Karjalainen heimokulttuuri

Karjala-ohjelmien tekeminen on tarkoittanut minulle sukellusta uuteen ja vieraaseen maailmaan. Löytämäni arkisto-materiaalit ovat kaikki ajoilta ennen syntymääni, muistot ja tarinat kertovat asioista, jotka eivät minua ole ikinä suoranaisesti koskettaneet. En ole koskaan käynyt luovutetussa Karjalassa, joten maisemat ja tapahtumapaikatkin olen joutunut kuvittelemaan ihmisten kertomusten ja lähdekirjallisuuden avulla.

Onhan Karjalaa toki kuvattu paljon erilaisissa kulttuurisissa teoksissa: kirjat, elokuvat ja maalaukset ovat vaikuttaneet minunkin Karjala-kuvaani merkittävästi. Miltä Karjalani sitten näyttää?

Ensimmäisenä tulee mieleen stereotyyppinen peltomaisema, jossa nököttää punainen tupa. Huivipäinen nainen ripustaa pyykkejä hulmuavassa tuulessa, kissa lepää auringon lämmittämillä kiviportailla ja taustalla kukkuu kaiken kukkuraksi vielä käki.
Tämä idyllinen mielikuva ei varmastikaan mene kovin kauas todellisuudesta, mutta on silti vain yksi monista Karjalan kuvastoista. Tuhansien neliökilometrien alueelle on perikarjalaisen maalaismaiseman lisäksi mahtunut jos jonkinlaista kylää ja kaupunkia, maatalon isäntää, romanttista runoilijaa ja seurapiirirouvaa.

Tapahtumapaikkoja tärkeämpiä ovat kuitenkin ihmiset ja heidän tarinansa. Karjalan ydin on karjalaisuus: iloluontoinen heimo-ajattelu ja perhekeskeisyys. Minulle muuten kaukainen Karjala onkin läheinen juuri suvun ja perheen kautta.
Onhan Karjala aikamoinen klisee. Käytetty ja kulutettu aihe, evakkoineen päivineen. Mutta silti niin totta. Ihmiset jättivät kotinsa, menettivät omaisuutensa ja joutuivat vieraiden ihmisten nurkkiin uusille paikkakunnille. On lohdullista ajatella, että siitäkin selvittiin. Karjalaisten evakuoiminen hoidettiin aikanaan varsin mallikkaasti.

Ulkomaisia ajankohtaisia kriisejä seuratessa tunnen suurta helpotusta. On syytä muistaa, että toisinkin voisi olla. Karjalaisista itsemurhapommittajista ei tarvitse täällä murehtia.

Kommentoi Lähetä: