Perjantaisin klo 22.05 - 23.05, uusinta sunnuntaina klo 13.00.
Kuukauden ensimmäisenä perjantaina tällä lähetyspaikalla Ääniversumi
Kuhankeittäjänkeittäjän kuolemantanssi
- äänimaisemia Kiteen Puhoksesta
Kiteen Puhoksen kylästä ajateltiin kaupunkia jo 1700-luvun lopulla, koska paikkakunnalla oli rikkaat kauppaperinteet. Sittemmin kylällä oli merkittävä osuus suomalaisen teollisuushistorian kulussa aina 1970-luvulle asti.
Mutta Puhoksen muutokset ovat olleet myös oiva esimerkki historian häviämisestä ja hävittämisestä.
Ohjelma on tehty alun perin kesällä 1981. Silloiset kyläläiset kertovat omia muistojaan ja kuulemiaan tarinoita luonnonkauniista kotipaikastaan. Kertomuksissa vilahtelevat monet tutut nimet ja asiat: höyrylaiva Ilmarinen, rautatie, lehtikuusimetsä, Elias Lönnrot, Nils Ludvig Arppe ja Brandereiden suku.
Käsikirjoitus ja ohjaus: Harri Huhtamäki. Musiikki: Harri Huhtamäki ja Esa Karjula. Tekninen toteutus: Heikki Hölttä. Puhoslaisina kertojina Aino ja Lauri Hirvonen. Tuottaja: Harri Huhtamäki.
Lähetykset YLE Radio 1:ssä:
Pe 16.7.2010, uusinta su 18.7. klo 13.00
Kesto: n. 60 min
Lähetä:
Mikä on pelkästään äänen varassa elävä todellisuus? Mitä on radiolle ominaisin ilmaisu? Mitä radio-ohjelma on tai mitä se voisi olla löydettyään olemuksensa?
Radioateljeen tuotanto - feature - on vastausten etsimistä näihin kysymyksiin. Ohjelmista on vaikea löytää yhteisiä piirteitä muihin, jos itse välineen sanelemat samankaltaisuudet sivuutetaan. Jokin niitä kuitenkin yhdistää.

Kuvassa vas.-oik.: Radioateljeen tuottaja Harri Huhtamäki ja äänisuunnittelija Pekka Lappi.
Radioateljee
- Radioateljeen kesä 2012
- Radioateljee keväällä 2012
- Ääniversumissa keväällä 2012
- Radioateljee syksyllä 2011
- Äänen varassa elävä todellisuus
- Historian fragmentteja
- featuren historiaa - Ateljee-ohjelmia vuodesta 1979
- Palkinnot
- Radioateljee 1979 - 2009
- fraktaalinen historia - Aasiaa Radioateljeessa
- Kesä 2011
- Kevät 2011
- Syksy 2010

