkesterimusiikin sarjaa. Kolmannen sinfonian kohdalla voi sanoa, että säveltäjä kiinnostaa enemmän kuin tulkinta. Montaa italialaista sinfonikkoa ei heti tule kielen päälle. Alfredo Casella – Torinon Shostakovitsh – sävelsi kolmannen sinfoniansa toisen maailmansodan alkuvuosina.
  • Englantilaistrio löysi levylleen harvinaisuuksia Iso-Britanniassa vaikuttava Emanuel Ensemble on levyttänyt vetovoimaisia teoksia huilulle, sellolle ja pianolle. Yhtyeessä loistavat huilisti Anna Stokes ja pianisti John Reid. Sellisti Louisa Tuck ei aina saa Cordano-selloaan hehkumaan.
  • Nuori harmonikkatähti teki monipuolisen soololevyn Latvialaissyntyisen harmonikansoittajan Ksenija Sidorovan levyllä on hyvä valikoima musiikkia Bachista Berioon. Sidorova on opiskellut harmonikansoittoa Riian lisäksi Lontoon Royal Academy of Musicissa. Hänellä on tilillään monta kilpailuvoittoa, ja esiintymiset tärkeillä areenoilla ovat alkaneet.
  • Klarinetisti Fröstin tanssimusiikki tarvitsisi kuvan Ruotsalainen klarinetisti Martin Fröst tunnetaan paitsi ylimaallisesta soinnistaan myös liikunnallisista esityksistään. Erityisesti Fröstin leipäheitto, Anders Hillborgin klarinettikonsertto Peacock Tales vaatii tanssitaitoja. Uudelle levylleen Fröst on koonnut sekalaisen valikoiman myös muulla tavoin tanssillisia kappaleita.
  • Hiljaisuutta ja hirsirakenteita Sofia Gubaidulinan statuksesta kertoo, että hänen musiikkinsa on löytänyt tiensä myös levy-yhtiö Naxoksen valikoimiin, mid price -hyllyjen vaarallisille vesille. Asialla on joukko norjalaisia eli harmonikkataiteilija Geir Draugsvoll, sellisti-kapellimestari Öyvind Gimse ja Trondheimin sinfoniaorkesteri. Uutuuslevyn kaksi teosta kattavat säveltäjän pitkästä urasta kaksi vuosikymmentä. Harmonikkakonsertto Fachwerk on toissa vuodelta, Silenzio viululle, sellolle ja harmonikalle on läpimurtovuosilta 1990-luvun alusta.
  • Gubaidulina - edelleen nero Sofia Gubaidulina on post-neuvostoliittolaisen musiikin grand old lady. Gubaidulinan kahdeksankymmentävuotisjuhlavuoden kunniaksi hänen musiikistaan on ilmestynyt hiljattain useitakin levytyksiä. Ne palauttavat mieleen, miksi Gubaidulinasta tuli tähtiluokan säveltäjä. Hänen musiikkinsa on vetävämpää kuin Shtshedrin, monipuolisempaa kuin Schnittke ja osapuilleen yhtä henkevää kuin Pärt.
  • Arte dei Suonatoren Vivaldi on edelleen elämys Vajaat kymmenisen vuotta sitten hämmästyin, kun Euroopan yleisradioliitto alkoi välittää huikean hienoja barokkitaltiointeja Puolasta. Asialla oli Arte dei Suonatori, jonka Vivaldi-soitto osaltaan määritteli barokkisoittoideaalini. Yhtyeen uutuuslevy osoittaa, että hyveet ovat tallella, elleivät jopa entisestään jalostuneet.
  • Encore-levy onnistuu myös tuuballa Encore-levyn genre on tuttu: Taituriksi tarjoutuva artisti tarjoaa kuulijoille pianon säestyksellä tuulihatunkevyen cocktail-palavalikoiman vuoroin harmittomia virtuoosikappaleita, vuoroin ikivihreitä viihdeaarioita. Harri Lidsle osoittaa, että tähän suosittuun ja vaativaan genreen voi osallistua myös tuuballa, vaikka on siinä omat haasteensa.
  • Light music -perinnettä suomalaisittain Ilkka Kuusiston orkesterimusiikkia sisältävää uutuuslevyä ei voine määritellä säveltäjälevyksi, koska hän ei pidä itseään säveltäjänä vaan musiikin käsityöläisenä. Tämä on osoitus terveestä itsetunnosta mutta myös vähättelyä. Ilkka Kuusisto jos kuka tietää, miten orkesterin saa soimaan.
  • Saraste teki nuorten kanssa suurenmoisen Sibelius-tulkinnan Nuorten suomalaismuusikoiden muodostama Nordea Jean Sibelius -sinfoniaorkesteri on levyttänyt Jukka-Pekka Sarasteen johdolla Beethovenin Coriolanus-alkusoiton sekä Sibeliuksen Finlandian ja sinfonian nro 1 e-molli.
  • Carlos Kleiberin erikoisesta elämästä syntyi vuoden paras dokumenttielokuva Eric Schulzin elokuva kapellimestarilegenda Carlos Kleiberista on eräs vuoden parhaista klassisen musiikin dokumenttielokuvista. Elokuva sai lokakuussa Gramophone-palkinnon DVD-dokumenttien sarjassa.
  • Nuori Kamus-kvartetti loistaa Seppo Pohjolan parissa Kamus-kvartetti on levyttänyt hienot tulkinnat Seppo Pohjolan neljästä jousikvartetosta. Ne ovat syntyneet niin pitkän ajan kuluessa, että niistä käy ilmi säveltäjänsä ilmaisun kehitys. Riivattu ensimmäinen kvartetto noudattaa vielä ankaraa modernismia. Vajaat kymmenen vuotta myöhemmin syntyneessä kolmannessa kvartetossa on pipo löystynyt ja musiikissa kukkii huumorikin.
  • Jollohohe, mitä kuorolaulua! Lähestyvä Richard Wagner -juhlavuosi on innoittanut Pentatone-levymerkin aloittamaan kymmenen Wagner-oopperan levysarjan. Levytykset ovat konserttitaltiointeja Berliinin filharmoniasta ja esitykset johtaa Marek Janowski. Orkesterina ja kuorona ovat Berliinin radiokuoro ja sinfoniaorkesteri. Sarjan aloittavassa Lentävässä Hollantilaisessa on hyviä ja huonoja puolia: solistit tuottavat pettymyksiä, mutta kuoro ja orkesteri loistavat. Äänitys on teknisesti erinomainen ja Wagnerin musiikin valo tulvii korviin.
  • Uusi Toivo Kuula -levy tuottaa pettymyksen Chorus Cathedralis Aboensisin uutuuslevy sisältää kahdeksan Toivo Kuulan kuoroteosta. Kuoron taidot eivät valitettavasti yllä Kuulan teosten vaatimalle tasolle. Baritonisolistiksi kiinnitetty Esa Ruuttunen ei äänityksissä ole ollut parhaimmillaan.
  • Ruotsalaissopraanon Schumann on suviaamun musiikkia Ruotsalaisen sopraanon Miah Perssonin ääni vaati itseltäni hiukan totuttelua. Hänen edellinen Mozart-levynsä sai paljon kehuja, ja uutta Schumann-levyä kuunnellessa tulee mieleen, onko tämä Perssonille parasta mahdollista ohjelmistoa.
  • Kirkasvaloa kaamokseen Kamarikuoro Currende ei täällä Suomessa kuulu tunnetuimpiin vokaalipolyfoniayhtyeisiin, mutta alan sydänmailla Belgiassa Currende on toiminut jo kolme vuosikymmentä. Pitkä kokemus ei onneksi tarkoita, että yhtyeessä veisaisi ääneltään kuluneita setiä ja tätejä, vaan että kuoron sointi on poikkeuksellisen hioutunut, kypsä ja silti kirkas.
  • Mozartia kaikin tavoin Australian kamariorkesterin ja viulisti Richard Tognettin soitto oli muutamia vuosia sitten kriitikoiden suosiossa. Olihan se hienoa ja erityistä, että Australiassa asti osattiin yhdistää periodi-instrumenttien sointi modernin kamariorkesterin hyveisiin. Porukan hiljattainen levytys Mozartin viulukonsertoista ei kuitenkaan täysin vakuuttanut minua, ja projektin toisessa osassakin on ongelmansa - jos kohta myös hienoutensa.
  • Saraste, Sibelius - ja Lontoo Lontoon filharmoninen orkesteri on yksi lukuisista orkestereista, jotka ottivat kohtalon omiin käsiinsä, kun yhteistyö levyjättien kanssa kariutui. Lontoolaiset alkoivat julkaista parhaita konserttitaltiointejaan omalla levymerkillä. Toiminta lienee kannattavaa - ainakin se on jatkunut jo vuosia. LPO-levymerkin uusimmalla levyllä orkesteria johtaa Jukka-Pekka Saraste, ja ohjelmistossa on tietysti Sibeliusta (Pohjolan tytär ja viides sinfonia) sekä Lutoslawskin Konsertto orkesterille. Teokset on taltioitu legendaarisessa Royal Festival Hallissa vuonna 2008.
  • Häiriintynyt sinfonia, häiriötön konserttitaltiointi Lontoon Philharmonia-orkesterin ylikapellimestarina on vuodesta 2008 toiminut Esa-Pekka Salonen. Perinteinen brittiorkesteri ei ehkä vaikuta hauskimmalta leikkikaverilta Saloselle, mutta Philharmonia-orkesterissa on samaa massiivista iskukykyä ja juhlavaa kiiltoa kuin Los Angelesin filharmonikoissa, ja sehän Saloselle sopii. Salosesta on vanhemmiten kuoriutunut tunnustettu Mahler-guru, ja Philharmonian kanssa hän on aiemmin taltioinut Mahlerin yhdeksännen. Nyt vuorossa on kuudes, Mahlerin eriskummallisin sinfonia, rakenteeltaan klassinen mutta sisällöltään häiriytynyt.
  • Kaupunginkvartetti osaa ja yrittää Oopperajuhlakaupunki Savonlinnan arkista taidemusiikkielämää pyörittää kylmällä talvikaudella pienin mahdollinen runko-orkesteri eli jousikvartetti. Tällainen kaupunginorkesterityö vaatii poikkeuksellista sitkeyttä ja taitoa. Vaikka kvartettia joskus kasvatetaan avustajilla orkesteriksi asti, yleensä nelikko on itse vastuussa itsestään ja musiikistaan. Siksi on erittäin hienoa, että Savonlinna-kvartetti on jaksanut haastaa itsensä levyttämällä - ja vielä hienompaa on, että levyä kuuntelee mielikseen.
