Uudesta Metsähallituslaista ratkaisu ILO-kiistaan

EU-alueen ainoan alkuperäiskansan saamelaisten historia on ollut isolta osaltaan sorrettujen historiaa. Vielä 1960-luvullakin saamelaiset pyrittiin suomalaistamaan kovin ottein. Kouluissa saamea ei opetettu eivätkä saamenlapset saaneet puhua sitä edes välitunneilla tai asuntoloissa. Kirkko puolestaan piti joikua syntinä.

Saamelaisten edut ja näkemykset sivuutettiin myös maankäytössä. Yhtenä esimerkkinä tästä ovat 1960-luvlla Sodankylän pohjoisosaan tehdyt Lokan ja Porttipahdan yhteensä yli 600 neliökilometrin tekoaltaat. Valtionyhtiön rakentamien tekojärvien alta saamelaisväestö joutui muiden Sompion asukkaiden tavoin lähtemään allasevakoiksi Vuotsoon poromaitaan menettäen.

Muutoksen parempaan sai liikkeelle ensimmäinen laajemmin koulutettu saamelaisnuorten ryhmä, joka Nils-Aslak Valkeapään johdolla nosti 1960-luvun lopulla taistelulipun saamelaisten oikeuksien puolesta.

Nyt Saamen kielen asema on tunnustettu ja saamelaiset saivat 1990-luvulla myös kulttuuri-itsehallinnon. Viimeisin näyttö asennemuutoksesta on Inariin valtion ja EU:n tuella rakennettu saamelaisten kulttuurikeskus Sajos, jossa myös saamelaisten valitsema saamelaiskäräjät toimii.

Nykyisin saamelaisalueen kouluissa opetetaan saamea. Uusin haaste saamen opetuksen osalta on kuitenkin se, että jo yli puolet saamelaisista asuu kotiseutualueensa ulkopuolella.

Jotta saamen opetus kaikissa saamelaisten asumissa yli 200 Suomen kunnassa saadaan turvattua, tarvitaan erityistoimia eli etäopetusta.
Inarissa toimiva Saamelaisalueen koulutuskeskus on valmis etäopetusvideoiden valmistamiseen, mutta rahaa puuttuu.

Rahoitusta saamelaisten toimintojen tukemiseen Suomen valtio antaa muutoinkin edelleen pihisti, eli vain noin kymmenysosan siitä minkä Norjan valtio satsaa vastaaviin saamelaistoimintoihin naapurimaassa.

Kokonaan ratkaisematta on yhä Kansainvälisen työjärjestö ILO:n alkuperäiskansojen oikeuksia koskeva sopimus 169 vuodelta 1989.
Sopimus edellyttää maanomistuksen palauttamista alkuperäiskansoille.

Mitä se Suomessa tarkoittaisi, on jäänyt epäselväksi ja samalla kovasti kiistanalaiseksi.

Saamelaiset odottavat, että he pääsevät ILO-sopimuksen myötä oikeasti vaikuttamaan alueensa maiden, metsien ja vesien käytöstä päätettäessä. Ylä-Lapissa saamelaisalueella enemmistönä olevat suomalaiset sekä saamelaisrekisteriin hyväksymättömät ns. lappalaiset taas pelkäävät, että heidän asemansa heikkenee, jos ILO-sopimus hyväksytään.

Erimielisyyksistä johtuen ILO-sopimusta on yrittänyt saada voimaan jo useampi hallitus. Vaikea on uskoa, että nyt Kataisen hallitus esittäisi ja eduskunta hyväksyisi esityksen, jolla Ylä-Lapin valtion maat siirrettäisiin esimerkiksi Saamelaiskäräjien omistukseen. Valtion maathan muodostavat 90 % saamelaisten kotiseutualueen maista.

Realistinen ratkaisu tähän jo vuosikymmeniä jatkuneeseen ”jäätyneeseen konfliktiin” löytyy haluttaessa valmistelussa olevasta uudesta Metsähallitus-laista. Siinä Metsähallituksen Ylä-Lapin luonnonhoitoalueesta voidaan – niin haluttaessa - tehdä oma yksikkönsä, jota johtamaan asetettuun johtokuntaan valitsevat vahvan edustuksensa niin Saamelaiskäräjät kuin Ylä-Lapin kunnat.

Näin ne pääsivät sanomaan ratkaisevan sanan siitä miten Ylä-Lapin maita, metsiä ja vesiä jatkossa käytetään tai suojellaan. Samalla Metsähallituksen tuotoista voidaan osa ohjata edellä esitetylle johtokunnalle ja sen kautta saamelaisten ja Ylä-Lapin muiden toimijoiden käyttöön. Nyt Metsähallitus tulouttaa Suomen valtiolle noin 100 miljoonaa euroa vuodessa.

Esko-Juhani Tennilä

Kommentoi