Maanantaisin klo 20.00 - 21.15

Jazzradio - lisätietoa

Jazzradion maanantain lähetyksessä on tarjolla sekä puheohjelmia että jazzkonsertteja.

Maanantain Jazzradion alkupuoli käytetään joko ajankohtaisten asioiden puimiseen, esimerkiksi uutuuslevyjen esittelyyn, tai vaihtoehtoisesti yhteen ajattomampaan aiheeseen syventymiseen sekä jazzmuusikoiden henkilökuviin. Jazzradion omaa musiikkituotantoa esitellään mahdollisuuksien mukaan yhdessä musiikin tehneiden artistien kanssa.

Ohjelma-ajan loppupuoli on omistettu Suomessa taltioiduille konserteille eli Jazzradio Livelle ja UMO Livelle. Silloin tällöin kuullaan EBUn jazzkonserttivaihdon kuumimpia herkkuja.

Tulevat ohjelmat sekä puhe- ja konserttiohjelmien kestot kannattaa katsoa Jazzradion ohjelmatietoja -sivulta (linkki oikealla).

Maanantain Jazzradiota toimittavat Markus Partanen, Veli-Pekka Heinonen (konsertit), Jan-Erik Holmberg ja Eero Koski.

Jazzradion tiimin ydinryhmään kuuluu myös perjantain Svengaavaan iltapäivään (klo 16.15 alkaen) keskittyvä Harri Tuominen.

Maanantaisin klo 20.00 - 21.15

Maanantai-illan Jazzradion päälähetykset voit kuunnella netistä.

Mukana ajankohtaisia asioita, syventäviä osuuksia, levyuutuuksia, Ylen omaa tuotantoa...

Ohjelmatietoja

Lisätietoa

Jatzofrenia
Svengaava iltapäivä

Jazzradion uusimmat kuunneltavat

Jazzradio: UMO Live!
Jazzradio: Pekka Pohjola Group M 1 -studiossa vuonna 1985
Jazzradio: Eero Ojasen trio esittää Tapani Tammisen sävellyksiä
Jazzradio: Jazzradio Live!
Jazzradio: Toukokuun uutuuslevykierros
Jazzradio: Suoraviivaista perusjazzia: Timo Lassy Band
Muualla Yle.fi:ssä