  • Suomen paras ortodoksinen kamarikuoro - mihin se riittää? Suomalaista ortodoksista kirkkomusiikkia on vaikea levyttää hyvin. Ortodoksit tuntevat perinteen ja pitävät laulamisesta, mutta heitä on sen verran harvassa, että huippukuoroon ei oikein löydy aineksia. Muutkin toki laulavat mielellään ortodoksista kirkkomusiikkia, mutta perusluterilaiset eivät hallitse ortodoksiperinnettä, koska eivät laula palveluksissa. Toistaiseksi etevin ratkaisu tähän ongelmaan on kamarikuoro Krysostomos, jota johtaa Mikko Sidoroff.
  • Kansallisoopperan räp on hulvaton mestariteos Kansallisoopperan mainiot työntekijät ovat julkaisseet Youtuben videopalvelussa räpin, jolla he kutsuvat kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen oopperaan.
  • Soile Isokosken uusi Strauss-levy on pettymys Sopraano Soile Isokoski on vakipianistinsa Marita Viitasalon kanssa levyttänyt uuden Richard Strauss -levyn. Muistissa on Isokosken edellinen Strauss-levy yhdeksän vuoden takaa, joka saavutti valtaisan suosion ja Gramophone-palkinnon.
  • Sointia, jota tekee mieli koskettaa Juha Kankaan johtamalta Keski-Pohjanmaan kamariorkesterilta on ilmestynyt kokoelma kansanmusiikkivaikutteisia teoksia nimellä ”Fiddler’s Spring”, ”Pelimannin kevät”. Maineikas kamariorkesteri toimii akseleilla Kokkola-Wien-Tokio, ja kansanmusiikkivaikutteisia teoksia on löytynyt aitoista ja vajoista eri puolilta Eurooppaa.
  • Näin hehkuu englantilainen kamarimusiikki Tämä levy oli jo jäädä kokonaan sivuun, sillä se ilmestyi heinäkuussa, jolloin Ylen levykriitikot kuuntelivat lähinnä linnunlaulua. ”Better late than never”, joten julkaisua ehtii vielä suositella.
  • Anu Komsi levytti hienon teoskokoelman Sopraano Anu Komsi on hieno taiteilija, jonka persoonallinen ääni, ohjelmisto ja tulkintavalmius ovat saaneet paljon ystäviä. Komsin levyn ohjelmisto on kunnianhimoinen ja saa minulta kehut jo pelkän valikoimansa perusteella. Hurja taidonnäyte on Arnold Schönbergin ”Herzgewächse” op. 20: siinä Komsin on laulettava kolmiviivainen f pianissimossa, vokaalilla y!
  • Virtuoosikappaleet eivät paljon naurata Sellisti Seeli Toivio on veljensä Kalle Toivion kanssa julkaissut levyllisen viuluvirtuoosien taiturikappaleita sellosovituksina. Mukana ovat monet klassikot Sarasaten Mustalaislauluista Bazzinin Peikkotanssiin. Kappaleet eivät ole aivan vakavia, mutta vakavasti Toivion sisarukset ne soittavat.
  • Mozart-neroutta! Kanadalainen pianonero Angela Hewitt on levyttänyt paljon ja hyvin. Siksi en meinannut aluksi uskoa, että vasta nyt häneltä on tullut ensimmäinen Mozart-levytys. Hyvää kannattaa odottaa, ja tämä levy on niin ylivertaisen hyvä, että jo nyt odotan sille malttamattomana jatkoa.
  • Barokkioopperaa ymmärtää vain katsottuna Oopperamestari Händelin aarioiden kokoelmalevytykset tuntuvat joskus irrallisilta ja kontekstittomilta. Tämä ei tarkoita, että pitäisi pakottautua kuuntelemaan Händelin oopperoita kokonaislevytyksinä - se on tylsyyden huippu ja mahdotonta nykyihmisen keskittymiskyvylle. Sen sijaan suosittelen hyviä DVD-taltiointeja hyvin ohjatuista Händelin oopperoista. Sellainen on Arthaus Musikin julkaisema Händelin Alcina Wienin valtionoopperan tuotantona.
  • Whittall osaa sointimagiansa Eipä aavistanut pianisti Risto-Matti Marin mitä saisi kun tilasi Matthew Whittallilta hieman musiikkia. Suomalaistunut kanadalainen päästi mielikuvituksensa valloilleen, ja syntyi reilun tunnin mittainen pianojärkäle Leaves of Grass, kaksitoista preludia Walt Whitmanin runojen mukaan. Tämän mittakaavan sooloteos on harvinainen nykyaikana, mutta vielä harvinaisempaa on se, että teos kokonaisuudessaan toimii.
  • Robert Parsons pyrkii korvasta sisään Robert Parsons oli brittiläisen vokaalipolyfonian varhainen mestari - tai oikeastaan suuri lupaus. Hän kuoli nuorena eikä ennättänyt vakiinnuttaa asemaansa edes sen vertaa, että olisi jättänyt itsestään tietoja historiankirjoihin. Väliäkö sillä kun musiikki puhuu puolestaan.
  • Hohtavat äänet, irralliset aariat Naïve-yhtiön uusin tarjokas Händelin aariakokoelmien lukuisaan joukkoon on otsikoltaan Streams of Pleasure, ja sillä laulaa sooloja ja duoja kaksi näyttävää naista, suosikkialttoni Marie-Nicole Lemieux ja hyväksi tietämäni sopraano Karina Gauvin. Kun vielä Il Complesso Barocco -yhtyettä johtaa Alan Curtis, odotukset ovat korkealla.
  • Espanjalainen kohtaa kansainvälisen Oletteko koskaan kuulleet Manuel de Fallan pianomusiikkia? Harva on, vaikka de Falla sävelsi sitä melko tavalla. Suurin osa teoksista on peräisin 1800-luvun puolelta, säveltäjän nuoruudesta, kun hän vielä teki pianistin uraa ja tarvitsi näyttävää soolomateriaalia. Harmonia Mundin uutuuslevyllä pianisti Javier Perianes osoittaa, että näistäkin teoksista löytyy helmiä - tai ainakin tunnelmaa.
  • Englantilaisherran sävellykset vaikuttavat, mutta levytyksiin jäi rosoja Levytykset unohdetun brittisäveltäjän Sir Arthur Somervellin (1863–1937) tuotannosta ovat karttuneet uusilla teoksilla: sinfonisilla muunnelmilla ”Normandia” ja pianokonsertolla a-molli ”Highland”. Levymerkki Hyperion on aiemmin julkaissut Somervellin klarinettikvinteton, viulukonserton ja yksinlauluja, jotka ovat hänen tuotantonsa eniten esitettyä materiaalia.
  • Fliterin Beethoveniin voi tykästyä Onpas pianolevyjä nykyään paljon. Olisivatko ne edullisia tuottaa, kun muusikoita on vain yksi? Pianisti Ingrid Fliter tulee minulle ensimmäistä kertaa vastaan. Tunnustan, etten ole viime vuosina käynyt seuraamassa BBCn New Generation -konserttisarjaa enkä Varsovan Chopin-festivaalia, joilla hän on esiintynyt. Fliter levyttää Emille, mitä voidaan jo pitää saavutuksena.
  • Katalonialainen pianotaide tarttuu hetkeen Katalonialainen Jordi Masó on yksi Naxosin rengeistä: hän on nauhoittanut yhtiölle ällistyttävän määrän piano- ja kamarimusiikkia. Katalogista löytyy muun muassa Joaquín Turinan, Déodat de Séveracin, Mario Castelnuovo-Tedescon ja Xavier Montsalvatgen teoksia.
  • Mies ja klarinetti riittävät musiikkielämykseen Sveitsiläisklarinetisti Reto Bieri on julkaissut levyllisen teoksia sooloklarinetille. Markkinoilla ei tällaisista albumeista näy olevan tunkua. Mukana on nykymusiikin klassikoita, kuten Elliott Carterin ”Gra” ja Luciano Berion ”Lied”, sekä vähemmän kuultuja teoksia Péter Eötvösiltä ja nuorelta Gergely Vajdalta.
  • Virolainen nykysäveltäjä osaa asiansa Virolainen kirjallisuus on esillä Helsingin kirjamessuilla, mutta myös maan säveltaiteella on paljon annettavaa. Älkää kavahtako, jos jälleen kuulette baltialaisen säveltäjän kirjoittamaa latinankielistä tunnelmointia. Virolainen Erkki-Sven Tüür on ammattimies, jonka musiikki ei kosiskele. Se on hienosti kirjoitettua, ja se tuntee kokoonpanojen ilmaisumahdollisuudet.
  • András Schiff on pienten mielenliikahdusten taituri Näyttävän uran tehnyt András Schiff on viime aikoina tykästynyt Robert Schumannin teoksiin. Uudella kaksoislevyllä ovat sarja Papillons, pianosonaatti fis-molli, Lapsikuvia, Fantasia C-duuri, Metsäkuvia ja Teema muunnelmineen ”Geistervariationen”. C-duuri-fantasian lopusta Schiff on levyttänyt kaksi versiota. Itse hän pitää parempana Schumannin alkuperäistä päätösosaa.
  • Martinun yksinlauluja - kuin isoäidin laulamana Sanotaan, että kotona tehty on parempaa. Kotona tehty kakku voi olla lässähtänyt, sen koristelut haparoivat ja se tuskin säilyy seuraavaan päivään. Kotona tehty on kuitenkin sympaattista ja median rakastamaa.
  • Ei pelkkä tissiooppera Mitä pitäisi ajatella vakavasta modernista oopperasta, jonka päähenkilönä on edesmennyt amerikkalainen povijulkkis Anna Nicole Smith? Ei tietenkään mitään ennen kuin sen katsoo, ja onneksi sen voi katsoa nykyään DVD:ltä eikä vain Lontoon kuninkaallisessa oopperassa. Kyseessä on terävän yhteiskuntakriittinen, ajankohtainen ja taiteellisesti pätevä tragikoominen ooppera.
  • Sopivan savuista barokkijazzia Ranskalainen serpenttivirtuoosi Michel Godard ei ole ensimmäinen, joka keksii yhdistää Monteverdin jazziin ja barokkisoittimet saksofonisooloihin. Monteverdin ostinato-bassot, sielukkaat sointukierrot ja elämänmyönteiset laulut sopivat jatsareille keskimääräistä barokkitunnelmointia paremmin. Godardin kokoamassa kuuden hengen projektissa on vieläpä taitoa ja ymmärrystä säilyttää Monteverdin henki.
