Kolmas tuotantokausi torstaisin 6.6. - 22.8.2013 klo 17.20 - 18.00

Kolmas tuotantokausi alkaa 6.6.2013!

Television tiiliskivet -sarjan toimittaja J.P. Pulkkinen. Kuva: Pertti Raami / Yle

Tänä kesänä Television tiiliskivet -sarjasta ilmestyy kolmas tuotantokausi, jossa 12 ohjelmassa keskustellaan 12 televisiosarjasta. Keskusteluissa sarjat kytketään nykykulttuuriin ja -yhteiskuntaan niin monin sitein, ettei tarvitse olla sarjan katsoja saati fani, jotta voisi kuunnella. Suurin osa käsiteltävistä sarjoista on valmistunut 2000-luvulla, ja mukana on tällä kertaa myös aiemmilta vuosikymmeniltä tuttuja.

 

Boardwalk Empire (2010-)

Aleksi Bardy. Kuva: Yle

Television tiiliskivet -sarjan kolmannen tuotantokauden ensimmäisessä ohjelmassa on aiheena 1920-luvun Atlantic Cityyn sijoittuva Boardwalk Empire. J.P. Pulkkisen keskustelukumppanina on elokuva- ja televisiotuotannon professori, käsikirjoittaja Aleksi Bardy.

Television tiiliskivet on 24-osainen ohjelmasarja 2000-luvun TV-sarjoista. Toimittajana JP Pulkkinen.

Sarjan ensimmäinen tuotantokausi valmistui v. 2009, toinen v. 2010 ja kolmas alkaa Yle Radio 1:ssä 6.6.2013.

Television tiiliskivet - uusimmat kuunneltavat

Television tiiliskivet: Taistelutoverit
Muualla Yle.fi:ssä