Keskiviikkoisin 27.12.2012 asti klo 22.05 - 23.05
Oudoissa tunnelmissa
Eksoottisessa Euroopassa liikutaan oudoissa tunnelmissa. Kuulemme ruotsalaisen Ida Lundénin (s. 1971) kymmenminuuttisen teoksen De Dem Dom, Paul Langin (s. 1957) orkesteriteoksen Increase, sekä kahden nuoren naisen muodostaman Ectoplasm Girls:in konsertin Tukholman Södra Teaternista. Ohjelman toimittaa Miika Lauriala.
n. 22:07 Ida Lundén: De Dem Dom
V. 1971 syntynyt Ida Lundén valmistui Tukholman kuninkaallisessa musiikkirkorkeakoulusta 2000-luvun puolessavälissä. Hänet tunnetaan erityisesti kamari- ja elektronisen musiikin säveltäjänä. Viisi vuotta nuorempi, Tokiossa syntynyt ja Brasiliassa kasvanut pianisti Rei Nakamura opiskeli ammattimuusikoksi Freiburgin valtiollisessa musiikkikorkeakoulussa. Siellä hän tutustui vaihto-oppilas Lundéniin ja naisten välille syntyi ystävyys ja luova yhteys. Rei Nakamura on monipuolinen pianisti, joka soittaa niin klassista kuin kokeellista musiikkia ja on mukana erilaisissa poikkitaiteellisissa projekteissa eri puolilla maailmaa. Kymmenminuuttisen teoksen De Dem Dom esittää säveltäjä yhdessä pianisti Rei Nakamuran kanssa. Esitys on taltioitu Tukholman Södra Teaternissa kuluvan vuoden tammikuussa.
n. 22:20 Paul Lang: Increase
Puolan Krakovassa, insinööritaidon museossa pidetyssä konsertissa New Yorkilainen Alarm Will Sound -orkesteri esittää yhdysvaltalaisen Paul Langin sävellykse Increase. Vuonna 1957 Los Angelesissa syntynyt Paul Lang on opiskellut Stanfordin, Iowan ja Yale yliopistoissa, joista jälkimmäisessä hän toimii sävellyksen opettajana. Langin sävelkieltä on luonnehdittu moderniksi, post-minimalistiseksi, rokkaavaksi, sarjakuvamaiseksi ja metodeiltaan konseptualistiseksi. Konsertti on osa Puolan Krakovassa järjestetyn Sacrum Profanum -festivaalin ohjelmistoa.
http://www.alarmwillsound.com/
n. 22:40 Ectoplasm Girls
Vuonna 2007 perustetussa Ectoplasm Girls -yhtyeessä soittaa samplereita ja muita elektronisia laitteita kaksi nuorta naista, Nadine ja Tanya Byrne.
Yhtye on julkaissut nettisivuillaan manifestin:
All hail the Sisters of -----
As We come walking down a Black mountain.
Wearing Blue and Green
Symbolizing Always and Forever.
If Love was a cult We would join
If Death was a state We would smash it.
Konsertti on taltioitu Tukholman Södra Teaternissa kuluvan vuoden tammikuussa.
http://nadinebyrne.com/sound/ectoplasm-girls/
Etnon, jazzin ja nykymusiikin rajapinnoilla - konserttitaltiointeja eri puolilta Eurooppaa.

Toimittajina Eva Tigerstedt ja Miika Lauriala.