  • Mies ECM:n takana Levy-yhtiö ECM on kiehtonut Uudet levyt -ohjelmaa vuositolkulla. Toisaalta ECM on tuonut ilmoille aikamme merkittävimpiä säveltäjiä ja esittäjiä maantieteellisistä ja genrerajoista välittämättä. Toisaalta se on sitkeästi pitäytynyt staattisessa, nostalgian ja pidättyvyyden leimaamassa tunnetilassa, jonka yletön tasalaatuisuus viimeistellään kaikuisalla äänityksellä ja mustavalkoisilla taidevalokuvakansilla, joiden parasta ennen -päiväys taisi olla 80-luvun lopussa. ECM henkilöityy tuottajaansa Manfred Eicheriin, ja siksi perehdyin suurella mielenkiinnolla uuteen DVD-dokumenttiin nimeltä Sounds and silence - Travels with Manfred Eicher.
  • Rysanovin alttoviulu-covereista puuttuu lisäarvo Viikko sitten kollegani Janne Koskinen esitteli Uusissa levyissä nousevan alttoviulutähden David Aaron Carpenterin. Carpenterilla on vain yksi haastaja, toinen nouseva alttoviulutähti Maxim Rysanov. Kumpikin on ottanut asiakseen kaivaa alttoviululle näyttävää solistimateriaalia sellistien tontilta, ja mikäs siinä. Jokin aika sitten Carpenter lumosi minut Elgarin sellokonsertolla ja Rysanov Bachin soolosellosarjoilla. Valitettavasti Rysanovin uusi levy osoittaa, että pelkkä uusi soitin ei riitä musiikilliseen kiinnostavuuteen.
  • Väärällä tavalla hengästyttävää viulismia Suomen levy-yhtiöylpeys Ondine on viime ajat ollut hieman alavireessä. Se julkaisee paljon kansainvälistä laatutuotantoa mutta tuntuu luottavan perusvarmoihin tähtiin enemmän kuin rohkeisiin löytöihin. Musiikissa varmuus tarkoittaa väistämätöntä keskinkertaisuutta, sen todistaa myös Ondinen uutuus, jolla Christian Tetzlaff soittaa Mendelssohnin ja Schumannin viulukonsertot.
  • Rautavaaraa lapsikuorolle Ondine tekee sitkeästi töitä Einojuhani Rautavaaran musiikin saattamiseksi levylle. Projektin viimeisin levy sisältää Rautavaaran musiikkia lapsikuorolle. Sitä on yllättävän paljon ja se on yllättävän hyvää, vaikka onkin peräisin lähinnä 70-luvulta. Mitä ilmeisimmin Rautavaara suhtautuu lapsikuoroon vakavasti ja pystyy kääntämään sen rajoitukset mahdollisuuksiksi.
  • Viulukonsertto sai innoituksensa Australian luonnosta Vuonna 1943 syntyneen australialaisen Ross Edwardsin viulukonsertto on täynnä värikirjoa ja rytmejä. Teos on saanut innoituksensa Australian luonnosta, ja kertoo myös siitä, miten Edwards 1980-luvulla löysi uuden tyylin ehdottoman modernismin jälkeen.
  • Inkisen Sibeliuksessa on vibratoa Pietari Inkinen (s. 1980) aloitti Uuden-Seelannin sinfoniaorkesterin johdossa kolme vuotta sitten. Nyt Inkinen on saanut päätökseen orkesterinsa kanssa tekemänsä Jean Sibeliuksen sinfonioiden kokonaislevytyksen. Sarjan neljäs ja viimeinen osa sisältää kuudennen ja seitsemännen sinfonian sekä sävelrunon Finlandia.
  • Supersize Chopin Maineikas brittipianisti (tosin nykyään myös Australian kansalainen) Stephen Hough on julkaissut kaikki Frédéric Chopinin valssit ja kerännyt jo paljon ylistystä kansainvälisessä lehdistössä. Yhä vain uusilta Gramophone-palkinnoilta ei kai voi välttyä.
  • Mittava Clementi-levysarja jatkuu erikoisuuksilla Brittipianisti, kapellimestari ja Royal College of Musicin kunniajäsen Howard Shelley on tehnyt suurtyön ja soittanut kuudelle kaksoislevylle kaikki Muzio Clementin pianosonaatit. Eikä siinä vielä kaikki: uusimmalla tuplalevyllä Shelley soittaa vielä Clementin capriccioja ja muunnelmia.
  • Alttoviulistien perusteoksesta ilmestyi vaikuttava tulkinta Newyorkilaissyntyinen David Aaron Carpenter herätti kaksi vuotta sitten huomiota hienolla levytyksellään Edward Elgarin ja Alfred Schnittken konsertoista. Tässä välillä Carpenter on saanut Avery Fisher- ja Leonard Bernstein -palkinnot aiempien huomionosoitusten jatkoksi.
  • Arkista arktista kuoromusiikkia Rovaniemellä vaikuttava Seitakuoro on tasan viisikymmentä vuotta pitänyt Pohjois-Suomen kuorokunniaa yllä. Viime aikoina kuoronjohtaja Kadri Joamets on saanut Seitakuoron tasoa nostettua, mistä kertoo asiallinen kilpailumenestys lähimaiden pienillä kuorofestivaaleilla. Seitakuoro ei ole lähtenyt haastamaan Etelä-Suomen kunnianhimoisia kamarikuoroja vaan on pitänyt identiteettinsä ja ohjelmistonsa lappilaisena. Siitä kertoo myös Seitakuoron uutuuslevy, otsikoltaan Arktisia näkyjä.
  • Saksofonitohtorin uudet seikkailut Saksofonitohtori Olli-Pekka Tuomisalo on ottanut asiakseen levyttää kaikki suomalainen saksofonimusiikki. Nyt projekti on edennyt jo kahdeksanteen levyyn. Tuomisalon levyjen taso on välillä vaihdellut, mutta aina olen ihaillut hänen vakaumuksellista energiaansa ja sitä näennäistä helppoutta, jolla hän löytää, ottaa haltuun, esittää ja lopulta saattaa levylle yhä uusia ja uusia kappaleita.
  • Nykymusiikki pukee Mutteria Aiemmissa Uudet levyt -ohjelmissa olen joskus kritisoinut Anne-Sophie Mutterin täyteläistä, lähes turpeaa viulusointia, joka ei juuri muutu musiikin vaatimusten mukaan. Mutta ainakin Mutterin soitto on tunnistettavaa, mikä näinä aikoina on suuri ansio. Mutterin uusimmalla levyllä kuullaan pelkästään kappaleita, jotka hän on tilannut varta vasten itselleen. Levy osoittaa, että myös nokkelat nykysäveltäjät tunnistavat Mutterin ominaislaadun - ja pystyvät käyttämään sitä musiikin hyväksi.
  • Gustavo Dudamel ei kohtaa göteborgilaisia Göteborgin sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina on vuodesta 2007 toiminut venezuelalainen nuorisoihme Gustavo Dudamel, mutta vasta nyt yhteistyötä on dokumentoitu levylle. DG:n julkaisema kolmen levyn boksi sisältää konserttitaltiointeja vuodesta 2008 vuoteen 2010. Ohjelmistona on neljä sinfonianjärkälettä: Brucknerin yhdeksäs, Sibeliuksen toinen sekä Nielsenin neljäs ja viides. Kankea yleisvaikutelma levystä tekee selväksi, miksi Dudamel on mieluummin kapitalisoinut markkina-arvonsa levyttämällä Los Angelesin filharmonikkojen sekä Venezuelan Simon Bolivar -nuoriso-orkesterin kanssa.
  • Shostakovitshia miedommalla angstilla Moisei Vainbergin musiikki kuulostaa Shostakovitshilta. Tarkemmin sanottuna se kuulostaa vilpittömän hyväntuuliselta Shostakovitshilta, joka on vastikään saanut neuvostokansojen tunnustusmitalin. Eli ei se kuulosta Shostakovitshilta laisinkaan.
  • Orkesterilla kirkastetut laulut BIS-yhtiön uutuuslevyllä Ruotsin paras mezzosopraano Katarina Karnéus laulaa Mahlerin kolme parasta laulusarjaa, siis Kindertotenlieder, Rückert-Lieder ja Vaeltavan kisällin lauluja. Göteborgin sinfoniaorkesteria johtaa Susanna Mälkki, nykymusiikkiosaajana, vaativana harjoittajana ja musiikin palvelijana tunnettu. Ero Vainberg-levytyksen kapellimestari Svedlundiin on hämmästyttävä.
  • Toinen kierros lahtelaista Pietari Inkinen sai vastikään levytettyä Sibeliuksen sinfoniat Uuden-Seelannin sinfoniaorkesterin kanssa. John Storgårds aikoo levyttää Sibeliuksen sinfoniat uuden orkesterinsa BBC Philharmonicin kanssa. Kun Hannu Lintu aloittaa RSO:n ylikapellimestarina, tarkoitus on levyttää Sibeliuksen sinfoniat, vaikka Sarastehan teki sen RSO:n kanssa jo kahdesti. Ja muistattehan kuinka nuori Okko Kamu aikanaan paalutti asemansa levyttämällä Sibeliuksen sinfoniat?
  • Bacewicz-ilmiö jatkuu Viime vuonna käsiini osui levyllinen tuntemattoman puolalaisen säveltämiä viulukonserttoja. En ollut koskaan kuullut Grazyna Bacewiczista, mutta jo sen yhden levyn perusteella oli aivan selvää, että levy-yhtiön kannatti penkoa musiikin marginaaleja. Kriitikkokollegat maailmalla olivat samaa mieltä, ja viulisti Joanna Kurkowiczin ja Puolan RSO:n levytys sai kansainvälistä ylistystä osakseen. Nyt Chandos on jatkanut Bacewiczin viulukonserttojen kokonaislevytystä samoilla esittäjillä, ja yhä edelleen olen aivan lumoutunut tämän säveltäjän voimasta ja omaperäisyydestä.
  • Turkulainen huippukuoro Pari vuotta sitten turkulaiset kuoroihmiset kokosivat voimansa ja pistivät pystyyn Key Ensemblen. Tarkoituksena oli luoda kunnianhimoinen kamarikuoro, joka toimisi periodiluonteisesti ja ammentaisi kokoonpanonsa laajemmasta laulajapoolista. Konsertit, radionauhoitukset ja muu toiminta ovat osoittaneet, että homma toimii. Kuoronjohtaja Teemu Honkasen kunniaksi on sanottava, että hän pystyy motivoimaan mukaan Turun seudun parhaat laulajat.
  • Cembaloriemua Espanjasta Kotomaan cembalistien kärkikaartiin kuuluva Anna-Maaria Oramo on saattanut levylle aimo annoksen Antonio Solerin sonaatteja. Solerin nimi ei ehkä ole niitä tunnetuimpia, mutta kyse on arvostetusta cembalosäveltäjästä, joka 1700-luvun Espanjassa nikkaroi varsin eläväisiä sonaatteja. Soler mainitaan yleensä munkiksi, vaikka oikeammin hän oli kulttuuripainotteisen luostarin musiikinjohtaja, ja hyvissä suhteissa maalliseen hoviin.
  • Herkullisia barokkisointeja "On ihailtavaa että Telemann käyttää kaikkia musiikin lajeja ja kaikkien kansakuntien musiikkia täyteläisesti mutta kevyellä kosketuksella, sekoittamatta tai pilaamatta omaa makuaan, joka pysyy kauniina, hienostuneena ja yhtenäisenä." Näin kirjoitti eräs aikalaiskriitikko Georg Philipp Telemannin musiikista. Tuo määritelmä tulee kauniilla tavalla esiin Ensemble Meridianan uutuuslevyllä, jolle on koottu herkullinen valikoima Telemannin konserttoja ja sonaatteja yleiseurooppalaiseen, sujuvaan tyyliin.
  • Kvartetto päivässä Boris Yoffe säveltää arkillisen jousikvartettomusiikkia joka päivä. Siis joka ikinen päivä, ainakin tarinan mukaan. Hän on tehnyt niin jo vuodesta 1995, joten kvartettolehtisiä alkaa olla arkullinen. ECM-yhtiön uutuusjulkaisulle Rosamunde-jousikvartetti valitsi niistä osan. Höysteeksi otettiin samantapaisia pätkiä Yoffen toisesta projektista, jossa kvartetin lisänä kuullaan neliäänistä lauluyhtyettä, joka laulaa säkeitä Laulujen laulusta.
  • Altto sankarina Italiassa barokin aikaan oli muotia, että oopperoiden maskuliiniset sankariroolit räätälöitiin kastraateille. Sattuneesta syystä kastraattiaariat ovat nykyään kontratenorien heiniä, mistä kaikki nykykuulijat eivät pidä. Nathalie Stutzmannin ja Orfeo 55 -barokkiorkesterin uutuuslevy osoittaa, että italialaisen barokkioopperan suurin nimi, Antonio Vivaldi, teki kuitenkin toisin.
  • Perinteisin menoin Ondine-yhtiön harkitusta kansainvälistymisestä hyvä esimerkki on Venäjän kansallisen orkesterin ja Mihail Pletnjovin ottaminen talliin, lähinnä kai Tshaikovskia levyttämään. Venäjällä osataan Tshaikovski, joten parasta on levyttää sitä Venäjällä. Se että levy-yhtiön juuret ovat Suomessa ei ole nykyään mikään peruste toimia Suomessa.
  • Kuula-läpimurto ulkomailla? Nykyään pidetään paljon ääntä musiikkiviennistä ja kehuskellaan suomalaisen musiikin voittokulkua maailmalla. Ulkomaalaiset suuret orkesterit kuitenkin levyttävät suomalaista musiikkia äärimmäisen harvoin - jos ei oteta lukuun Sibeliusta ja tähtikapellimestarien nykymusiikkiprojekteja. Joskus ihmeitä tapahtuu: BBC:n konserttiorkesteri on Martyn Brabbinsin johtamana tehnyt levyllisen Toivo Kuulan harvinaisia teoksia, ja saanut vieläpä solistikseen sopraano Susan Grittonin. Kannessa on Gallén-Kallelan Aino ilman kähmivää Väinämöistä, joten Suomi-brändin kiillottajat hyppinevät innosta.
  • Mitä angloamerikkalaisessa minimalismissa tapahtuu? Aikanaan angloamerikkalainen minimalismi alkoi radikaalina ja syvällisenäkin vaihtoehtoliikkeenä, mutta vuosien saatossa liikkeen valtavirta on laimentunut easy listening -hutuksi, joka harvoin pääsee ujuttautumaan mannereurooppalaisiin taidemusiikkipiireihin. Silloin tällöin on silti hyvä tarkistaa, mitä genressä on tapahtunut.
  • Uuden orkesterimusiikin pelastaja Anders Hillborgin teos Eleven Gates alkaa parin minuutin siirtymällä yhdestä äänestä D-duuriin. Jo siinä on läsnä kaikki se, minkä perusteella ruotsalaisessa Hillborgissa on ainesta modernin konserttimusiikin pelastajaksi. Katkelma on aineksiltaan yksinkertainen mutta toteutukseltaan rikas, helposti hahmottuva mutta kiinnostava, taiturillisesti orkestroitu mutta musiikkiin keskittyvä, sisällöltään metafyysiseen kurkottava mutta pelkästään korvalle tehty.
  • Vähitellen avautuvat teosjärkäleet Alban uutuuslevyllä Tampereen kaupunginorkesteri soittaa kaksi Veli-Matti Puumalan teosjärkälettä, kaksikymmentäviisiminuuttisen orkesterikappaleen Chainsprings ja nelikymmenminuuttisen pianokonserton Seeds of Time. Äkkiseltään tuntuu haastavalta löytää aikaa ja keskittymiskykyä moiseen kuuntelurupeamaan - konserttisalin rauhassa teokset toimisivat varmasti paremmin. Kun vielä kumpainenkin teos alkaa umpimodernistisin sävyin, kuulijan täytyy laittaa silmät kiinni ja ajatella tasavaltaa.
  • Nämä laulajat muistivat Kienzlin Nyt on hyvä mahdollisuus tutustua unhoon jääneen itävaltalaissäveltäjän Wilhelm Kienzlin (1857-1941) yksinlauluihin. Tuotantoon kuuluu yhdeksän oopperaa, kolme jousikvartettoa ja yli 200 yksinlaulua.
  • Liszt-levy vahvistaa Hamelinin mainetta Kanadanranskalainen Marc-André Hamelin on hyvää vauhtia matkalla pianolegendojen joukkoon. Uusi Liszt-levy tyydyttää jälleen yleisön kyltymätöntä virtuositeetin ja melodraaman janoa.
  • Espanjalaislevyllä huipennukset lässähtävät Espanjalaisen Joaquín Turinan (1882-1949) kamarimusiikki on pitänyt pintansa festivaalien ja konserttisarjojen ohjelmistoissa. Viulu- ja pianoteosten ohella hänen tuotantoonsa kuuluu neljä pianotrioa, jotka espanjalainen Arriaga-trio on levyttänyt.
  • Kamarimusiikkilevy vie 1800-luvun puolivälin Pariisiin Uusi kamarimusiikkilevy on koottu Frédéric Chopinin oppilaiden sävellyksistä, joiden syntytarinoista saa kiehtovan käsityksen 1800-luvun puolivälin Pariisista. Valokeilaan pääsevät Chopinin uskottu ystävä Karol Mikuli, norjalainen Thomas Tellefsen ja ihmelapsi Karoly Filtsch.
  • 1500-luvulta löytyi matka-arkullinen gambamusiikkia Gambayhtyeiden eliittiin lukeutuva Phantasm on julkaissut uuden levyn, joka jatkaa kokoonpanon korkealaatuista linjaa. Phantasm toimii Oxfordin yliopiston residenssiyhtyeenä, johon kuuluvassa Merton College Chapelissa nauhoitus on tehty.
  • Oramo ja RSO loistavat uudella Saariaho-levyllä Uusin Kaija Saariahon (s. 1952) musiikkia sisältävä levy hemmottelee kuulijaa. Solistinumeroissa esiintyvät klarinetisti Kari Kriikku ja sopraano Anu Komsi. Välissä kuullaan Ingmar Bergman -vaikutteinen orkesterinumero ”Laterna Magica”.
  • Savallin brändi menestyy Suositun gambistin ja musiikinjohtajan Jordi Savallin oma levymerkki Alia Vox julkaisee viitisen laadukasta uutuutta vuosittain. Myyntiluvut ovat olleet hyviä, mutta kesällä ranskalaisen Classica-lehden haastattelussa Savall myönsi, että äänilevyalan kriisi on saanut myös Alia Voxin väen mietteliääksi. Savallin mukaan pärjäämistä ovat auttaneet yhtiön pienuus ja teosten taustojen uuttera tutkiminen. Toivottavasti se riittää, sillä uusi Jean-Philippe Rameaun orkesterisarjoja sisältävä levy on jälleen helmi.
  • Frank Zappa sai taas barokkiasun Olli Virtaperkon johtama seitsemänhenkinen Ensemble Ambrosius on tullut tunnetuksi Frank Zappan sävellysten erikoisista tulkinnoista. Kokoonpanon uudella levyllä kuullaan konserttitaltiointeja Hampurin Sankt Katharinen kirkosta, jossa yhtye vuosi sitten esiintyi Zappan entisen laulusolistin Napoleon Murphy Brockin kanssa.
  • Monet vaienneet yksityisurut saivat äänen Ahkerasti levyttävä urkuri Jan Lehtola on julkaissut vuoden kenties kiinnostavimman suomalaisen taidemusiikkilevyn. Urkujen ja urkutaiteen historiaa esittelevän sarjan viidennellä levyllä Lehtola soittaa neljää harvoin kuultavaa puolijulkisen tilan soitinta: Kymi-yhtiöitten juhlasalin, Visavuoren, Kalelan ja Amos Andersonin taidemuseon urkuja. Levyllä ei ole ainoastaan korkeatasoisia esityksiä, vaan myös perusteelliset ja hyvin kirjoitetut esittelyt kunkin soittimen historiasta.
  • Näissä teoksissa tapahtuu Säveltäjä Sebastian Fagerlundin (s. 1972) maineen leviämistä olen viime vuosina seurannut iloisena, mutta myös hämmentyneenä. Fagerlund on kyennyt menestymään alalla, jolle on ennustettu huonoja aikoja, jopa kuolemaa. Hänen puhutteleva musiikkinsa on lyönyt läpi klassisen musiikin infantiileilla markkinoilla.
  • RSOn sooloklarinetisti levytti hienon konserttokimaran Radion sinfoniaorkesterin konserteissa on kuuden vuoden ajan voinut ihastella sooloklarinetisti Christoffer Sundqvistin musikaalisia sooloja. Sundqvistia kysytään usein myös konserttojen solistiksi: uudella Alba-levyllä hän soittaa kolmen erilaisen teoksen solistina.
  • Staier tarjoaa cembalosoinnin rikkauksia Uudella levyllä kosketinsoitinten armoitettu mestari, saksalainen Andreas Staier, käyttää jälleen Anthony Sideyn ja Frédéric Balin rakentamaa kopiota Hieronÿmus Albrecht Hassin vuonna 1734 rakentamasta cembalosta. Hass kuului maineikkaaseen saksalaiseen soitinrakentajasukuun, joiden rakentamat cembalot olivat ajalle poikkeuksellisen moderneja. Monien muiden Hass-cembaloiden tapaan myös vuoden 1734 soittimessa on harvinainen 16-jalkainen äänikerta, jonka avulla ääniala laajenee oktaavin verran alemmaksi. Cembalopiireissä tällaisten soittimien käyttö vanhassa musiikissa on ollut muodikasta jo jonkin aikaa.
  • Mullova ei nolaa itseään crossoverissa Suosikkiviulistini Viktoria Mullova on ihailtavalla ja poikkeuksellisella tavalla uudistunut taiteilijana. Neuvostokoneiston koulimasta jääkuningattaresta on kehkeytynyt rento, lämmin muusikko, joka etenkin periodimusiikin parissa pystyy lähes improvisatoriseen vapauteen. Mullova on kuitenkin koko ajan pitänyt kiinni vahvuuksistaan eli kellontarkasta tekniikasta, rikkumattomasta intonaatiosta, kirkkaasta soinnista ja voimakastahtoisesta soitosta. Luotan yhtä lailla sekä vanhan että uuden Mullovan arvostelukykyyn, mutta silti poskia kuumotti, kun sain käsiini tuoreen levyn, jolla Mullova soittaa jazzin ja progen suuntaan sovitettua crossover-materiaalia miehensä, sellisti Matthew Barleyn ja tämän yhtyeen kanssa.
  • Värivirtuoosi Osmo Palmu Osmo Palmun uusi levy Recital Español sisältää melko perinteisen, kitaran kulta-ajalla hekumoivan kattauksen Turinaa, Torrobaa, Tarregaa ja de Fallaa, sekä renessanssimausteena de Milánin luuttusävellyksiä. Kattaus on ehkä perinteinen, mutta sen säihke ainutlaatuinen.
  • Kertomuksia ilosta, intohimosta ja sokerista Säveltäjä Uljas Pulkkis tunnetaan sekä nykymusiikin että miestenmuodin saralla konservatiivisesta otteesta mutta kiistämättömästä ja aikaa kestävästä tyylistä. Pulkkisin ensimmäisen orkesterisävellyslevyn julkaisi BIS, mutta nyt hänen uudempiin teoksiinsa on tarttunut Ondine ja Tampereen kaupunginorkesteri. Uutuus vahvistaa mielikuvaa itsevarmasta ja taitavasta säveltäjästä, mutta minulle Pulkkisin musiikki asettaa samoja esteettisiä haasteita kuin aiemminkin. Kun keinot ovat näin perinteisiä, pitäisikö päämäärän olla vastaavasti radikaalimpi?
  • Pikkuviat hillitsevät Weber-intoa Tapiola Sinfonietta jatkaa uudella levyllä seikkailua Carl Maria von Weberin energisessä musiikissa. Edellisen levyn riehakkaat ja rajut sinfoniat saivat minut innostumaan Weberistä uudella tavalla. Kun tuore levy sisältää vain ooppera-alkusoittoja eli viiteen minuuttiin tiivistettyjä musiikkivitamiinipommeja, odotukset olivat korkealla.
  • Huippu-urkujen sointi helpottaa Vasks-paatosta Joensuussa vaikuttava kokenut urkutaiteilija Tuomas Pyrhönen on levyttänyt Peteris Vasksin soolourkuteokset, ja levyttänyt ne nimenomaan Riian tuomiokirkon massiivilla uruilla. Tämä on erittäin hyvä asia. "Latvian Pärt" Vasks nimittäin säveltää varsin paatoksellisesti henkistynyttä musiikkia, joka janoaa paitsi taivasosuutta myös ilmavaa ja hengittävää sointia.
  • Miksi tähtilaulajat tekevät halvannäköisiä levyjä? Olen suurella mielenkiinnolla ja ihailulla seurannut baritonijärkäle Juha Uusitalon edesottamuksia maailmalla. Lavakarismaltaan hän on tähtiluokkaa, ja muhkeanterävä lauluääni tuntuisi tällä hetkellä kestävän hurjaakin Wagner-rääkkiä Euroopan lavoilla. Nyt Uusitalo on muistanut kotimaan faneja ja levyttänyt urkuri Kalevi Kiviniemen kanssa levyllisen rakastetuimpia suomalaisia lauluja - Kuulaa, Sibeliusta ja Oskar Merikantoa. Taidekeskus Salmelan julkaisema levy herättää saman kysymyksen kuin muutama aiempikin huippulaulajan Suomi-levy. Miksi huolitellut, ammattimaiset, kansainvälistä uraa tekevät laulajat päästävät käsistään amatöörimäisen näköisiä levyjä?
  • Musiikkia amerikkalaiseen unelmaan Uudet levyt -ohjelmassa olen innolla seurannut Ondine-yhtiön edesottamuksia Amerikan markkinoilla. Kun Ondine sai talliinsa kapellimestari Christoph Eschenbachin, sen julkaisupolitiikkaan tuli uutta väriä: näyttäviä ohjelmakokonaisuuksia, amerikkalaisten huippuorkesterien osaamista ja ehkäpä myös aiempaa helpommin markkinoitavia tuotteita. Eräs esimerkki näistä kaikista on konserttitaltiointi "Remembering JFK", jolla Eschenbachin uusi orkesteri, Washingtonin National Symphony Orchestra, soittaa musiikkia John F. Kennedyn virkaanastumisen 50-vuotisjuhlan kunniaksi.
  • Julia Lezhnevan ääni lyö ällikällä Venäläinen sopraano Julia Lezhneva voitti Mirjam Helin -laulukilpailun vuonna 2009. Hän oli kilpailun nuorin voittaja, itse asiassa niin nuori, että joku saattoi epäillä, jääkö hän tähdenlennoksi vai kypsyykö taiteilijaksi. Kuluneen parin vuoden aikana Lezhneva on osoittanut, että voitto ennakoi tulevaa menestystä. Jo nyt hänen uransa on komeampi kuin suurimmalla osalla Helin-voittajista.
  • Walesin Kokkonen? Säveltäjä William Mathiasin nimeen törmäsin viimeksi kun selvitin, kenen musiikkia soitettiin prinssi Charlesin ja prinsessa Dianan häissä. Mathiasin hempeänjuhlava hääanthem lienee hänen tunnetuin teoksensa, ja sen myötä hän kuulemma sai valtavasti tilauksia Amerikan ihmemaasta.
  • Kannatti käydä Intiassa Klarinetisti Tapani Rinne ja perkussionisti Teho Majamäki ovat käyneet Intian pyhissä luolissa ja temppeleissä soittamassa ja tehneet siitä levyn. Levykauppiaat saattavat luokitella tuloksen ambientiksi tai jazziksi, mutta Uudet levyt -ohjelman ilona on tarjoilla se taidemusiikkina. Joka tapauksessa kyse on tunnelmallisimmasta ja herkimmästä levystä pitkään aikaan.
  • Flaamilaista peruspolyfoniaa Yleiseurooppalainen kuuden miehen renessanssilauluyhtye Cinquecento on toiminut jo seitsemän vuoden ajan. Sinä aikana se on kunnioittanut nimeään penkomalla pölyisistä arkistoista kuuluville hämmästyttävän määrän tuntemattomien 1500-luvun säveltäjien messuja ja motetteja. Cinquecenton konsertit ja levyt eivät jää kuriositeettien esittelyksi, vaan osoittavat, kuinka laajaa ja korkea oli alankomaalaisten muusikoiden taso.
  • Inkisen Sibelius ei yllä mestaritasolle Uuden-Seelannin sinfoniaorkesteri ja kapellimestari Pietari Inkinen työstävät Naxokselle kokonaislevytystä Sibeliuksen sinfonioista. Kriitikot eivät ole olleet sarjan kahdesta ensimmäisestä levystä täysin vakuuttuneita. Kenties Inkinen ei ole kypsä keskeisen ohjelmiston varmaan ja uutta luovaan tulkintaan, kenties uusiseelantilaisten taito ja henki eivät aivan riitä, kenties Inkinen olisi tarvinnut orkesterinsa kanssa enemmän aikaa. Sarjan kolmas levy sisältää rakastetun toisen sinfonian sekä Karelia-sarjan, ja antaa jonkin verran toiveita paremmasta.
  • Sähläten Sibbaa ja Smetanaa Englantilaisen Dante –jousikvartetin levyllä kuullaan Jean Sibeliuksen Jousikvartetto d-molli op. 56 (Voces intimae) sekä tsekkiläisen Bedrich Smetanan jousikvartetot nro 1 ja 2.
  • Keijukaissatu ja Buffalon orkesteri Tsekkiläisen säveltäjän Josef Sukin orkesterisarja Pohadka, Keijukaissatu, valmistui Sukin ollessa 24-vuotias.
  • Väkeviä Wagnerin bassoaarioita Saksalainen basso René Pape on levyttänyt yhdessä Daniel Baremboimin johtaman Berliinin valtionorkesterin ja -oopperan kuoron kanssa Richard Wagnerin ooppera-aarioita. Parsifaalin aariassa mukana laulaa tenori Placido Domingo.
  • Nuoren Debussyn pianoduetot Sveitsiläinen pianoduo Adrienne Soos ja Ivo Haag ovat levyttäneet säveltäjä Claude Debussyn nelikätisiä pianokappaleita ja -sovituksia.
  • Nordgrenin kaunis muistolevy Raschér-saksofonikvartetti ja Lapin kamariorkesteri ovat levyttäneet John Storgårdsin johdolla säveltäjä Pehr Henrik Nordgrenin muistolevyn. Kokonaisuus on vaikuttava.
  • Alkusoittoriemua kolealla äänellä Andrea Marconin johtama La Cetra -barokkiorkesteri on koonnut levylleen peräti kuusitoista alkusoittoa Mozartin laulunäytelmistä ja oopperoista, ja mukana on ilahduttava määrä tuntemattomiakin helmiä, kuten La Betulia liberata ja Ascanio in Alba.
  • Pekka Kuusiston uusimmat metkut Ondine on aivan vastikään julkaissut meidän Pekan eli koko kansan Pekka Kuusiston ja pianisti Paavali Jumppasen levytyksen Einojuhani Rautavaaran musiikista viululle ja pianolle. Kyseessä on siis suomalaisen musiikin tehokentällinen, mutta minut tuo levy sai toteamaan, että me kriitikot olemme sitten kummaa sakkia. Joka käänteessä toivomme muusikoilta persoonallista sointia ja omaperäistä otetta ja vaikka mitä temppuja, ja sitten kun niitä saamme, näytämme hapanta naamaa.
  • Hellää ja herkkää dodekafoniaa - on se mahdollista! Avomielisilläkin musiikinystävillä on usein ennakkoluuloja Wienin toisen koulukunnan ekspressionismia ja dodekafoniaa kohtaan. Monen mielestä Schönberg, Webern ja Berg sävelsivät kylmää, tunteetonta tai peräti ylitunteellista musiikkia, joka kaksitoistasävelisyydessään oli harmonisesti epäselvää mongerrusta. Quator Diotiman ja suosikkiyhtiöni Naíven uutuuslevy osoittaa, että ennakkoluulot hälvenevät saman tien, kun toimeen tarttuu joukko kyllin kyvykkäitä muusikkoja.
  • Beethoven-pianismia kaksin käsin Halpalevy-yhtiö Naxos ei kilpaile klassisen musiikin markkinaosuuksista huippusolisteilla, näyttävällä kansitaiteella tai syvällisillä esittelyteksteillä, vaan kekseliäämmin, tilkitsemällä levytetyn repertuaarin aukkoja harvinaisilla teoksilla tai uusilla näkökulmilla. Niinpä se ei ole tehnyt taas yhtä Beethoven-pianolevyä, vaan levyn, jossa esitellään Beethovenin ja hänen opettajiensa musiikillisia suhteita kahdella hyvin erikoisella periodipianolla, joita soitetaan nelikätisesti.
  • Retrohenkinen pikkukappalelevy Sellisti Seeli Toivion ja harpisti Lily-Marlene Puuseppin duo on toiminut jo muutaman vuoden. Uskon ja toivon että heillä on runsaasti keikkoja. Kaksi kaunista naista, kultaa kimaltava harppu ja jalosti hohtava sello ovat yhdistelmä, joka tuo glamouria mihin tahansa yritys- tai kulttuuritilaisuuteen - semminkin kun duo vieläpä soittaa erittäin hyvin.
  • Kannattaako naiskuoropop? Naiskuoro Philomelan uusi levy Light on jo esitelty tällä kanavalla harrastekuoromusiikin erikoisohjelmassa, mutta ehkäpä on syytä ottaa levy käsittelyyn myös Uusiin levyihin, niin sanoakseni "oikean taidemusiikin" näkökulmasta. Levy nimittäin avaa kiinnostavan teeman.
  • Kinsky Trio Prague ei yllä tarpeeksi korkealle Tsekkiläisiä kokoonpanoja luotsaavan levy-yhtiö Praga Digitalsin tallissa asustava Kinsky Trio Prague on keskittynyt uudella levyllään tsekkiläisten säveltäjien musiikkiin romantiikan kulta-ajalta. Levyllä on neljä 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa sävellettyä kamarimusiikkiteosta eri säveltäjiltä, joista mukana tunnetuimpana lienee Leos Janácek. Vuonna 1998 perustettu Kinsky Trio Prague on levynkansitekstin mukaan yksi maansa edustuskelposista kamarimusiikkiyhtyeistä, ja kuninkaallista Kinsky-nimeä se on saanut kunnian käyttää vajaan kymmenen vuoden ajan.
  • Kunnianhimoinen lauluyhtyetulokas Suomalaisen lauluyhtyemusiikin voittokulkua on siivittämässä nyt myös osaltaan Ensemble Norma, jonka tuore levy Hei Lempi! ilmestyi huhtikuussa. Albumi vakuuttaa monipuolisella sisällöllään ja laatu on levyssä kohdallaan. Laulu on tarkkaa ja kirkasta ja ilmiselvän kunnianhimoista.
  • Sello puhuu ja sellisti puhisee Ranskalaissellisti Emmanuelle Bertrand on noussut 2000-luvulla yhdeksi merkittävistä sellonsoiton ranskalaisen koulukunnan edustajista ja nykymusiikin esittäjistä. Le violoncelle parle eli Sello puhuu on Harmonia mundi -levy-yhtiön viimeisin Bertrandilta julkaisema albumi. Se sisältää neljä sooloselloteosta, jotka puhuvat kaikki eri kieliä. On katalonialaisen sellisti-säveltäjä Gaspar Cassadón, unkarilaisen Zoltán Kodályn ja Brittiläisen Benjamin Brittenin sarjat soolosellolle sekä ranskalaisen nykysäveltäjä Pascal Amoyelin teos Itinérance.
  • Urkutaidetta Markku Ketolan tapaan Suomen legendaarisiin urkureihin kuulunut, vuonna -85 menehtynyt Markku Ketola oli soittajana täydellisyydentavoittelija, mutta hän oli myös arvostettu ja pidetty pedagogi. Yli neljännesvuosisadan jälkeen häneltä jääneistä tallenteista on koottu kaksiosainen levyjulkaisu, jolla halutaan muistaa ja kunnioittaa tämän merkittävän urkurin elämäntyötä. Levyn on julkaissut Organum-seura levy-yhtiö Fugan välityksellä ja se sisältää Markku Ketolan soittamaa musiikkia Lahden Ristinkirkon ja Porvoon tuomiokirkon uruilla sekä Turun tuomiokirkon kuoriuruilla.
  • Sinfonista vyöryä portugalilaisittain Luís de Freitas Brancon teoksista on vihdoin saatavissa kattava sarja levytyksiä. Irlannin kansallinen sinfoniaorkesteri Álvaro Cassuton johdolla on äänittänyt kaikki Brancon neljä sinfoniaa sekä niiden yhteydessä myös muita kappaleita säveltäjän tuotannosta. Viimeisin osa tämän Freitas Branco -sarjan Naxos-levy-yhtiölle äänitetyistä albumeista sisältää säveltäjän viimeisen, neljännen sinfonian sekä sinfonisen runon Vathek.
  • Laurenceaun ja Sohievin tasapainoinen esitys Naïve-levymerkin julkaisema albumi Prokovjevin toisesta viulukonsertosta ja Rahmaninovin Sinfonisista tansseista on virkistävä elämys sellaisten venäläissäveltäjien orkesteriteoksista, joita usein kuulee yhdisteltävän ennemminkin pianomusiikin saralla. Viulusolistina soittaa Geneviève Laureceau, Toulousen Theatre du Capitolin orkesteria johtaa Tugan Sohiev.
  • Kevyttä esi-Barhmsia tai jälki-Beethovenia? Johann Rufinatscha eli 1800-luvulla Keski-Euroopan musiikkiytimessä Wienissä ja sävelsi aimo pinon orkesterimusiikkia, mutta keskittyi myöhemmin urallaan opetustyöhön. Rufinatscha oli luisevampi mutta yhtä parrakas versio Brahmsista, ja miehet tunsivatkin toisensa. Rufinatschan elämänkohtaloista ei tiedetä juuri mitään, joten musiikkitieteilijät saavat häiriöttä spekuloida, loppuiko Rufinatschan aktiivinen sävellysura traagisesti siihen, että hän kohtasi lahjakkuudeltaan ylivertaisen Brahmsin.
  • Komea alttoviuluresitaali kotimaasta Resitaaleja kuulee nykyään niin harvoin konserteissa, että harkitut, kokonaisuutena kuunneltavat levyt tulevat tarpeeseen. Harkittu kokonaisuus on myös alttoviulisti Ulla Sointeen ja pianisti Ursula von Lerberin uutuuslevy.
  • Sukupuoli vaihtuu, ääni pysyy kauniina Joyce DiDonato on lyyrinen mezzosopraano, ja lyyrisillä mezzosopraanoilla on oopperoissa ilo päästä vaihtamaan tarvittaessa sukupuolta. Uutuuslevyllään DiDonato on rinnastanut suosikkioopperoiden housu- ja hameroolien aarioita sekoitukseksi, jonka juonenkäänteiden selittämiseen kuluisi hetki jos toinenkin.
  • Gardinerin livetaika puree Johannes-passioonkin Uudet levyt yrittää kovasti esitellä maahantuojien levyantia tuoreeltaan, mutta aina eivät aikataulut osu yksiin. Erityisen paljon minua harmitti, kun Bach-guru John Eliot Gardinerin vasta julkaistu Bachin Johannes-passio myöhästyi täpärästi paastonajan lähetyksistä.
  • Siunattu tuotanto kirotusta Hollantilaisesta Opus Arte on julkaissut Hollannin kansallisoopperan viimevuotisen produktion Wagnerin klassikosta Lentävä Hollantilainen, ja intensiivisen katselukokemukseni perusteella tuotanto on yhtä siunattu kuin Hollantilainen on kirottu.
  • Viulusointi kuin grafiikkaa Vuonna 2002 viulisti Jennifer Pike voitti BBC:n Vuoden nuori muusikko -kilpailun kaikkien aikojen nuorimpana, ja siitä lähtien britit ovat pitäneet häntä uuden sukupolven viulistitoivona. Kansainvälinen tähtitason läpilyönti ja debyyttilevy ovat kuitenkin antaneet odottaa itseään, mikä ei välttämättä ole huono asia. Pike osoittautuu kypsäksi kamarimuusikoksi, ja saattaa hyvinkin löytää tiensä Hahnin, Kopatschinskajan ja Batiashvilin rinnalle.
  • Täysosuma Schumannin pianotrioista Sisarukset Tanja ja Christian Tetzlaff sekä norjalaisen pianisti Leif Ove Andsnes ovat levyttäneet Robert Schumannin kaikki pianotriolle säveltämät teokset. EMI-levy-yhtiön julkaisulla kuullaan Schumannin pianotriot nro 1 d-molli, nro 2 F-duuri ja nro 3 g-molli. Näiden lisäksi levyllä kuullaan Fantasiakappaleita ja kuusi etydiä Theodor Kirchnerin sovituksena.
  • Pianistilupaus Oksana Shevchenkon voittolevy Kazakstaniassa syntynyt pianisti Oksana Shevchenko syntyi Alma Atassa vuonna 1987 ja opiskeli aluksi Kazakstanin Valtion konservatoriossa. Opinnot jatkuivat Moskovan Tshaikovski -konservatoriossa ja viimeksi Moskovan valtion Konservatoriossa Elena Kuznetsovan johdolla.
  • Harvinainen levytys Brucknerin kvartetosta ja kvintetosta Itävaltalainen säveltäjä Anton Bruckner tunnetaan ennen kaikkea monumentaalisista sinfonioistaan. Näiden lisäksi Bruckner sävelsi hieman myös kamarimusiikkia. Leipzigin jousikvartetti on levyttänyt Brucknerin kvarteton ja kvinteton.
  • Säveltäjien sisäisiä synkkyyksiä Säveltäjien sisäisiä maailmoja kuullaan Länsi-Saksan yleisradion Wergo -levymerkin julkaisulla, joka on otsikoitu Nach Innen / Towards the inside. Levyllä kuullaan kolme sävellystä, ranskalaisen Mark Andren Ni, Kaija Saariahon Graalin teatteri -viulukonsertto sekä englantilaisen Ian Willcockin sävellys Grave.
  • Kulttuurien kohtaaminen onnistuu - luulisin Eero Hämeenniemi kirjoittaa uuden levynsä esittelyssä, ettei halua "käyttää" intialaista muusikkoa vaan tehdä tämän kanssa yhteistyötä. Vieraiden musiikkiaineksien käyttäminen tai hyödyntäminen onkin ikävä jäänne kolonialistiselta ajalta - usein länsimaisen taidemusiikin edustajat ottavat toisista kulttuureista mitä mielivät sen kummemmin seurauksia, historiaa tai kokonaisuutta miettimättä ja tuntematta.
  • Hentoäänistä new age -keskiaikaa Keskiaikaisen liturgisen laulun duo Vox Silentii on vastikään tehnyt jo kymmenennen levynsä, tällä kertaa otsikolla Memento mei. Tuotanto on varsin mittava yhtyeeltä, joka ei kuitenkaan ole täysin ammattimainen. Vox Silentiissä laulavat musiikkipedagogi Hilkka-Liisa Vuori sekä toimittajakollegani Johanna Korhonen, jonka puhetta ja laulua kuullaan myös tämän kanavan ohjelmassa Valkoista valoa.
  • Runoteema sopii Julia Fischerille Deccan tähtiviulisti Julia Fischer on otsikoinut levynsä elegantisti sanalla Poème. Saman otsikon alle on aiemminkin koottu runollista musiikkia, mikä on helppoa, koska kaikki musiikki on runollista. Julia Fischerin valikoima on kuitenkin poikkeuksellisen onnistunut sekä ohjelmistoltaan että soiton tasolta.
  • Lyyrinen kornetti ja kaukainen piano Suomen tunnetuin vaskitähti, trumpetisti Jouko Harjanne on tehnyt joensuulaisen Pilfink Recordsin kanssa pitkän yhteistyösuunnitelman. Projektin avauslevy julkistettiin vastikään ja on otsikoltaan Lyyrinen kornetti.
  • Pergolesista oopperaa Giovanni Battista Pergolesin Stabat mater on yksi barokin kuuluisimpia teoksia ja takuuvarmaa hiljaisen viikon kirkkomusiikkia. Deutsche Grammophon on sopivasti pääsiäiseksi julkaissut klassikosta uuden levytyksen, joka luo siihen uuden, oopperamaisen näkökulman sekä muulla ohjelmistollaan täydentää Pergolesin säveltäjäkuvaa.
  • Jyväskylän orkesteri ei nouse lentoon Vuosien mittaan olen huomannut, että säännöllisen levytystoiminnan alkaminen saattaa potkaista orkesterin kuin orkesterin nousukiitoon. Nousukiidon ja levytysten syy-seuraus-suhde on nimenomaan tämä. Ohjelmiston tarkka harjoittaminen, levytystilanteen armottomuus ja lopputuotteen pysyvyys pakottavat muusikot terästäytymään. Viime vuosina olen ollut havaitsevinani, että Naxoksen levytalliin päässyt Jyväskylän kaupunginorkesterikin olisi vähitellen nousemassa siivilleen.
  • Mittavan projektin lupaava alku Iso-Britanniassa toimiva Alamire tituleeraa itseään yhdeksi maan keskeisistä vokaaliryhmistä. Yhtye on nyt aloittanut 30-osaisen levytysprojektin, jonka tavoitteena on esitellä englantilaisen kirkkomusiikin mestariteoksia 1400-luvulta alkaen. Tämän mittavan työnsaran ensiosana saadaan nyt kuulla tuplalevyllinen Thomas Tallisin ja William Byrdin sävellyksiä. Lauluryhmän johtajana toimii David Skinner, joka on myös levyn julkaisseen Obsidian-yhtiön taiteellinen johtaja.
  • Paluu fadon juurille Vuonna 1980 syntynyt fadolaulaja Ana Moura teki debyyttinsä Lissabonin maineikkaimmalla fadoareenalla, Coliseu dos recreiosilla, muutama vuosi sitten. Konsertti äänitettiin ja nyt siitä on julkaistu uusi live-äänite, joka on tuoreenkuuloinen näyte tämän nuoren fadistan taidoista ja tunteenpalosta. World village -levy-yhtiön julkaisema Coliseu-levy tuo fadon lähelle kuulijaa ja pitää otteessaan koko levyn loppuun saakka.
  • Lyyrinen klarinetti saa ihon kananlihalle Klarinetisti Michael Collinsin ja pianisti Michael McHalen Lyyriseksi klarinetiksi nimetty albumi tarjoaa juuri sitä mitä lupaakin. Levy esittelee instrumentille sävellettyjen teosten historiaa 1800-luvun alusta viime vuosisadan loppupuolelle saakka. Klarinetin asema alkoi vakiintua vasta alle pari vuosisataa sitten, vaikka soitin kehitettiinkin jo 1700-luvun alkupuolella.
  • Harvoin kuultua pianomusiikkia Ahkerasti konsertoiva ja levyttävä pianisti Jouni Somero on äänittänyt nyt viidennen Sergei Bortkiewiczin pianoteoksia käsittelevän cd-levynsä. Levy sisältää Bortkiewiczin neljän ja kolmen pianokappaleen sarjat sekä 12 etydiä, joiden kokonaislevytys on nyt luokassaan ensimmäinen maailmassa. Levy-yhtiönä toimii FC Records, joka on julkaissut Someron levytyksiä lukuisan kerran aiemminkin.
  • Maailman ilmiöitä norjalaisittain Norjalaisen nykysäveltäjän, Synne Skouenin, musiikista on nyt koottu kiinnostava albumi Aurora-levy-yhtiön toimesta. Tämä Call-notes-niminen cd kattaa teoksia säveltäjän varhaistuotannosta viime vuosina syntyneisiin sävellyksiin saakka, ja on laadussaan ensimmäinen, joka on omistettu Skouenin omaperäiselle ja erityislaatuiselle musiikille. Levyn muusikkolistalla mukana ovat mm. perkussioyhtye SISU, Norjan Radio-orkesteri Christian Eggenin johdolla sekä Oslon jousikvartetti.
  • Laatulevy Britanniasta Edward Gardnerin johtama BBC:n filharmoninen orkesteri soittaa Chandos-levy-yhtiön julkaisemalla levyllä ainutlaatuisen kokonaisuuden Benjamin Brittenin orkesteriteoksia: Sinfoninen sarja oopperasta Gloriana, Sinfonia sellolle ja orkesterille sekä yksi säveltäjän tunnetuimmista teoksista, neljä meriaiheista välisoittoa oopperasta Peter Grimes.
  • Daniel Hopen uudet vaatteet Näissä musiikinkuluttajapalvelutehtävissä törmää silloin tällöin keisareihin, joiden vaatteet herättävät epäilyksiä. Eräs tällainen keisari on brittiläinen viulisti Daniel Hope. Säännöllisesti hän levyttää arvostetulle Deutsche Grammophonille ja yhtä säännöllisesti minä mietin, miksi hän saa niin tehdä.
  • Jan Lehtola parhaimmillaan Urkutohtori Jan Lehtola on istuutunut Uudenkaupungin kirkon hienojen urkujen ääreen ja levyttänyt Mendelssohnin urkusonaatit. Minua suuresti ihastuttaa, että Lehtola on tehnyt toistaiseksi parhaan levynsä näin perinteisen ohjelmiston parissa.
  • Askeettinen passio, varma esitys Kevät on edennyt siihen vaiheeseen, että sivistyneet ihmiset hakeutuvat hyviin levykauppoihin hankkimaan paastonaikaan sopivaa barokkimusiikkia. Iänikuisten Bachin passioiden vastapainoksi katse saattaa osua Dacapo-yhtiön ja Kööpenhaminan Ars Novan uuteen levytykseen Heinrich Schützin Matteus-passiosta, jonka takuumiehenä on Paul Hillier. Se onkin hienoa musiikkia mutta sitä voi suositella vain niille jotka tietävät mitä tekevät ja pitävät askeesista.
  • DVD tuo Aleksis Kiven lähelle Einojuhani Rautavaaran kolminäytöksinen kamariooppera Aleksis Kivi vuodelta 1997 on tänä keväänä taas ajankohtainen. Kansallisoopperassa siitä on vielä yksi näytäntö jäljellä, tähtenä syntymäpäiväsankari Jorma Hynninen. Kaikki eivät pääse oopperaan, mutta onneksi Ondine on vastikään julkaissut Aleksis Kiven DVD-taltiointina, joka on tehty Kansallisoopperan ja Yleisradion yhteistyönä.
  • Hymy korviin Vivaldilla Onneksi musiikinystävän kevät ei ole pelkkiä passioita. Sijansa saakoon myös huhtikuun aurinkoisiin aamuihin ja kuulaisiin iltoihin sopiva, riemukkaan kevyt musiikki, sellainen kuin Vivaldin traversokonsertot, joita Alexis Kossenko ja Arte dei Suonatori ovat levyttäneet Alpha-yhtiölle.
  • Uuden kuoroilmaisun mallia Vuosien mittaan olen tässä Uudet levyt -ohjelmassa esitellyt ja arvioinut niin paljon uutta suomalaista ja pohjoismaista kuoromusiikkia, että sen tyylipiirteet, niin ovat tulleet vähitellen tutuiksi, niin miellyttäviä ja moninaisia kuin ovatkin. Siksi on mukava löytää kuoromusiikkia, joka kuulostaa aivan ja kertakaikkisen erilaiselta.
  • Melodraama sadusta Antti Puuhaara Tapio Tuomelan musiikillinen melodraama Antti Puuhaara on tilattu, levytetty ja julkaistu Ranskassa. Libretto on Erik Söderblomin ja Tapio Tuomelan, ja se pohjaa sadun lisäksi Suomen Kansan Vanhoihin runoihin ja Kantelettareen.
  • Buxtehudea pääsiäiseen Englantilaiset laulusolistit, Purcell -kvartetti ja vanhan musiikin yhtye Fretwor ovat levyttäneet Dieterich Buxtehuden seitsemän kantaatin sarjan Membra Jesu nostri vuodelta 1680. Teos on omistettu Buxtehuden ruotsalaiselle ystävälle Gustaf Dübenille.
  • Historiallisia Liszt-tulkintoja Yhdysvalloista American Liszt Societyn julkaisulla Listztin pianomusiikkia esittävät pianotaiturit Jorge Bolet, Claudio Arrau ja Gunnar Johanssen. Taltioinnit on tehty Yhdysvalloissa pidetyistä yksityiskonserteista sekä suurista konserttisaleista.
  • Vinksahtanut Matteus-passio Alankomaiden Bach-seuran julkaisulla Matteus-passion tempot laahaavat ja orkesteri päästelee vääriä ääniä. Tunnelmaltaan levy on ylikorostetun rauhallinen.
  • Edward Vesalan vapauden maisemat Nordic Trinity –yhtye on äänittänyt levyllisen Edward Vesalan musiikkia. Vaikka Vesalan sävellykset ovat tarkoin sovitettuja, hänen musiikissa on aina läsnä vahva vapauden ja arkaaisen luovuuden tunne.
  • Vahva nainen ja vahvan naisen aariat Natalie Dessay on pitkään ollut yksi suosikkisopraanoistani etenkin kevyessä, ranskalaissävyisessä oopperaohjelmistossa. Uudella levyllään hän laulaa Kleopatran aarioita Händelin oopperasta Julius Caesar, ja myös tämä ohjelmisto tuntuu sopivan hänelle kuin nappi nenään.
  • Seicenton sulokas vesper Antonio Cifra vaikutti 1600-luvun alun Italiassa, Loreton kauniissa kaupungissa, joka on merkittävä pyhiinvaelluskohde. Minä en Cifran nimeä muistanut, mutta arvovaltaisten tietosanakirjojen mukaan hän oli aikalaisten arvostama ja tuottelias kirkkomusiikkisäveltäjä, joka varovaisen tyylikkäästi yhdisti perinteistä polyfoniaa ja oman aikansa uutuutta, konsertoivaa tyyliä. Cifran musiikki kyllä kelpaa nykykorvalle, osoittaa saksalaisen Christophorus-yhtiön julkaisema levy iltapalveluksen muotoon koottuja psalmimotetteja.
  • Orkesteriherkkuja Italiasta Gianandrea Nosedan ja BBC:n filharmonisen orkesterin uutuuslevylle on valikoitu kuusitoista toinen toistaan hurmaavampaa alku- ja välisoittoa italialaisen oopperan kulta-ajalta. Kattaus saa kuulijan hämmästelemään italialaisten ykkös- ja kakkosdivarin säveltäjien ammattitaitoa. Cilea, Catalani, Giordano, Mascagni ja kumppanit olivat uskomattoman varmaotteisia taidekäsityöläisiä, jotka totta vieköön osasivat muotoilla rahakkaan melodian, kun oopperan dramaturgia sellaista vaati.
  • Kansanomaisuus toimii Caresanan kantaateissa Cristofaro Caresana vaikutti Napolissa 1600-luvun lopulla, ja vaikka hän on melko totaalisesti unohtunut musiikin historian kirjallisuudesta, herra nimeltä Antonio Florio on viime vuosina tehnyt suuren työn kaivamalla hänen kantaattejaan arkistoista. Caresanan musiikki ei ehkä ole ajan innovatiivisinta tai hienostuneinta, mutta siinä kuuluu Napolin kulttuurin rikkaus ja kansanomaisuus. Florio ja hänen I Turchini -yhtyeensä ovat koonneet uutuuslevylle Caresanan eloisia ja hauskoja kantaatteja.
  • Oopperaneron sinfoniset pyrinnöt Muutamassa aiemmassa ohjelmassa olen kovalla kiihkolla viritellyt jonkinlaista Korngold-buumia. Kun Kansallisoopperassa jokin aika sitten esitettiin Korngoldin oopperaa Kuollut kaupunki, täällä Suomessakin herättiin huomaamaan, että Korngold ei ollut "pelkkä" elokuvamusiikin luoja, vaan omaleimainen myöhäisromantikko, jonka musiikki on paitsi hienoa myös miellyttävää. Levy-yhtiö Ondine on nyt liittynyt Korngold-buumiin ja levytyttänyt Korngoldin ainoan sinfonian Helsingin kaupunginorkesterilla, joka on Suomen paras yhtye muhevaan myöhäisromantiikkaan.
  • Rakkauden oppitunti ihanalta sopraanolta EMI-yhtiön tähtisopraano Kate Royal on tehnyt uuden levyn, jonka otsikkona on vetävästi A Lesson in Love (Rakkauden oppitunti). Kate Royal kuulostaa markkinointinimeltä, ja kohtalokkaan mustavalkoinen levykansiposeeraus satiinimekossa täydentää vaikutelman kaupallisesta mikrofonisopraanosta. Kun vielä kuulee, että Kate Royalin isä on televisiotähti ja äiti malli, musiikkipuristi saattaa jättää levyn hyllyyn - ja tekee siinä virheen. Kate Royal on nimittäin yksi sukupolvensa parhaista lyyrisistä sopraanoista, ja hänen tarjoamansa rakkauden oppitunti on musiikillisesti erittäin täysipainoinen.
  • Musica Antiqua Roma sävähdyttää Musica Antiqua Roma on Viulisti Riccardo Minasin vuonna 2007 perustama kamariyhtye. Se yhdistää ohjelmistossaan soolo- ja kamarimusiikkia renessanssista varhaisklassimin aikaan saakka. Yhtyeen nimi, Musica Antiqua Roma, juontuu tavoitteesta tuoda esille erityisesti jo osittain unohdettuja roomalaisia säveltäjiä 1600- ja 1700-luvuilta. Nyt uusimmalla, Passacaille-levymerkille äänitetyllä levyllään, kokoonpano esittelee Arcangelo Corellin musiikillisia perillisiä, kuten Pietro Antonio Locatelli ja Gasparo Visconti.
  • Pianon meditatiivisia kaikuja Saksalainen 1900-luvun säveltäjä Hans Otte oli musiikin monitoimimies, mutta myös pianisti ja minimalismin ystävä. Hänen tunnetuimpiin teoksiinsa lukeutuu pianoteos Das Buch der Klänge, suomeksi käännettynä Kaikujen kirja tai Äänien kirja, ja sen on levyttänyt nyt kokonaisuudessaan hollantilainen pianisti Ralph van Raat Naxos-levy-yhtiölle.
  • Trio Wandererin ahdistus ja valo Palkittu Trio Wanderer tarjoilee vaikuttavan musiikillisen elämyksen Smetanan pianotrion ja Lisztin Elegioiden muodossa. Aiheeltaan Harmonia mundi -levy-yhtiölle äänitetty albumi on vakava, suorastaan synkkä, mutta Trio Wandererin laadukasta soittoa kuuntelee silti ilolla.
  • Laajennettu Osmosis-kvintetti varhaisromantiikan pauloissa Kansainvälisesti moniuloitteinen Osmosis-puhallinkvintetti on laajentanut joukkiotaan neljällä jousisoittajalla yhden levyn ajaksi. Kuten nimestä käy ilmi, kyseessä on albumillinen nonettoja, säveltäjinään George Onslow ja Louis Spohr.
  • Tshaikovski, Shakespeare ja Dudamel Muutama vuosi sitten maailmanmaineeseen kohonnut Gustavo Dudamel sekä venezuelalainen Simon Bolivar -sinfoniaorkesteri ovat julkaisseet nyt Deutsche Grammophon -levymerkille levyllisen Tshaikovskin musiikkia. Levy sisältää kolme fantasiaa, jotka ovat saaneet innoituksensa William Shakespearen näytelmistä: alkusoittofantasiat Hamlet ja Romeo ja Julia sekä Sinfoninen fantasia näytelmästä Myrsky.
  • Mitä Mälkki tekee Pariisissa? Kapellimestari Susanna Mälkki on ollut suosikkini jo vuosikausia. Etenkin hänen levytyksensä Jukka Tiensuun musiikista ovat tehneet vaikutuksen. Mälkki hahmottaa nykymusiikkia kirkkaasti ja mitä ilmeisimmin harjoittaa ja johtaa orkestereita tavalla, joka auttaa tekemään vaativasta musiikista elämyksen. Mälkki on viime ajat vaikuttanut lähinnä Ranskassa, ja mieleni teki katsastaa, mitä hän siellä puuhaa. Niinpä tilasin maahantuojalta DVD-taltioinnin baletista Siddharta.
  • Lupa syödä ja kuunnella yhtä aikaa Georg Philipp Telemannin kokoelma Tafelmusik on nimensä veroinen, etenkin jos pöydällä viitataan Ruotsin-laivan seisovaan pöytään. Konserttojen, kamarimusiikin ja sonaattien yltäkylläinen, monilajinen kokonaisuus liittyy barokin hovien herraskaiseen ruokailuperinteeseen. Koko aterian taustalla piti soida musiikki, joka sopi kuhunkin yksittäiseen ruokalajiin mutta pysyi tyyliltään riittävän yhtenäisenä, ettei häiritsisi sivistynyttä keskustelua tai ilonpitoa.
  • Henkeä hoviin! Jean-Philipp Rameau harrasti ranskalaisen ja italialaisen musiikkiperinteen sulauttamista. Tämän osoittaa myös Alban uutuuslevyllä kuultava Rameaun laaja kokoelma Pièce de clavecin de concerts vuodelta 1741. Se ei nojaa vain mielikuvitukseen ja hienostuneisuuteen, kuten umpiranskalainen hovimusiikki joskus. Italialaiset vaikutteet huomaa teosten kolmiosaisena muotona ja musiikillisena jäsentyneisyytenä. Henkevyys, tanssillisuus ja kristallinkirkas mutta tyylitelty ilmaisu paljastavat silti musiikin alkuperän, samoin nokkelat otsikot.
  • Alttoviulu klarinettina Alttoviulisti Maxim Rysanov hurmasi minut hiljattain tulkinnallaan Bachin soolosellosonaateista. Rysanovilla on rikkumaton tekniikka, tiivis sointi ja ennen kaikkea hyvä maku - Bachissa hän onnistui yhdistämään venäläisen romantiikan ja barokkityylin hämmentävän hienosti. Siksi arvelin, että Rysanov saattaisi tarjota jotain erityistä myös Brahmsin kamarimusiikkiin, jota hän on hiljattain levyttänyt peräti kaksi levyä.

Maailman paras ja ainoa suomenkielinen taidemusiikin levykritiikkiohjelma.

Ilmiöitä, innostumista ja kuluttajapalvelua, toimittajina Kare Eskola ja Risto Nordell.

Uudet levyt uusimmat kuunneltavat

Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä 03.05.2013 14.00
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä 19.04.2013 11.00
Uudet levyt: 12.04.2013 14.00 12.04.2013 14.00
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä 15.03.2012 11.00

Tee puhelimestasi radio!

Radio 1 on kuunneltavissa myös iPhone- ja Android-puhelimilla!

Kaavio ja vakio-ohjelmat

Vakio-ohjelmat keväällä 2013 (pdf)

Kevään 2013 kaavio (pdf)

Kuuntele Yle Klassista Windows media › Ohjelmatiedot

Kuuntelijapalaute

Voit lähettää ohjelmia koskevat kysymykset, toiveet ja muun palautteen palautelomakkeella tai sähköpostilla osoitteeseen yle.radio1@yle.fi

YLE Radio 1

YLE RADIO 1, PL 6, 00024 Yleisradio
Puh: (09) 14801 (YLE vaihde)
etunimi.sukunimi@yle.fi
YLE Radio 1:n henkilöstö

Muualla Yle.fi:ssä